Artikkelit: -FI

Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan suojelu ei saa lisätä epävarmuutta.
Tutkijan mukaan saarivaltio ei näe silmiensä edessä olevaa uhkaa.
Onnettomuus tapahtui Primorjen alueella.
Osalla apujonoissa käyvillä asiat ovat Kirkkopalvelujen mukaan todella umpisolmussa.
Ensi vuoden alusta otetaan käyttöön Ruokaviraston ylläpitämä koirarekisteri.
Arto Satosen mukaan luonnonsuojelulaista saatiin parempi opposition ansiosta.
Venäjä oli Ukrainassa paljon lähempänä onnistumista kuin yleisesti uskotaan.
Yksi mies kertoo matkustaneensa rajalle polkupyörällä Pietarista.
Ruumiin vieressä oli myös valokuva-albumi koulun valmistujaisista.
Luonnonsuojelulain keskustelun takana on kokoomuksen Heikki Vestmanin mukaan logiikkavirhe.
Asiantuntijan mukaan Suomen itseohjautuvaa koulujärjestelmää pitäisi viipymättä tarkastella kriittisesti.
Kh-55-ohjuksilla pyritään mitä ilmeisimmin kuluttamaan puolustajan ilmatorjuntaa.
Talvella voidaan joutua tilapäisesti sammuttamaan osa maanteiden valaistuksesta mahdollisen sähköpulan estämiseksi.
Ukraina sanoo ampuneensa tähän mennessä alas 531 hyökkääjän risteilyohjusta.
Sami Pakarisen mukaan ansiosidonnainen työttömyysturva pitäisi ulottaa kaikille.
Maatalouden tukipaketin toteutuminen näyttää hyvin epätodennäköiseltä.
Sanna Marinin mukaan Venäjän sota Ukrainaa vastaan on asettanut kaikki uuden ja vakavamman haasteen eteen.
Virolainen diplomaatti haluaa länsimaiden luopuvan kammottavasta lauseesta.
Hyvistä digitaidoista huolimatta yli kolmannes suomalaisista tarvitsee usein tukea digin käytössä.
Venäjän tappioksi on ilmoitettu yli 89 000 miestä.
Yhdysvaltain ja Ranskan presidenttien mukaan Ukrainan pään yli ei neuvotella rauhasta.
Kirjoittajan mukaan väärät tiedot ja puolitotuudet elävät ja voivat hyvin.
Kansanedustajista 19 prosenttia on säilyttänyt työpaikkansa siviilissä edustajantehtäviensä ajan.
Venäjä miehitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan vuonna 2014.
Uusrenessanssityylinen rakennus tarvitsee ilmoituksen mukaan peruskorjauksen.
Kanizsan kolmio saa meidät näkemään kuvioita, joita ei ole.
Hallituksen sitoutuminen omiin säästötavoitteisiinsa oli esillä kyselytunnilla.
Keskustaa johtavaa valtiovarainministeriä hiillostettiin eduskunnassa talouspolitiikasta.
Ukrainassa syntynyt näyttelijä on ehdolla People-lehden vuoden henkilöksi.
Lauri Paltemaan mukaan Kiinan poliittinen järjestelmä ei sorru siihen, että muutama tuhat ihmistä osoittaa mieltään kaduilla pari päivää.
Ukrainan Lymanin alueen eläintarhan alueella on eläinten luita ja ruumiita.
Hyökkääjän tavoitteena on tuhota Ukrainan kriittistä infrastruktuuria.
Keskustan puheenjohtajan mukaan luonnonsuojelulaki ei ole puolueelle hallituskysymys.
Kokoomuksen Timo Heinosen mukaan hänen puolueensa ei keventäisi veroja velaksi.
Laki ”ulkomaisista agenteista” laajenee torstaina.
Katariina Suurta on kutsuttu Odessan kaupungin perustajaksi.