Suomessa kuluu vuosittain yli miljardi euroa pelkästään terveydenhuollossa syntyvien haittojen korjaamiseen.
Arvioitu lukema perustuu kansainvälisen taloudellisen ja yhteistyön kehityksen järjestön OECD:n arvioihin. Niiden mukaan terveydenhuollon kustannuksista jopa 13 prosenttia kuluu pelkästään hoitovirheiden ja -haittojen korjaamiseen. Suomessa Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on OECD:n tietojen pohjalta arvioinut, että laatupoikkeamat, haitat, vaaratapahtumat ja viiveet aiheuttavat terveydenhuollossa yli miljardin euron vuosikulut.
Pienimmällä hyvinvointialueella Keski-Pohjanmaalla kulut ovat tällä perusteella laskennallisesti 12,5 miljoonaa euroa ja suurimmalla, Helsingin kaupungissa, 119,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Lukuihin sisältyvät ainoastaan terveydenhuollossa syntyneiden haittojen korjaukset. Sosiaalihuollon asiakasturvallisuuden pettämisen lisäkuluista ei ole Suomessa tehty minkäänlaisia arvioita.
Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa terveydenhuollossa ei julkaista tietoa hoitoon liittyvistä haitoista, jolloin kustannuksiakin on vaikea arvioida.
Esimerkiksi Tanskassa on tehty mallinnus, jonka mukaan terveydenhuollossa syntyneiden haittojen kustannukset muodostavat noin kolme miljardia euroa vuodessa.
Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksen ohjelmapäällikkö Hanna Toiviaisen mukaan Tanska on hyvä verrokkimaa Suomelle, sillä se on Suomen tavoin pohjoismainen hyvinvointivaltio, jonka väkiluku on lähes yhtä suuri. Potilasturvallisuuden osalta Tanskassa on myös tarkempi lainsäädäntö.
– Sitä ajatellen voidaan arvioida, että yhden miljardin euron kustannukset Suomessa eivät ainakaan ole arvioitu alakanttiin, Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksen johtaja, potilasturvallisuuden professori Tuija Ikonen Turun yliopistolta sanoo Verkkouutisille.
Suomessa pidetään tilastoja ainoastaan korvattujen potilasvahinkojen summista, mistä on saatavilla tarkat tiedot alueittain. Ikonen huomauttaa, että nämä summat ovat kuitenkin vain murto-osa todellisista terveydenhuollolle syntyneistä kuluista.
– Ne pitävät sisällään vain kustannukset, jotka maksetaan potilaalle vahingosta aiheutuneesta tilapäisestä haitasta tai itse vahingosta. Se on pieni murto-osa siitä, mitä terveydenhuoltojärjestelmälle on muodostunut kuluja potilasvahingon hoitamisesta kenties pitkittyneen sairaalahoidon, uuden leikkauksen tai kalliin lääkityksen takia.
Yhtenäiset mittarit ja lainsäädäntö puuttuvat
Mistä sitten johtuu, että terveydenhuollossa syntyneistä haitoista ei ole Suomessa kunnollista tutkimustietoa?
Ensimmäinen syy tähän on Ikosen mukaan se, että Suomessa terveydenhuollossa syntyneille haitoille ei ole olemassa yhtenäisiä mittareita ja asiaa koskeva lainsäädäntö on sirpaleinen ja hajanainen.
– Asiakas- ja potilasturvallisuutta koskevat asiat ovat hajallaan useissa eri laieissa, kun esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa on yhteen kokoava potilasturvallisuuslaki.
Ratkaisuksi Ikonen esittää asiakkaan ja potilaan oikeuksien ja palvelun antajan velvollisuuksien kokoamista yhteen lakiin. Nykyisellään asiaa koskevat säädökset ovat ripoteltuna yhteensä yli 20 eri säädökseen.
– Pidän tärkeänä, että Suomessa olisi yhtenäinen asiakas- ja potilasturvallisuuslaki, jolloin turvallisuusasioiden toimeenpanoa olisi nykyistä helpompi viedä eteenpäin.
Koska sosiaali- ja terveydenhuollossa syntyvistä haitoista ei ole olemassa yhtenäisiä mittareita, haittojen kokonaismäärän seuraaminen alueellisella ja valtakunnallisella tasolla on käytännössä mahdotonta.
