Artikkelit: Extra

Kysyimme kolmelta asiantuntijalta mitä vaikutuksia asumistuen poistamisella olisi.
Videokuvalla ohjattu lennokki lamauttaa kohteen, joka tuhotaan sitten tykistöllä.
Venäjän uhka saattaa Hanno Pevkurin mukaan ajankohtaistua paljon oletettua nopeammin.
Vähiten kauppamäärien laskusta kärsiviä alueita yhdistää yksi tekijä.
Pääkaupunki sai moitteita yrityskyselyssä. Elinkeinojohtaja vakuuttaa, että haasteet ovat tiedossa ja niihin puututaan.
Tutkija Henri Vanhasen mukaan Suomen ja Venäjän suhteita pitää pohtia laadittaessa hallitusohjelmaa ja seuraavia ulko- ja turvallisuuspoliittisia selontekoja.
Euroopan osaamisen teemavuoden painotuksia ovat osaamisen tunnistaminen sekä osaavan työvoiman saatavuus.
Vuodettujen asiakirjojen perusteella Moskova on halunnut iskeä kiilaa Nato-liittolaisten välille.
Lääkkeiden saatavuushäiriöiden määrä on jatkanut nousuaan alkuvuoden aikana.
Catharina Candolinin mukaan Suomen tulisi miettiä, miten se vastaa kyberhyökkäyksiin.
Kuuluisa ohjelmistokehittäjä ja tutkija Geoffrey Hinton uskoo tekoälyn olevan uhka.
Epäonnistumiset Ukrainassa saattavat murtaa diktaattoriin liitetyn vahvan miehen myytin.
Petri Myllymäen mukaan jatkossa tulee pohtia, miten paljon amerikkalaiset jättiyhtiöt saavat hyödyntää dataamme.
Timo Tyrväinen korostaa, että vihreät investoinnit toteutuvat pääosin yksityisrahalla. Epävarmuus toimintaympäristöstä on myrkkyä.
Potilasturvallisuuden professori nostaa lainsäädännön, yhteiset mittarit sekä henkilöstön osaamisen kehittämisen keskiöön haittojen minimoimiseksi.
Asiantuntijoiden mukaan Pekingin pahin pelko on Venäjän valtion pirstoutuminen.
Kehitysvammaliiton työllisyysasiantuntijan mukaan tämänhetkinen työtoiminta loukkaa ihmis- ja työoikeuksia.
Lähteiden mukaan Venäjän diktaattori uskoi ukrainalaisten tukeen.
Trolleja paljastava tutkijatohtori Pekka Kallioniemi on joutunut häirinnän kohteeksi ja häntä uhkaillaan oikeustoimilla.
Jarno Limnéllin mielestä selvitystyöllä voitaisiin selvittää erityisosaamisen alue.
Ex-puheenjohtajan mukaan puolue on täysin erilainen kuin Juha Sipilän hallituksen aikoihin.
Jopa alle kouluikäisistä lapsista tehdään rikosilmoituksia. Rikoskomisario Marko Forssin mukaan poliisin roolia ei ymmärretä.
Somelääkäri Atte Virolainen kertoo Tiktokissa, millaista on oikea arki vankilassa.
Alueella kerrotaan liikkuneen pienoissukellusveneellä varustettuja Venäjän aluksia.
Varapuheenjohtajan mukaan toimintatavasta liittyen hallitustunnustelijan kysymyksiin sovittiin puolueen johtoelimessä.
Piirijohtaja Harriet Longan mielestä keskustaa tarvitaan seuraavassa hallituksessa.
Vaikka sota on yhä käynnissä, ukrainalaiset valmistelevat Lisa Yaskon mukaan jo jälleenrakentamista.
Mick Ryanin mukaan hyökkääjä on sopeuttanut toimintaansa taistelukentällä.
Maarianhaminassa sijaitsevan venäläiskonsulaatin rooliin puolustusvoimien palveluksessa olevat eivät suostuneet ottamaan mitään kantaa.
Ratifioinnin pitkittyminen asettaa asiantuntijan mukaan puolustuspoliittisia haasteita.
Vuodetut asiakirjat paljastavat Kremlin rivien rakoilevan vielä luultua pahemmin.
Asiantuntijan mukaan Moskova luo olosuhteet, joissa ulkomaisten yritysten toiminta maassa muuttuu mahdottomaksi.
Osa lähiöistä on heikkenevässä kierteessä. Tilanne on kuitenkin tutkijan mukaan Ruotsia parempi.
Kiinalaisjoukkojen maihinnousu pääsaarelle olisi äärimmäisen vaativa operaatio.
Kokoomuksen linja vetosi äänestäjiin, professori arvioi.