Artikkelit: Talous

Konkurssihakemusten määrä on tasaisesti noussut viime vuosina.
Suursijoittajan mielestä sähkönkäyttöä pitäisi verottaa työllistävän vaikutuksen perusteella.
Jokainen vaihtoehto sisältää eläkesopeutuksia, lisää keskiluokan omavastuuta ja tehostaa julkista sektoria.
Ruotsalaisten omaisuus on pääosin kiinni rahoitusmarkkinoilla.
Suomalaisten yritysten tekoälyn hyödyntäminen eriytyy nopeasti, kertoo tuore raportti. Yli puolet yrityksistä on yhä alkuvaiheessa, mikä voi heikentää kilpailukykyä.
IEA:n pääjohtajan mukaan energiakriisissä on vielä pahin edessä.
Suomen 16-65-vuotiaiden osaaminen on noin 10 prosenttia OECD:n keskiarvoa parempi, ilmenee raportista.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn muistuttaa, että korkopäätöksiä ei ole lukittu etukäteen.
Sähkön, dieselin sekä bensiinin kuluttajahinnat nousivat.
Kauppaketju aikoo laajentaa toimintaansa uusille markkinoille.
Turun telakka kääntyi voitolle loistoristeilijöiden vauhdittamana. Seuraava alus valmistuu kesällä 2026.
OP Pohjola laski kuluvan vuoden kasvuennustetta 0,5 prosenttiyksikköä.
Keskuspankki Fed jatkaa vakaalla rahapolitiikkalinjalla.
Markkinoilla on kovaa kysyntää heti saatavilla olevista öljykuljetuksista.
Kohoavat kustannukset voivat lisätä konkurssien määrää.
Tuore raportti esittää jättiveronkorotuksia ja julkisia investointeja ratkaisuksi julkisen velkasuhteen taittamiseen.
Iranin sodan arvioidaan vaikuttavan hieman Suomen talouskasvuun.
Sijoittajien huoli on noussut jyrkästi Lähi-idän kriisin kärjistyttyä.
Iranin ja Yhdysvaltain tulitauko nosti osakekursseja reippaasti ja rauhoitti korkomarkkinoita.
Fortumin ja Nesteen arvonnousulla oli merkittävä vaikutus salkun kehitykseen.
Alan liikevaihto nousi viime vuonna 42 prosenttia edellisvuodesta.
Talouskasvua tukevilta päätöksiltä vaaditaan poikkeuksellisen vahvaa ennakkonäyttöä, toimitusjohtaja arvioi.
Katsauksen mukaan sijoittajat vaurastuivat markkinoiden heilunnasta huolimatta.
Tutkimuslaitoksen mukaan kasvu voi jäädä lähelle nollaa, jos konfliktit laajenevat.
Venäjän hyökkäys pakotti hakukonejätin kahtia. Nyt lännessä vaikuttava perustaja tuo valtavan hankkeen Lappeenrantaan.
Sota Lähi-idässä iskee ruokaketjuun energian kautta.
Usean miljardin euron arvoinen hanke toteutuu Lappeenrannassa.
Helsingin seudun yrityksissä näkyy varovaisia piristymisen merkkejä.
Verohallinnon mukaan kiinteistöveron tuotto kasvaa viime vuodesta noin prosentin.
Työministeri Matias Marttinen kollegoineen kehottaa Eurooppaa sääntelyn purkuun.
Korkojen nousu pelottaa monia. Asiantuntijan mukaan hötkyily ei kannata.
Valvonnassa paljastuu vuosittain puutteita, jotka johtavat kymmenien miljoonien lisäveroihin.
Harri Bromanin mukaan uudet asiat jäävät tekemättä ja kokeilematta.
Christine Lagarden mukaan päättäjien täytyy arvioida odotettavissa olevan inflaatiopiikin laajuus ja kesto.
Ostovoimaan nähden hinnat eivät ole erityisen korkeat.
Maailman tilanne voi Etlan mukaan varjostaa näkymiä.
Sitran ehdottama sopimus korostaa yhteistyötä yli puoluerajojen.