Kreml aikoo rahoittaa valtion tulevaisuuden velkarahalla
Venäjän valtion tulojen ja menojen suhde palaa 1990-luvun puolivälin tasolle.

Kansanedustaja tapaa eduskunnan puhemiehen ensi viikolla.

Selvä enemmistö suomalaisista ei hyväksy lahjontaa missään tilanteessa Suomessa eikä ulkomailla.

Kansanedustaja on tyytyväinen vuokrien käännyttyä laskuun 23 kaupungissa.

Ihmiset ovat vailla lämpöä, vettä ja sähköä.

Pääministerin mukaan kyseessä ovat hyvin vakavat asiat ja rikokset.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet Yhdysvaltain Minneapolisissa.

Kassien hinta on jatkossa 59 senttiä.

Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin, Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja Kasperi Summanen sanoo näkökulmassaan.

Magura-alukset voivat iskeä 800 kilometrin päässä sijaitseviin kohteisiin.

Oppositiojohtaja María Corina Machado sanoo Yhdysvaltain presidentin tukeneen maansa vapautta.

Iranin tapahtumat herättävät asiantuntijan mukaan kysymyksiä Venäjän vallan kuihtumisesta.

Venäjän joukkojen eteneminen hidastui rintamalla vuodenvaihteessa.

Kasvuyritysten rahoituskierrokset ovat paisuneet hurjasti.

Puolustusministerin mukaan Suomen turvallisuus vahvistuu, kun liittolaiset kehittävät kykyään toimia arktisella alueella.

Venäjä toimittaa sotilasvarusteita ja -kalustoa sekä internet-teknologiaa, joita Iran käyttää mielenosoittajia vastaan.

Hallitus jatkaa puhtaan siirtymän investointitukia.

Vaanivat aseet ovat investoinnin kiireisin osa.

Tere Sammallahden mielestä eduskunnassa häirintään syyllistyneet pitää saada vastuuseen.

Rikollisten häikäilemättömyydellä ei ole rajoja.

Ministerin mukaan kyse oli vakavasta hyökkäyksestä energiajärjestelmään.

Britannia löysi laillisen perusteen iskuille väärän lipun alla kulkeviin tai rekisteröimättömiin aluksiin.

Rahapelien järjestäminen avataan osittain kilpailulle.

Metsää kaatui jopa neljä miljoonaa kuutiota.

Häirinnälle on nollatoleranssi, pääsihteeri muistuttaa.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)