Suomen Turku julisti joulurauhan
Tasavallan presidentti seurasi seremoniaa Turun Vanhalla Suurtorilla.

Vanhoilla käyttötavaroilla voi olla yllättävän suurta keräilyarvoa.

Alexander Stubb juoksi joululenkin tonttulakki päässään.

Yhdysvaltain ulkoministerin mukaan maahantulo kielletään ”sensuuriteollisuuden johtohahmoilta”.

Öiset lumikuurot estivät mustan joulun useilla paikkakunnilla.

Jeff Landryn mukaan Yhdysvallat ei aio valloittaa saarta.

Paine Venezuelan diktaattoria kohtaan kasvaa.

Kokoomusedustajan mukaan Suomea vaivaa kriisitietoisuuden puute.

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

Tanska on jo maksanut kovan hinnan USA:n puolesta, muistuttaa ulkoministeri Elina Valtonen.

Kremlin kassa tyhjenee hurjaa vauhtia ja edessä on asiantuntijoiden mukaan vieläkin suurempia talousvaikeuksia.

Maan kokonaistuotannon arvioidaan kasvavan prosentin.

Loppuvuoden pyhistä hiljaisin on joulupäivä.

Ennusteen mukaan työllisyys lähtee ensi vuonna nousuun.

Raportin mukaan sotilaallisilla operaatioilla olisi huonot onnistumismahdollisuudet.

Lainsäädännön arviointineuvosto nostaa esiin muutaman huomion.

EU:n ulkopoliittinen edustaja painottaa, että vain yhtenäisenä Eurooppa voi olla Kiinan ja USA:n vertainen.

Eniten apuvoimia etsittiin myynnin ja kaupan alalle.

Presidentti Donald Trumpin ajatus taistelualuksista ei ole uusi.

Länsinaapurin ilmavoimilla ei ole tällä hetkellä mitään kaukovaikutus- tai hyökkäyksellistä vastailmatoimintakykyä.

Sudet ovat tappaneet ennätysmäärän poroja. Susien epäillään tulevan Venäjän puolelta.

Steve Rosenbergina esiintynyt mies antoi Kremlin medialle haastattelun.

Kokoomusedustaja Pia Kauma pitää opposition ryöpytystä halpamaisena.

Moskova tekee kaikkensa estääkseen Ukrainan kulun kohti länttä. Se näkyy asiantuntijan mukaan joulussakin.

Väestö kasvoi tammi-marraskuussa 20432 hengellä.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)