Vladimir Putin vuonna 2008: Ukraina on keinotekoinen maa
Ennen julkaisemattomien asiakirjojen perusteella Venäjän diktaattori on aina suhtautunut jyrkästi Ukrainaan.

Raskaan aterian jälkeen ei kannata oikaista sohvalle, vaan suunnata ulkoilmaan.

Entisen työntekijän mukaan paikalla pitäisi olla muistomerkki Venäjän uhreille.

Yhdysvaltain presidentti painotti, että maahan ei haluta pahaa Joulupukkia.

Materiaalin julkaisemiseen liittyy sääntöjä, joita moni ei tunne.

Etelä-Venäjän suurimpiin kuuluva jalostamo roihuaa.

Merellä keskituuli voi yltää paikoin noin 25 metriin sekunnissa.

Robotti-imurien aiheuttamista vahingoista on maksettu ennätysmäärä vahingonkorvauksia.

Raportin mukaan sotilaallisilla operaatioilla olisi huonot onnistumismahdollisuudet.

Lainsäädännön arviointineuvosto nostaa esiin muutaman huomion.

EU:n ulkopoliittinen edustaja painottaa, että vain yhtenäisenä Eurooppa voi olla Kiinan ja USA:n vertainen.

Eniten apuvoimia etsittiin myynnin ja kaupan alalle.

Presidentti Donald Trumpin ajatus taistelualuksista ei ole uusi.

Länsinaapurin ilmavoimilla ei ole tällä hetkellä mitään kaukovaikutus- tai hyökkäyksellistä vastailmatoimintakykyä.

Sudet ovat tappaneet ennätysmäärän poroja. Susien epäillään tulevan Venäjän puolelta.

Steve Rosenbergina esiintynyt mies antoi Kremlin medialle haastattelun.

Kokoomusedustaja Pia Kauma pitää opposition ryöpytystä halpamaisena.

Moskova tekee kaikkensa estääkseen Ukrainan kulun kohti länttä. Se näkyy asiantuntijan mukaan joulussakin.

Väestö kasvoi tammi-marraskuussa 20432 hengellä.

Työttömien määrän ohella myös työvoiman määrä on kasvanut.

Tavoitteena on helpottaa hakemisen vaivaa kansalaisille.

Kotimaisen kalan tarjontaa ja edelleen kulutusta halutaan lisätä.

Fintraffic muistuttaa menoliikenteeseen lähtijöitä turvaväleistä ja auton kunnon tarkastamisesta.

Ukrainan sodan tilanne sekä Suomen talouden taantuma ja työttömyys vaikeuttavat asioita.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)