Artikkelit: Itäraja

Merkittävää osaa maastorajan ylittäjistä ei pystyttäisi havaitsemaan, käy ilmi lakiluonnoksesta.
Rajalakiuudistus on tulossa eduskunnan käsittelyyn.
Jatkossa henkilön maahantulo voitaisiin estää aiempaa tehokkaammin.
Esillä olivat myös väliaikaiset toimenpiteet välineellistetyn maahanmuuton torjumiseksi.
Viranomaiset ovat terävöittäneet suunnitelmaansa virka-avusta.
Vastaanottokeskuksista kadonneita on kaikkiaan 229. Heistä moni on jatkanut muualle EU-alueelle.
Oikeuskanslerin mukaan lakiehdotusten kirjoittaminen oli häntä kuultaessa kesken.
Kiinniotettu on hakenut Suomesta turvapaikkaa.
Kansanedustajan mukaan täyssulkua on pakko jatkaa.
Lakiesitys saadaan tuotua eduskuntaan ehkä vasta huhtikuussa.
Asiantuntijoiden mukaan Itä-Suomi kaipaa eri toimijoiden yhteistyötä alueellisen kehityksen kääntämiseksi.
Kansanedustajan mukaan lähestyvä kevät tuo mukanaan riskin Venäjän hybridioperaation kiihtymisestä.
SDP:n Kimmo Kiljunen ei pidä ajatusta realistisena.
Ulkoministeri korostaa, että poliittista dialogia Venäjän kanssa ei käydä. Viranomaisten väliset keskustelut eivät ole johtaneet mihinkään.
Pohjois-Karjalan rajavartioston komentajan mukaan teknologian merkitystä ei pidä liioitella.
EU:n sisäministerit keskustelevat rajaturvallisuudesta ja muuttoliikkeestä.
Mari Rantasen mukaan raja-aidan ensimmäisen vaiheen rakentaminen on käynnistymässä kevään aikana.
Kokoomuksen ryhmänjohtaja Matias Marttinen pitää tärkeänä, että viranomaisille saadaan riittävät toimivaltuudet käyttöön myös voimankäytössä.
Entisiä rajanylityspaikkoja, jotka on lakkautettu viimeisten viidentoista vuoden aikana, on neljätoista.
Ministerit kertoivat yhteistyöstä itärajan ja EU:n uuden turvapaikkapolitiikan suhteen.
Entinen puolustusministeri Artis Pabriks neuvoo suomalaisia pitämään itärajan kiinni.
Rajavartiolaitos haluaisi määrätä reserviläisiä turvaamaan itärajaa.
Elokuun alusta 2023 lähtien Venäjän välineellistämän maahantulon johdosta Suomesta on hakenut turvapaikkaa noin 1300 ihmistä.
Viranomaisten mukaan rajamenettelylaista ei olisi juurikaan apua itärajan tilanteeseen.
Hallitus on päättänyt jatkaa täyssulkua kahdella kuukaudella.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan Suomen ja Viron tiivistyvä yhteistyö maahanmuutossa tukee hallituksen linjaa.
Sisäministeriön rajavartio-osaston esikunta esittää, että kertausharjoitukset voitaisiin määrätä rajojen turvaamiseksi ilman sotilaallista uhkaa.
Vastaajista vain vihreät ei kannata niin sanotun push back -menettelyn sallimista.
Valko-Venäjän tiedustelupalvelu alkoi masinoida siirtolaisvirtaa länteen jo kesällä 2021.
Kaksi esitutkintaa aloitettiin törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä.
Venäjän viranomaisten viestinnällä pyritään mahdollisesti houkuttelemaan tulijoita Suomen suljetulle rajalle.
Tukihenkilöstö kohdennetaan ainakin alkuvaiheessa Kaakkois-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajavartiostoihin.
Jatkossa teknologiaa voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän rajavalvonnassa.
Rajavartiolaitos ei paljasta esteiden tarkkaa sijaintia tai rakennetta.
Venäläistaustaiset Suomen kansalaiset katsovat, että raja-asemien sulku loukkaa heidän perusoikeuksiaan.
Kielteisiä päätöksiä on tehty eniten Irakin, Somalian ja Intian kansalaisille.
Pohdittavaksi tulee kansanedustajan mukaan se, montako rajanylityspaikkaa kannattaa ylläpitää.