Öljyä kuljetetaan Venäjältä pakotteista huolimatta – ainekset katastrofiin
Raakaöljyä kuljetaan EU-alueella vanhoilla aluksilla, jotka on rajattu vakuutusehtojen ulkopuolelle.

Sotilasasiantuntija uskoo iskujen Venäjälle kiihtyvän.
Venäjän diktaattorin ote näyttää asiantuntijoiden mukaan herpaantuvan.
Mark Hertlingin mukaan eri aselajien yhteisoperaatio läpimurron aikaansaamiseksi on yksi vaikeimmista tehtävistä.
Täysipäiväinen massailmiantaja sanoo seuraavansa upseerivaarinsa jalanjälkiä.
Diktaattorin asenne on asiantuntijan mukaan omiaan karkottamaan perinteisiä liittolaisia.
Raitioliikenteen on määrä alkaa vuonna 2029.
Raja-alueiden puolustuksessa sanotaan olevan aukkoja.
Ennustepäällikön mukaan tulevien vuosien talouskasvu ei riitä korjaamaan julkisen talouden epätasapainoa.
Tilanne vankileirillä on edelleen arvaamaton eikä kukaan tiedä miten se purkautuu.
Kysyimme kolmelta asiantuntijalta mitä vaikutuksia asumistuen poistamisella olisi.
Videokuvalla ohjattu lennokki lamauttaa kohteen, joka tuhotaan sitten tykistöllä.
Venäjän uhka saattaa Hanno Pevkurin mukaan ajankohtaistua paljon oletettua nopeammin.
Vähiten kauppamäärien laskusta kärsiviä alueita yhdistää yksi tekijä.
Pääkaupunki sai moitteita yrityskyselyssä. Elinkeinojohtaja vakuuttaa, että haasteet ovat tiedossa ja niihin puututaan.