Suomessa on nuoria, joille vankilaan joutuminen on meriitti, sanoo somelääkärinä tutuksi tullut Atte Virolainen.
– On nuoria, jotka ihannoivat vankilaelämää, Virolainen kertoo Verkkouutisille.
Vaikka kyse on pienestä joukosta, Virolaisen mukaan ympäri Suomea ja erityisesti pääkaupunkiseudulla on nähtävissä ilmiö, jossa ihaillaan rikollista kulttuuria. Tätä ruokkii sosiaalinen media, jossa esitellään bling bling -elämää, löyhytellään rahatukkoja ja poseerataan hienojen autojen kanssa.
– Valtaosalla nuorista menee tietysti hyvin, eikä voida sanoa, että nuoret olisivat ”pilalla”, Virolainen korostaa.
Myös Helsingin poliisin nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja Marko Forss tunnistaa ilmiön, jossa rikollista maailmaa ja gangsta-touhuja ihaillaan.
– Jos 15-vuotias on muutamia viikkoja tutkintavankeudessa, se saattaa buustata hänen asemaansa kaveriporukassa.
Vankilalääkärin työstään virkavapaalla oleva Virolainen on aloittanut projektin, jossa hän kuvaa videoita Tiktokiin Linnasta eli Helsingin vankilasta. Vaikka videot ovat tietyllä tapaa viihteellisiä, on niillä Virolaisen mukaan selkeä päämäärä tavoittaa nuoria, juuri sitä joukkoa, josta useat tahot ovat huolissaan ja joka saattaa glorifioida vankilaan päätymistä.
– Videoilla näytetään, millaista on todellinen arki vankilassa.
Videot tehdään yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Katselukertoja on parhaimmillaan satoja tuhansia. Tiktokissa on nähty muun muassa 15–17-vuotiaiden vankien osasto.
Ministeriöiden Väkivallaton lapsuus -ohjelman väliraportti kertoi äskettäin, että nuorten ja etenkin alle 15-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on ollut kasvussa vuodesta 2015. Jengiytyminen näyttäytyy raportin mukaan jatkumona, jossa on häiriköiviä ja rikoksia kadulla tekevien nuorten ryhmiä ja toisessa ääripäässä järjestäytyneet, tunnuksia käyttävät katujengit.
Helsingin poliisille alle 18-vuotiaiden rikoksia on tänä vuonna ilmoitettu jo 700, kasvua edelliseen vuoteen on peräti 40 prosenttia.
– Esimerkiksi viime vuonna alkanut ryöstöpiikki ei ole lähtenyt ollenkaan laskuun. Tilanne on huolestuttava, sanoo Forss.
Miksi jotkut nuoret sitten ovat alttiimpia saamaan vaikutteita vaikkapa somen kautta? Atte Virolaisen mukaan ilmiö liittyy syrjäytymiseen ja siihen, että tie asemaan yhteiskunnassa esimerkiksi koulun kautta on noussut pystyyn.
– Halutaan nopeaa ja helppoa rahaa. Ei ole mikään salaisuus, että esimerkiksi huumekaupassa pyörivät isot rahat. Rahan ja materian palvonta somen kautta on mennyt mahdottomaksi.
Marko Forssin mukaan helpon rahan lisäksi nuori saattaa hakea kunnioitusta viiteryhmässään rajuillakin keinoilla.
– Yksi syy, miksi esimerkiksi pahoinpitelyitä videoidaan, on se, että niillä haetaan statusta.
Atte Virolainen pitää vastuuttomina eri tuotantoyhtiöiden true crime -ohjelmia, joissa esitellään tuomittuja rikollispomoja.
– Niistä välittyy kuva, että tässä vähän sittailen ja hehheh. Mutta se, mitä minä näen omassa työssäni vankilan lääkärinä on, että 90 prosentilla vangeista on elämänhallinnan- ja päihdeongelma ja 70 prosentilla on persoonallisuushäiriö. Mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat vapautensa menettäneillä erittäin yleisiä.
Etenkin alle 18-vuotiaiden kohdalla vankilaan määräämisen kynnys on korkea.
– Jos 16-vuotias saa ehdottoman tuomion, taustalla on yleensä jo mittavaa rikoshistoriaa. Silloin ollaan puuttumisessa jo tosi myöhässä, sillä tutkimuksista tiedetään, että 50 prosenttia ensikertalaisista tulee takaisin ja mitä nuorempana on vankilaan joutunut, sen todennäköisempi on uusi tuomio, Virolainen toteaa.
Rikosoikeudellisen vastuun ikärajan laskeminen puhuttaa ajoittain. Marko Forss sanoo, ettei vastuuikärajan alentamisessa järkeä rangaistusten näkökulmasta, mutta pakkokeinojen osalta tilanne on erilainen.
– Meillä oli esimerkiksi vasta tutkittavana tapon yritys, missä yksi kolmesta osallisesta oli alle 15-vuotias ja tämä vaikeutti selvästi henkilöiden kiinnioton ja ristiin kuulustelujen suorittamista. On turha puhua rangaistuksista, jos rikoskaan ei selviä.
Julkisessa keskustelussa on yleistynyt termi ”rikoksilla oirehtiminen”. Forss pitää käsitettä ongelmallisena. Hänen mukaansa nuorisorikollisuuden voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan.
– On 12–14-vuotiaita, jotka voivat kokeilla rajojaan keskimääräistä rajummallakin tavalla tekemällä rikoksia ja silloin voi mahdollisesti puhua oirehtimisesta. Heillä voi olla kotona ja koulussa ongelmia, mutta toisaalta voi olla ihan ”normaalin” perheen lapsesta ja rikosaktiivisuus katoaa iän myötä itsestään.
– Sitten on 14–17-vuotiaita, joilla on rikollisuuden ihailua ja tahtotila tehdä rikoksia. Nämä nuoret eivät ole välttämättä sijoitettuna, eikä heillä ole taustoissa mitään sellaista, joka ”pakottaisi” heitä oirehtimaan, vaan samoilla taustoilla mennään sujuvasti järjestelmän läpi ja tulee iloisia veronmaksajia.
– Kolmas kategoria ovat ne, joilla on yleensä pitkä laitoskierre ja periytynyt päihdeongelma. Ongelmat ovat alkaneet jo neuvolassa, jos siellä edes on käyty. Tämä joukko syyllistyy vakaviinkin rikoksiin, mutta sitä voi pitää oirehtimisena, kun henkilön lähtökohdat ymmärtää, Forss sanoo.
Myös Atte Virolainen toteaa, että syrjäytyminen alkaa monella jo kohdussa.
– Mielenterveys- ja päihdeongelmat ja rikollinen käytös periytyvät vanhemmilta lapsille, eikä niitä voi hoitaa vuodessa tai kahdessa. Linnassa kun tapaan nuoria miehiä, niin heissä on erittäin paljon isättömiä poikia ja koulukotitaustaa. Lapsuuden perheellä on suuri merkitys. Toki myös niin sanotuista hyvistä perheistä lapsi voi eksyä rikosten tielle tai päihdehäiriöiseksi, mutta heidän määränsä on vähäinen.