Artikkelit: -FI

Perhe- ja peruspalveluministerin mukaan hallitus on päässyt sopuun uudesta aikataulusta.
Puolustusministerin mukaan vielä on liian aikaista osoittaa syyllisiä teoille.
Silja Paavolan mukaan vanhustenhoidon kriisiä ei vieläkään täysin ymmärretä.
Venäjän hyökkäyssota saattaa amerikkalaisen asiantuntijan mukaan osoittautua vuosisadan pahimmaksi geopoliittiseksi virheeksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurantatutkimukset ovat osoittaneet 0,7 mitoituksen vaikean tien.
Yleisin syy työpaikan vaihtoon on parempi palkka.
Nimiä kerätään vielä lisää varmuuden vuoksi.
Hyökkääjän panssarivaunuja kerrotaan tuhotun 2 312.
Jatkossa HOK-Elannon ruokakauppoihin pääsee töihin pelkällä englannin kielen taidolla.
Kansanedustaja toivoo, että heikentyneet tulokset huomioitaisiin myös opetushallituksessa.
Pääministeri Juha Sipilän mukaan hankkeella ei ollut turvallisuusvaikutuksia.
Pauli Kiurun mukaan tukea ei voida myöntää sellaisille maille, jotka eivät tuomitse oikeudetonta hyökkäyssotaa.
Upseerin mukaan Lymanin kaupungin tilanne on muuttumassa kriittiseksi venäläisjoukkojen kannalta.
Silloinen sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja antoi ymmärtää, että kyse olisi muutaman tunnin hommasta.
Italian vaalivoittaja vastasi Ukrainan presidentille.
Mikael Wigellin mukaan kyse on Venäjän hybridioperaatiosta Itämerellä.
Turvallisuusuhkia vähäteltiin Suomessa vielä Krimin miehityksenkin jälkeen.
Euroalue on matkalla kohti taantumaa, ja kaupankäynti Venäjän kanssa on romahtanut.
Puolue haluaa asiasta kirjauksen seuraavaan hallitusohjelmaan.
Valtionhallinnon velka kasvoi tämän vuoden toisella neljänneksellä 3,5 miljardia euroa.
THL:n mukaan hoitajamitoitusta pitäisi lykätä vähintään vuodella.
Hallituspuolueiden ryhmäjohtajat korostavat luottavansa viranomaisten arvioon.
Ukrainan ”kansanäänestysten” tulokset on julkistettu.
Ukrainan joukkojen eteneminen maan itäosissa jatkuu.
Virolaispoliitikon mukaan sotapropandan aivopesemiä ihmisiä riittää myös lännessä.
Joonas Köntän mielestä harvoin on näin ajankohtaista informoida eduskuntaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilanteesta kuin nyt.
Frontexin mukaan eniten venäläisiä on tullut Suomen ja Viron kautta.
Pekka Toverin mukaan nyt on annettu lännelle selkeä varoitus.
Vasemmiston ylevät puheet eivät näy käytännön politiikassa, kirjoittaja sanoo.
Ydinaseiden käytöllä uhkailusta on tullut osa venäläisten viranomaisten ja propagandistien jatkuvaa narratiivia.
Venäjän joukkojen kerrotaan menettäneen useita Tigr-ajoneuvoja Donetskin alueella.
Hyökkääjän ilmavoimien arvioidaan toimivan tehottomasti, mutta kärsivän silti vakavia tappioita.
Poliittista oppositiota vastaan toimivan osaston johtaja on kerryttänyt valtavasti varallisuutta.
Jarno Limnéll ei usko, että vuotojen sijainti Bornholmin ympäristössä on sattumaa.
Puolue haluaa lisenssimallin käyttöön muutamassa vuodessa.
Muun muassa Saksa tutkii Nord Stream 1 ja Nord Stream 2 -kaasuputkien vuotoja tahallisina hyökkäyksinä.
Kaasuputkissa on kolme vuotoa, jotka sijaitsevat Ruotsin ja Tanskan merialueilla Bornholmin saaren ympärillä.
Kansanedustajan mukaan energian toimitusvarmuus on unohtunut.
Ely-keskus saa joka kuukausi satoja pientalon avustushakemuksia.