Verkkouutiset

Koululaisia luokkahuoneessa oppitunnilla Itäkeskuksen peruskoulussa Helsingissä 7. tammikuuta 2021. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Viro nousi Pisan kärkimaaksi – ”Suomen on aika muuttaa suuntaa”

Kansanedustaja toivoo, että heikentyneet tulokset huomioitaisiin myös opetushallituksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satosen mukaan Suomen on muutettava suuntaa koulutuksen järjestämisessä.

Hän viittaa Helsingin Sanomien uutiseen, jossa kerrotaan virolaisten koululaisten ohittaneet suomalaiset koululaiset Pisa-tuloksissa.  Tulosten mukaan virolaiset koululaiset menestyivät parhaiten koko Euroopassa.

– Kyse ei varmasti ole koulutuksen resursseista, vaan siitä miten asiat koulussa, luokassa ja lainsäädännössä hoidetaan. Viro menestyy yksinkertaisella reseptillä. Opetus on perinteiseen tapaan opettajavetoista ja itsenäinen oppiminen alkaa myöhemmin kuin Suomessa. Toinen tärkeä asia on, että työrauha luokissa on parempi ja oppilaat voivat siten oppia rauhassa ja opettaja tehdä työtään paremmin, Arto Satonen kirjoittaa julkisessa Facebook-päivityksessään.

Hän muistuttaa, että Suomi on perinteisesti ollut koulutuksen mallimaa. Viime vuosina suomalaisten oppilaiden Pisa-tulokset ovat kuitenkin laskeneet ja tuoreimmassa Pisa-mittauksessa virolaiset koululaiset pärjäsivät kaikilla osa-alueilla suomalaisia paremmin.

– Olisiko Suomessa nyt aika tunnustaa tulokset ja muuttaa suuntaa? Toivottavasti kellot soivat opetushallituksessa ja ministeriössä, Satonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)