Artikkelit: Itäraja

Rajalaista ei vaikuta olevan tulossa hallituskysymystä, mutta yhteisiä ratkaisuja tarvitaan.
Heikki Vestmanin mukaan perustuslakivaliokuntaan ei voida ”palauttaa” lakia vain jonkun poliittisen ryhmän vaatimuksesta.
Arkady Moshesin mukaan rajaa kannattaisi tarkastella sen jälkeen, kun tarvittavat toimet välineelliseltä maahanmuutolta suojautumiseksi on tehty.
Tere Sammallahden mukaan Venäjän suhtautuminen ihmisoikeuksiin on ilmennyt muun muassa Mariupolissa.
Mikko Polvinen kritisoi sitä, että SDP:llä on tarve muuttaa rajalakia valiokunnan käsittelemästä versiosta.
Anders Adlercreutz sanoi, ettei ollut vielä ehtinyt perehtyä perustuslakivaliokunnan lausuntoon.
Pääministeri toivoo rakentavaa yhteistyötä lain jatkokäsittelyssä eduskunnassa.
Perustuslakivaliokunnan mukaan laki voidaan säätää poikkeuslakina, kunhan siihen lisätään sääntelyä oikeusturvakeinoista.
Nuorisojärjestö kutsuu lakia puolueen arvojen vastaiseksi.
Kansanedustajan mukaan Venäjän hybridihyökkäykseen vastaaminen voi edellyttää hallitukselta uusia toimia.
Kansanedustajan mukaan Venäjän jatkuva vihamielisyys kasvattaa demokraattisiin yhteiskuntiin kohdistuvia uhkia.
Venäjän uhkaan halutaan olla valmiina.
Havainnot luvattomasta liikkumisesta rajan läheisyydessä tulee ilmoittaa paikalliseen palvelunumeroon.
Kansanedustajien mielestä käytön kriminalisointi ei ole riittänyt suitsimaan hybridivaikuttamista.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan mukaan lausunto voisi valmistua "aikaisintaan" ensi viikolla.
Määräys nopeutettuun kertausharjoitukseen koskisi vain Rajavartiolaitoksen alaisia reserviläisiä.
Maailmantilanteen epävakaus näyttäytyy tutkimuksen mukaan osalle nuorista hyvin konkreettisena.
Esteaidan laajentamisella voisi olla ennaltaehkäisevä vaikutus laittomiin rajanylityksiin.
Reserviupseeriliitto korostaa lausunnossaan, että edellytyksenä tulisi olla riittävä koulutus aseen käyttöön.
Jussi P. Laineen mukaan esimerkiksi rajapoijujen siirtelyllä ei olisi mitään vaikutusta siihen, missä valtioiden raja kulkee.
Timo Heinosen mukaan ei ole merkkejä, että Venäjän toiminta itärajalla olisi muuttumassa.
"Ilmalaivojen" tarkoituksena on venäläismedioiden mukaan Suomen rajan valvominen ja laittoman siirtolaisuuden estäminen.
Sisäministerin mukaan koulutuksella ja ohjeistuksilla huolehditaan rajavartijoiden edellytyksistä suoriutua tehtävästä.
Rajaturvallisuuslaki on poikkeuslaki, jonka käyttöönotto vaatisi erillisen päätöksen.
Euroopan kansanpuolueen puheenjohtajan Manfred Weberin mukaan EU voisi rahoittaa kaikki rajaturvallisuustoimet.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja sanoi, että puolueella on vähän luottoa molempiin.
Tasavallan presidentti kertoi toivovansa, että rajan laki menee eduskunnassa läpi yhteisymmärryksessä.
Ulkoministerin mukaan hallituksen tiistaina antama esitys rajalaista antaa selkeän viestin: hybridivaikuttaminen missään muodossa ei käy.
Tuomas Pöysti ei näe sinänsä estettä säätää lailla asevelvollisten poikkeuksellisesta menettelystä rajaturvallisuuteen liittyen.
Venäjän hybridioperaation aikana itärajan yli tuli 1 314 turvapaikanhakijaa.
Ryhmäjohtaja korostaa perustuslakivaliokunnan lausunnon olevan keskeinen.
Lakiesityksessä on katsottu painavien, hyväksyttävien tavoitteiden olevan käsillä.
Bella Forsgrénin mukaan hallituksen esitys ei turvaa oikeutta jättää turvapaikkahakemus.
Heikki Vestmanin mukaan perustuslakivaliokunta arvioi poikkeuslain huolella.
Pääministerin mukaan huoli kansallisesta turvallisuudesta on yhdistänyt keskusteluissa.
Rajavartiolaitoksen apulaispäällikön mukaan esityksessä on huomioitu rajavartijoiden huolia haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tunnistamiseen.