Artikkelit: -FI

Laajat sadealueet tuovat Suomeen lunta, vettä ja räntää.
Sekä Israel että Etelä-Korea ovat ensimmäistä kertaa myöntäneet asejärjestelmien vientilupia Ukrainaan.
Yhteensä kymmenen ehdokasta on saanut useamman kuin yhden tuomion.
Kansanedustajan mukaan puolueiden talouslinjat ovat lähempänä kuin ulospäin näyttää.
Uudistuksen myötä vahvistettujen tilien näkyvyys palvelussa paranee.
Kansanedustajan mukaan suomalaiset toivovat riitelyn sijaan asiallista keskustelua ratkaisuista.
Ulkoministerin mukaan Venäjää tukevat valtiot tulevat joutumaan vastuuseen.
Tappioiden tuottaminen Venäjälle on ollut Ukrainan pääargumentti Bahmutin puolustamisen jatkamisessa. Kannattaako se kuitenkaan?
Kiina tulee Aleksander Gabujevin mukaan vaatimaan poliittista uskollisuutta kiitoksena avustaan.
Hintojen nousu on tehnyt suomalaisten kuluttamisesta tarkemmin harkittua.
Yhdysvallat on huolissaan Kiinan ja Venäjän johtajien tapaamisesta.
Viivästys johtuu videotallennuksen edellyttämän tietojärjestelmän hankinnasta.
Salomonsaaret solmi Kiinan kanssa turvallisuussopimuksen viime vuonna.
Ukrainan uskonnollisissa yhteisöissä on käynnissä myllerrys Venäjän hyökkäyssodan vuoksi.
Venäjän puheet perinteisistä arvoista ovat pelkkää kulissia.
Tarkkailijat kyseenalaistavat Venäjän presidentin vierailun todenperäisyyden.
Nato-neuvotteluissa ei tutkijan mukaan ollut kyse myönnytyksistä.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan suomalaiset eivät halua rakentaa tulevaisuuttaan velan varaan.
Heikko kruunu kurittaa ruotsalaisia ja hyödyntää turisteja.
Maanantaina alkava junalakko kannattaa ottaa nyt huomioon myös omaa autoilua suunnitellessa.
Kokoomusedustajan mukaan pääministerin puheet ovat vastuuttomia.
Euroalueen inflaatio on muuttunut pohjainflaatioksi, johon EKP koronnostot tehoavat aikaisempaa paremmin.
Sosialistinen vasemmistopuolue kannattaa nyt pohjoismaista puolustusyhteistyötä.
Työehtosopimusasioissa on edelleen erimielisyyksiä.
Kansanedustajat ovat ihmeissään Sanna Marinin puheesta SDP:n puoluevaltuustossa.
Diagnostiikkajohtajan mukaan hoitoon pääsyn nopeuttamiseen tarvitaan sekä yksityinen että julkinen sektori.
Vasemmistoliitto on nykyisellä koollaan enintään apupuolue SDP:lle.
Presidentti Sauli Niinistö toivoo Ruotsin Nato-jäsenyyden edistyvän.
Erityisesti lekat tekevät kauppansa.
SDP:n puheenjohtaja sanoo, ettei kokoomuksen todellinen tavoite ole velkaantumisen taittaminen.
Osmo Soininvaaran mukaan soten pelisäännöt ovat nyt pahasti levällään.
Palkka-armeijan kerrotaan kärsineen mittavia tappioita Ukrainassa.
Myös parlamentaarinen komitea on ehdottanut ikärajan nostoa.
Juha Majasen mukaan pahentunut velkaantuminen on johtanut siihen, että kestävyysvaje on läsnä tässä ja nyt.
Hyökkäyssotaa käyvän maan asema YK:ssa herättää vastustusta.
Ukrainan armeijan pääesikunta ilmoittaa hyökkääjän kärsineen lauantaina noin 700 miehen tappiot.
Joukko suomalaisia vapaaehtoisia joutui venäläisten kranaatti-iskun kohteeksi.
Magnus Ranstorp on huolissaan terroristijärjestön vahvistumisesta.
Venäjän diktaattorin vierailu miehitetyssä Ukrainassa näyttää tarkkaan lavastetulta.
Asuntokauppa on tänä vuonna hiljentynyt merkittävästi.