– Jos sellaiset mittarit olisivat, ne olisivat yhteisesti sovitut, joita kaikki organisaatiot seuraisivat. Silloin tiedot tulisivat myös julkisena kaikkien nähtäväksi, Ikonen toteaa.
Tieto ei liiku toimijoiden välillä
Toiviaisen mukaan eri sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kansallisen tason toimijat seuraavat niille kertyneitä tietoja vaara- ja haittatapahtumista, vahingoista, epäkohdista, muistutuksista, sekä kantelu- ja valvonta-asioista. Ongelmana on kuitenkin se, että tieto jää toimijalle itselleen eikä välity muille.
– Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alaisille organisaatioihin ja ministeriön ohjaamiin virastoihin kaikille kertyy tietoa palvelujärjestelmän toiminnasta. Mutta tämä tieto ei aina ole julkista eikä avointa, jolloin se ”siiloutuu” pimentoihin. THL:lle, Valviralle, aluehallintovirastoille ja Fimealle kaikille syntyy omaa tietoa hoidon ja palvelujen haitoista tai epäkohdista. Mutta koska tiedot jäävät toimijoiden sisälle, ne eivät tule julkiseksi eivätkä siten esimerkiksi päättäjien nähtäväksi.
Toiviaisen mukaan avoimuuden lisääminen olisi yksi tehokas keino sosiaali- ja terveydenhuollossa syntyvien haittojen vähentämiseen.
– Silloin näkisimme, missä ovat isoimmat turvallisuusongelmat, jotta niihin pystyttäisiin puuttumaan ja tekemään kehittämistoimenpiteitä valtakunnallisella tasolla.
Lainsäädäntöön on tulossa muutos ensi vuoden alussa voimaan tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain myötä. Sen myötä otetaan käyttöön uusi kattava valtakunnallinen rekisteri, johon sisältyisivät julkisen ja yksityisen sektorin palveluntuottajat, palveluyksiköt ja palvelut. Rekisterillä vahvistetaan ja kootaan kansallista tietopohjaa sekä väestön tiedonsaantia.
Lakiin sisältyy myös palveluntuottajien velvoite seurata omaa toimintaansa. Lain myötä palveluntuottajilla ja työntekijöillä on myös velvollisuus ilmoittaa toiminnassa ilmenneistä asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantaneista epäkohdista sekä turvallisuutta vakavasti vaarantaneista tapahtumista, vahingoista tai vaaratilanteista sekä sellaisista puutteista, joita ei ole korjattu annetusta ohjauksesta huolimatta.
Henkilöstön osaamiseen panostaminen keskeistä
Osa terveydenhuollossa syntyneistä haitoista johtuu sote-henkilöstön työssään tekemistään virheistä. Siksi Ikosen mukaan olisi tärkeää, että palveluntuottajat kiinnittäisivät huomiota henkilöstönsä koulutukseen ja riittävään osaamiseen. Haasteen tilanteeseen luo myös hoitoalaa vaivaava työntekijäpula, mikä lisää työntekijöiden kiirettä ja painetta.
– Tietysti se (paineen alla työskentely) lisää riskejä vahingoille. Itse näen, että koska hoitajia ei pystytä tuottamaan suurella volyymilla lisää, heitä voidaan kouluttaa paremmiksi ammattilaisiksi turvallisuuskriittisissä asioissa työssään, Ikonen sanoo.
Henkilökunnan osaamisen lisääminen on hänen mukaansa jopa oleellisempaa kuin se, että hoitohenkilökuntaa olisi saatavilla tietty määrä potilasta kohden. Ikosen mukaan osaamisen lisääminen on suorassa yhteydessä asiakas- ja potilasturvallisuuden paranemiseen. Tässä roolinsa on myös hyvällä johtamisella ja toimivalla esimiestyöllä.
– Silloin myös henkilökunnan työhyvinvointi ja hallinnan tunne helpottuu, koska heillä on hyvät turvallisuuskäytännöt. Usein ne ovat kiinni yksinkertaisista asioista, mutta tietoisuutta niistä ei ole riittävästi.
