Artikkelit: Itäraja

Geopoliittinen tilanne on tuonut Tullille uusia tehtäviä.
Rahalla muun muassa parannettaisi teknistä valvontaa ja hankittaisi droneja.
Pääministerin mukaan Venäjän puolella ei ole mikään muuttunut.
Itä-Suomen poliisilaitos pyytää havaintoja ilkivallan tekijöistä.
Kenraali-kansanedustaja varoittaa Moskovan nykymenon jatkuvan.
Suomessa on 25 Frontex-rajavartijaa.
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja arvostelee itärajan rajoitustoimia.
Pyöröovia voidaan käyttää ihmisten palauttamiseen.
Rajavartiolaitos rakentaa itärajalle yhteensä 200 kilometriä kiinteää esteaitaa vuoden 2026 loppuun mennessä.
Tavoitteena on tehostaa niiden hakemusten tutkintaa, jotka todennäköisesti ovat perusteettomia.
Timo Heinosen mukaan kannattaa varautua vuosien sulkuun.
Täysin kateissa viranomaisilta on yhteensä 140 henkilöä.
Europarlamentaarikko varoittaa, ettei Moskovaan ole syytä luottaa.
Kaikki kolme henkilöä myönsivät esitutkinnassa syyllistyneensä valtionrajarikokseen.
Ulkoministerin mukaan päätöksiä itärajan avaamisesta ei ole tehty.
Kansanedustaja huomauttaa, ettei rajaturvallisuuslaki ole perustuslain vastainen.
Turvallisuusviranomaisten näkemys on edelleen, että raja-asemia ei voi avata.
Tilanne Venäjän vastaisella maastorajalla on ollut kesällä vakaa.
Huutokaupassa myydään 80 kappaletta erilaisia polkupyöriä.
Mika Aaltolan mukaan rajan avaaminen antaisi väärän signaalin Venäjälle.
Pääministerin mukaan EU-komission pitää alkaa valmistella lainsäädäntöä Euroopan tasolla välineellistetyn maahantulon torjumiseksi.
Videolla kerrotaan, että Suomeen pyrkijöitä ei uhkaa karkotus Venäjältä.
Nykytiedon valossa rajojen avaaminen ei ole pääministerin mukaan mahdollista.
Kaksi kolmasosaa puoluevaikuttajista on tyytyväisiä Antti Lindtmanin tähänastiseen puheenjohtajakauteen.
Kansalaisia pyydetään ilmoittamaan poikkeavasta toiminnasta rajan läheisyydessä.
Your Finnish Friends -järjestön puheenjohtajan mukaan itärajan sulun vaikutuksista matkailijoille on uutisoitu ilman kritiikkiä.
Jatkossa Rajavartiolaitoksessa varusmiespalveluksen suorittaneet voidaan kutsua nopeastikkin avuksi rajalle.
Timo Miettisen mukaan komissio ymmärtää Venäjän hybridioperaatioiden uhan Euroopan itärajalla.
Mari Rantasen mukaan itäraja avataan heti, kun turvallisuusviranomaiset arvioivat sen olevan mahdollista.
Jarno Limnellin mukaan käännytyslaista puhuminen antaa väärän kuvan.
Kansanedustaja ihmettelee lausuntoja, joiden mukaan reserviläisten käyttö rajan turvaamisessa olisi ongelmallista.
Poikkeuslain voimassaollessa Suomi voi torjua välineellistettyä maahantuloa.
Timo Heinosen mukaan suljettu vyöhyke on tosiasiallisesti estänyt aidon turvapaikanhakemisen itärajalla jo pitkään.
Oppositiopuolueen puheenjohtaja kertoo ymmärtävänsä myös lakiin liittyviä kriittisiä näkökulmia.
Tytti Tuppurainen vastaa väitteisiin rajaturvallisuuslain hyväksymisestä.
Kansanedustajan mukaan laki olisi pitänyt valmistella parlamentaarisesti.
Rajavartioston mukaan kiinni otettu henkilö on hakenut turvapaikkaa.
Puolustusministerin mukaan rajalailla lähetetään vahva viesti.
Pääministerin mukaan eduskunnan hyväksymässä rajalaissa on kyse varautumisesta.