Artikkelit: Iran

Presidentin mukaan Venäjällä ei ole Yhdysvaltojen toimiin sanottavaa.
Reza Pahlavi kannustaa Iranin turvallisuusjoukkoja islamistihallintoa vastaan.
Yhdysvaltain presidentin mukaan Iranin ohjukset uhkaavat myös Euroopan maita.
Ihmisiä on kehotettu hakeutumaan suojaan.
Henri Vanhasen mukaan Iran tulee lähes varmasti vastaamaan iskuihin.
Israelin puolustusministerin mukaan kyseessä on ennaltaehkäisevä isku.
Israel on todennäköisesti Iranin ensimmäinen koston kohde mikäli USA pian iskee.
Iran sanoo harkitsevansa sotilasoppinsa muuttamista.
Yhdysvallat tuskin perääntyy ilman merkittäviä myönnytyksiä.
Venäläisvalmisteisten S-300 -järjestelmien luultiin tuhoutuneen Israelin iskuissa.
Henri Vanhasen mukaan Yhdysvallat todennäköisemmin toimii kuin perääntyy.
Jotkut iranilaiset tahtovat kaataa pappisvallan hinnalla millä hyvänsä.
Iskuilla Yhdysvallat pyrkii painostamaan Irania ydinsopimukseen.
Presidentti antoi aikaa kymmenen päivää.
Yhdysvallat ryhtyy lähipäivinä siirtämään henkilöstöään pois Lähi-idästä.
Lähi-idän alueelle on siirretty vuorokauden sisällä 50 uutta hävittäjäkonetta.
Iran on ilmoittanut ettei se aio lopettaa uraanin rikastamista kokonaan.
Israelissa murehditaan sitä, että USA:n rajatut iskut eivät ehkä riitä.
Britannia vahvistaa Välimeren tukikohtansa turvallisuuta.
Perjantaina annetussa määräyksessä ei täsmennetä mahdollista määrättävää tullia.
Teheran yrittää palauttaa ballististen ohjusten tuotantokykyään viime kesän iskujen jälkeen.
Suomessa on käsittelyssä noin sadan iranilaisen turvapaikkahakemukset.
Alus pääsi jatkamaan matkaansa Yhdysvaltain laivaston saattamana. Tukialusta lähestynyt drooni lisäksi tuhottiin.
Islamilaisen hallinnon brutaali väkivalta järkytti monia iranilaisia.
Teheranin ydinohjelmasta on käyty kiivaita taustakeskusteluita Yhdysvaltain iskun välttämiseksi.
Yhdysvallat valmistautuu Iranin vastaiskuun.
Presidentin kerrotaan havittelevan nopeaa ja ratkaisevaa hyökkäystä.
Heikentynyt hallinto Teheranissa voi kaatua Yhdysvaltain sotilasoperaation seurauksena.
Silminnäkijät kertovat todistaneensa islamilaisen hallinnon ennennäkemätöntä julmuutta.
Mielenosoituksissa on saattanut kuolla jopa 30 000 ihmistä pelkästään tammikuun 8. ja 9. päivinä.
Yhdysvallat on keskittänyt merkittävän määrän sotavoimaa Iranin lähialueelle.
Iranin kaduilla on saattanut kuolla jopa 30 000 ihmistä pelkästään tammikuun 8. ja 9. päivinä.
Oppositiomedian mukaan Ali Khamenei pelkää Yhdysvaltojen iskua.
Jopa 5000 ihmistä on kuollut, presidentti sanoo: "katsotaan".
Studiossa kansanedustaja Atte Kaleva ja koomikko Ali Jahangiri.
Valkoinen talo lykkäsi, mutta ei välttämättä perunut sotilaallista väliintuloa Iranissa.
Asiantuntijan mukaan internetiin pääsy saattaa jatkossa edellyttää tarkastusprosessia.
Mielenosoitukset vaikuttavat hiipuneen hallinnon kovien otteiden alla.
Iranin tapahtumat herättävät asiantuntijan mukaan kysymyksiä Venäjän vallan kuihtumisesta.