Artikkelit: Iran

Konfliktin loppuvaihe keskittyy todennäköisesti taisteluun Hormuzinsalmen hallinnasta.
Valeri Zaluzhnyin mukaan hyökkääjä voi kohdata vakavia ongelmia, jos puolustava osapuoli valitsee kulutussodankäynnin.
Iranin mukaan maiden välillä ei ole suoraa keskusteluyhteyttä.
Ulf Kristerssonin mukaan tavoitteena on lieventää Iranin sodan vaikutuksia kotitalouksiin.
Yhdysvaltain presidentti sanoo lykkäävänsä iskuja energialaitoksia vastaan viidellä vuorokaudella.
Kummatkin ovat huonoja, sanoo kenraali Richard Shirref.
Maan hallitus aikoo suitsia polttoainekauppiaiden voittoja.
Iranin sodan seuraukset ovat nousseet 1970-luvun kriisejä merkittävimmiksi.
Iskut energialaitoksiin voivat tuntua maailmantaloudessa jopa vuosien ajan.
Samaan aikaan iranilaisten ahdinko maan rajojen sisällä kasvaa, arvioi Timo Heinonen.
Iranin sodan pitkittyminen heijastuu maailmantalouteen, arvioi Pekka Toveri.
Yksi Ghadir-luokan pienoissukellusvene voi levittää yön aikana kymmeniä merimiinoja.
Iran iski voimalla Israeliin ja uhkaa nyt uusilla vastaiskuilla.
Donald Trumpin linja on ehtinyt asiantuntijoiden mielestä aiheuttaa merkittävää vahinkoa.
Isänsä tappamisen jälkeen Israel on tehnyt selväksi, että hän on nyt kohdelistan kärjessä.
Lähi-idän tilanne hyödyttää Venäjän taloutta.
Suomi on Juha Mäkelän mukaan Hormuzinsalmen julkilausumassa oikeassa viiteryhmässä.
Lähi-idän konfliktin pitkittyminen uhkaa keskeyttää öljyn ja maakaasun toimitukset laajasti.
Kohteena oli USA:n ja Britannian yhteinen sotilastukikohta Diego Garcia.
Liittymisestä yhteislausumaan kertoi presidentti Alexander Stubb.
Ajatollah antoi kirjallisen lausunnon, mutta ei näyttäytynyt kuvissa.
Clyden tukikohtaan on sijoitettu yli kymmenen sukellusvenettä.
Merijalkaväen osaston odotetaan saapuvan Lähi-idän alueelle lähivuorokausien aikana.
Kapeassa salmessa liikkuvat suuret öljytankkerit ovat erityisen haavoittuvia.
Presidentti kertoo, että pyyntöä osallistua Hormuzinsalmen operaatioon ei ole toistaiseksi tullut.
Israelilaislähteen mukaan Teheranin murtumispiste on lähellä.
Rikastetun uraanin paikantaminen ja kaivaminen esiin vaatisi vähintään satojen sotilaiden operaation.
Öljyreitin turvaamisen olisi pitänyt olla tärkein asia, John Bolton sanoo.
Kuluttajahintojen odotetaan kallistuvan vasta viiveellä.
Isku Qatarin teollisuuskompleksiin aiheutti suurta tuhoa ja heiluttaa energiamarkkinoita.
Rahtialukset kulkevat epätavallista ja aiemmin kiellettyä reittiä Iranin aluevesien kautta.
Kyseessä voi olla GBU-72/B-asejärjestelmän ensimmäinen käyttökerta taistelussa.
Yhdysvaltojen ja Israelin iskut ovat tuhonneet merkittävän osan Teheranin merivoimista Persianlahdella.
Sodan alkamisen jälkeen Iran on hyökännyt ainakin 20 aluksen kimppuun Persianlahdella.
Yhdysvallat yrittää avata tärkeää öljyn kuljetusreittiä.
Sotalaivojen arvellaan suojaavan merijalkaväen osaston siirtoa Persianlahdelle.
Senaattorin mukaan Euroopan suhtautumistapa Iranin sotaan on surkea epäonnistuminen.
Ohjuksia kulutettiin niin paljon, että joidenkin korvaaminen vie vuosia, FPRI arvioi.
Terrorismin vastaista keskusta johtanut Joe Kent sanoo, että Donald Trump harhautettiin Iranin sotaan.