Artikkelit: Ulkomaat

Ukrainalaisten kerrotaan iskeneen Venäjän joukkojen tukikohtaan Izjumissa.
”Euraasialaiset” hakevat Jaroslav Trofimovin mukaan mallia Mongolien ammoisesta imperiumista.
Amerikkalaisilla asejärjestelmillä on suuri vaikutus rintamalla.
Erottamisen syynä on epäonnistuminen sotilasjoukkojen johtamisessa.
Presidentti Joe Biden lähti lauantaina viikon mittaiselle matkalle Euroopaan.
Ukrainan alueelle suoritettiin massiivinen ohjus- ja pommi-isku lauantaiyönä.
Viron puolustusvoimien entinen komentaja Riho Terras uskoo hakijoiden pääsevän puolustusliiton jäseniksi.
Yhdysvalloissa leviää huoli, että seuraavaksi samaa sukupuolta olevien parien oikeudet ovat uhattuna.
Professorin mukaan tilanteen pitkittyessä kansainvälinen kiinnostus sotaan vähenee.
Tänä vuonna ammuskeluissa on saanut surmansa jo 33 ihmistä.
Venäläiset joukot käyttävät edelleen Valko-Venäjän aluetta ohjusten ampumiseen.
Venäläiset pystyvät etenemään Ita-Ukrainassakin vaivalloisesti.
Vaikka hinta on kova, Venäjälle ei aiota Svitlana Morenetsin mukaan antaa tuumaakaan periksi.
Yhdysvaltain presidentti ryöpyttää korkeimman oikeuden aborttipäätöstä.
Sodan molemmat osapuolet ovat käyttäneet lennokkeja, joilla on ollut suuri rooli taisteluissa.
Ukrainan sanotaan iskeneen viime aikoina useisiin venäläiskohteisiin miehitetyillä alueilla.
Riho Terrasin mukaan jäsenmaiden pitää turvautua omiin joukkoihinsa ja harjoitella suunnitelmien mukaan Naton komentorakenteen alaisuudessa.
Venäjän presidentti tarvitsee nyt tutkijan mukaan Aljaksandr Lukašenkaa enemmän kuin haluaisi myöntää.
Laukaistu ohjus kääntyi kuin bumerangi laukaisijaansa vastaan.
Venäjän joukkojen kerrotaan etenevän kohti Lysytshanskin kaupunkia ukrainalaisten vetäydyttyä Severodonetskista.
Kenraaliluutnantti Martin Heremin mukaan sota Ukrainassa osoittaa, ettei nykyinen pidäkeajattelu ole toiminut.
Venäjä vaikuttaa kostaneen aiemman iskun Rostovin öljynjalostamoon.
Ukrainalle esitetään ranskalaisprofessori Olivier Schmittin mielestä yhä omituisempia vaatimuksia.
Ansalankaoppi ei enää riitä suojaamaan Baltian maita Venäjän täydelliseltä tuhoamissodasta.
Venäjälle tulee tehdä selväksi, että hyökkäys Baltiaan aloittaisi kolmannen maailmansodan.
Venäjän presidentin sanotaan ottaneen vetovastuun sotaa virallisesti johtavalta kenraalieversti Aleksandr Dvornikovilta.
Meppien mukaan unionin laajentumiselle ei ole vaihtoehtoa.
Riho Ühtegin mukaan Kremlin valloitushalu ei ole kadonnut mihinkään.
Ex-suurlähettilään mukaan venäläisten sotilaiden rötöstely on saanut uuden ulottuvuuden.
Strategian tutkimuksen professori ennustaa Venäjän kasaantuvien tappioiden kääntävän tilanteen puolustajan hyväksi.
Uusi tekniikka auttaa Ukrainaa sen valtavassa miinanraivaustehtävässä.
Virolaiset saivat puolustusministerin mukaan poimittua tärkeää tietoa harjoituksista.
Ex-liittokansleri Angela Merkel noudatti tutkija Constanze Stelzenmüllerin mielestä holtitonta linjaa suhteessa Venäjään.
Venäläissotilas arvelee, että räjähdyksen laajuuden selittää ammusten väärä varastointitapa.
Venäjä heittää rintamalle huonosti aseistetut paikallisjoukot omien varusmiestensä sijaan.