Tietoisuuden lisäämiseen kuuluu esimerkiksi vaarallisten tilanteiden tunnistaminen ja niihin reagointi.
– Tähän kaikkien hyvinvointialueiden pitäisi panostaa ja varmistaa, että henkilökunnan pärjääminen olisi nykyistä vahvempaa. Sillä on lopputuloksen kannalta suuri merkitys.
Tehokas keino haittojen pienentämiseksi olisi myös asiakkaiden osallistaminen hoitoonsa ja sairauksien ennaltaehkäisy. Asiakkaan osallistamiseen kuuluu myös se, että asiakas itse kykenee ottamaan vastuun oman hyvinvointinsa edistämisestä ja noudattaa ammattilaisilta saamiaan ohjeita.
Korjauksiin käytetyn rahan voisi käyttää järkevämmin
Palataan terveydenhuollossa syntyneiden haittojen kustannuksiin. Paljonko niistä olisi parannuksia tekemällä mahdollista säästää?
Siihen Ikosen mukaan on vaikea sanoa mitään summaa. Hän itse välttäisi termin ”säästää” käyttöä haittojen vähentämisestä puhuttaessa.
– Haittatapahtumia ei voi muuttaa suoraan rahaksi eikä sille voi sanoa keskiarvoista hintaa, Ikonen huomauttaa.
– Ennemmin kyse on siitä, mihin siitä (haitoilta välttymisestä) saatu hyöty tulee. Se tulee siihen, että voidaan tehdä asioita järkevämmin, lyhentää hoitojonoja ja käyttää palvelujärjestelmän palveluja paremmin.
Käytännössä hyöty tarkoittaa esimerkiksi sitä, että haittojen vähentyessä sairaalapaikkoja leikkaussaleja voidaan käyttää tehokkaammin, jos potilaat eivät tarvitse pidempiä hoitojaksoja tai useita leikkauksia virheiden korjaamisen takia.
– Silloin sen rahan voi käyttää järkevämmin. Jokainen ymmärtää, että jos resursseja ei tarvitse käyttää virheiden korjaamiseen, niitä voidaan käyttää palvelujen tuottamiseen sujuvammin ja oikea-aikaisemmin.
Joitakin johtopäätöksiä suuruusluokasta voidaan kuitenkin tehdä. Yleisesti länsimaissa on arvioitu, että terveydenhuollon haitoista noin 20-50 prosenttia olisi vältettävissä.
– Jos niihin (haittojen korjaamiseen) menee nyt miljardi, hypoteesina voidaan ajatella, että mihin käyttäisit 500 miljoonaa euroa vuodessa sotessa, jos näitä haittoja mahdollisesti vältettäisiin turvallisuusmenetelmillä, Ikonen pohtii.
Strategia pyrkii vastaamaan epäkohtiin
Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus on julkaissut toimenpideohjelman hyvinvointialueiden tueksi potilasturvallisuuden parantamisessa. Se perustuu sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemaan Asiakas- ja potilasturvallisuusstrategiaan ja toimeenpanosuunnitelmaan vuosille 2022-2026, joka auttaa palveluntuottajia ehkäisemään vältettävissä olevia haittoja.
Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus on julkaissut myös tukityökaluja hyvinvointialueiden, muiden järjestämisvastuullisten ja yksityisten toimijoiden tueksi.
– Tarkoituksena on yhdenmukaistaa tekemistä menettelyjen ja mittareiden suhteen ja toimia ikään kuin oman asiakas- ja potilasturvallisuustyön käsikirjana, Toiviainen kertoo.
Strategian edetessä siitä raportoidaan säännöllisesti ja tiedot tulevat julkiseksi.
– Näin teemme itse omalta osaltamme toimintaamme läpinäkyväksi.
Sote-palveluista puhuttaessa esiin nousee tyypillisesti palveluihin käytetty rahamäärä. Ikonen toivoo, että tulevissa hallitusneuvotteluissa myös asiakas- ja potilasturvallisuus nostettaisiin esiin.
– Jos nämä (artikkelissa mainitut) asiat saataisiin kuntoon, oltaisiin menossa hyvään suuntaan, Ikonen toteaa.