Artikkelit: Unkari

Kremlin ohjaama yritys on aloittanut suhmuroinnin Unkarin vaaleissa.
Unkarin parlamenttivaaleissa on epäilyttävän tuttuja elementtejä Moldovan ja Romanian vaalitapahtumista.
Tiedot Venäjän sekaantumisesta Unkarin vaaleihin huolestuttavat europarlamentaarikkoa.
Venäjän kerrotaan lähettäneen ryhmän Unkarin pääministerin tueksi.
Unkarin lähestyvät vaalit kiristävät välejä Ukrainaan, joka ei halua sallia venäläisen kaasun toimitusta kauttaan.
Pakotteet ovat esillä maanantain ulkoministerikokouksessa.
Unkarin pääministeri on vastustanut jo pitkään Ukrainan EU-jäsenyyttä.
Unkarin pääministeriä pidetään laajalti Kremlin läheisimpänä liittolaisena Euroopan unionissa.
Ukrainan ulkoministerin mukaan EU-jäsenyyden estäminen palvelee Kreml­in tavoitteita.
Unkarin pääministeri on muun muassa luvannut eläkeläisille ylimääräisen eläkkeen.
Valtiovarainministerin mukaan Unkarin johtaja on pitänyt EU:ta panttivankina.
Unkarin pääministeri syytti aiemmin Ukrainan johdossa olevan "korruptoitunut sota-ajan mafia".
Yhdysvallat antoi Unkarille vapautuksen Venäjään kohdistetuista energiapakotteista.
Asiantuntijan mukaan maan nykyhallinto on riski EU:lle ja Natolle.
Jarno Limnéllin mukaan kohtaaminen olisi vaarallinen viesti koko Euroopalle.
Maan tiedustelupalvelu keräsi tietoa unionia vastaan.
Piittaamattomuus ja lahjontayritykset ovat median mukaan johtaneet tiedustelijoiden kärähtämiseen.
Unkarin apulaisulkoministerin mukaan rauha on saatava aikaan hinnalla millä hyvänsä.
Meppikenraali ihmettelee Unkarin ylimitoitettua lainahakemusta.
Unkarin pääministeri väittää Yhdysvaltojen jo hyväksyneen, että Venäjä on voittanut sodan.
Budapest vastustaa Venäjän jäädytettyjen varojen korkotuottojen käyttämistä Ukrainan hyväksi.
Ulkoministerin mukaan Unkari käyttää veto-oikeuttaan konkreettisten neuvottelulukujen avaamiseen.
Péter Szijjártó syyttää Kiovaa iskusta, joka pysäytti Venäjän öljyntoimitukset Unkariin.
Unkari ostaa jo runsaasti venäläistä kaasua Serbian kautta.
Sergei Lavrov kehottaa Moskovaa ja Budapestia liittoutumaan.
Unkarin pääministeri kyseenalaistaa Ukrainan valtiollisen itsenäisyyden.
Unkarissa on edelleen voimassa poikkeustila, jonka varjolla parlamentti voidaan ohittaa.
Pääministerin mukaan Ukrainan jäsenyys vahingoittaisi Unkarin etuja.
Suomi ja joukko muita EU-maita tuomitsevat vähemmistöjä syrjivät lait.
Maan ulkoministerin mukaan kolmen vuorokauden kotivara on "tarpeetonta hysteriaa".
Pääministerin mukaan jokainen unkarilainen perhe maksaisi tästä 500000 forinttia vuodessa.
Viktor Orbán on jarruttanut Venäjä-pakotteita.
Unkarin pääministerin jättikiinteistö on nähty osoituksena hallinnon kasvavasta korruptiosta.
Unkarin pääministerin mukaan voimme sanoa hyvästit maailmankaupan säännöille.
Pääministeri Viktor Orbánia tukevat mediat ovat kyseenalaistaneet Venäjän roolin Itämeren tapahtumissa.
Kiovan mukaan maa "täyttäisi mielellään kaikki vapaat tilat" länsimaisissa järjestöissä.
Yhdysvaltain tuleva presidentti saattaa asiantuntijan mukaan olla halukkaampi yhteistyöhön Italian kuin Unkarin johdon kanssa.
USA:n vaalitulos on Zsuzsanna Szelényin mukaan kasvattanut Unkarin pääministerin vallanhimoa.
Europarlamentaarikon mukaan asiassa on suuri rahanpesun ja talousrikollisuuden riski.