Ulkona paistaa aurinko, mutta valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen ei ole ehtinyt kuin pikaisesti havaita ilmiön ikkunasta. Paperipinot työpöydällä ovat korkeat. Päivä on aikataulutettu tiukasti. Valtion velkaantuminen ja kestävyysvaje. Näistä kansliapäällikkö kovistellut päättäjiä tällä vaalikaudella.
Miten vääntäisit rautalangasta sanan ”kestävyysvaje” ja kuinka huolissaan (asteikolla 1-5) meidän tulisi siitä olla?
– Ekonomistit varmasti pystyvät antamaan tälle hienon, tieteellisen määritelmän. Itse pelkistän tämän mielellään kansankielellä niin, että tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Suomi elää velaksi muuta kuin tilapäisesti. Me ylläpidämme hyvinvointia, johon meillä ei ole varaa. Kun velkahanat menevät kiinni tai tapahtuu jotain muuta, olemme ongelmissa. Nyt alkaa olla se hetki, jolloin meidän on oltava todella huolissaan. Meillä on vielä aikaa toimia ja kaikki päätökset voimme tehdä itse. Siksi sanoisin, että olemme nelosen kohdalla. Vitonen merkitsisi sitä, että IMF tai joku muu taho kertoisi meille, mistä pitää leikata.
– Me emme ole ehkä onnistuneet konkretisoimaan ihmisille, mitä kestävyysvaje tarkoittaa. Termi ”pitkän aikavälin kestävyysvaje” on minusta myös vähän hankala. Ihmiset helposti ajattelevat, että eihän tässä vielä tarvitse toimia. Ties vaikka talouskasvu hoitaisi koko asian. Virkamiespuheenvuoromme (8.12) yksi keskeinen viesti oli, että tästä pitkän aikavälin ongelmasta on tullut lyhyen aikavälin ongelma. Meillä on takana kymmenen vuotta yhtäjaksoista velanottoa. Velkaantumisvauhti on ollut niin kova, että ei voida puhua enää pitkän aikavälin kestävyysvajeesta. Se on todella jo nyt läsnä.
– Viime vuosina on tullut myös paljon sellaista ajattelua, että eihän velalla ole väliä, koska korot eivät koskaan nouse eivätkä keskuspankit kiristä rahapolitiikkaansa. No, nyt me olemme nähneet molemmat. Ja tämä korkojen nousuhan maksaa Suomen valtiollekin.
Miten paljon tällä vaalikaudella pahentunut velkaantuminen haittaa väestön ikääntymiseen liittyvään haasteeseen vastaamista?
– Tietysti koronan ja Venäjän oikeudettoman hyökkäyssodan takia on jouduttu ottamaan iso määrä velkaa. On myös tehty pysyviä menojen lisäyksiä, joilla on pyritty vahvistamaan hyvinvointivaltiota. Tämä kaikki on johtanut siihen, että velkaantumissuhde on noussut huomattavasti. Tämä vaikeuttaa paluuta normaaliin ja kestävälle velkatasolle.
– Jos ajatellaan, että meidän pitäisi kehittää yhteiskuntaa ja investoida erilaisiin asioihin, tämä ei ole helppoa, kun meillä on valmiiksi jo niin paljon velkaa. Näin ollen ikääntymisen haasteisiin vastaaminen – tämän ison velkamäärän myötä se käy aina vain vaikeammaksi.
Virkamiespuheenvuorossanne (8.12) katsotte, että jos julkista taloutta vahvistetaan yhteensä yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana, kestävyysvaje on lähes korjattu. Miten iso osa väestön ikääntymiseen liittyvästä haasteesta olisi näin ollen selätetty?
– Jos tuo toteutuisi, silloin käytännössä ikääntymishaaste alkaisi olla selätetty. Velkasuhde tasaantuisi 70 prosentin pintaan ja tarvittaisiin hiukan lisää talouskasvua, jotta velkasuhde lähtisi laskemaan. Sen jälkeen olisimme tilanteessa, jossa talouskasvu riittäisi kattamaan hyvinvointiyhteiskunnan kustannukset tulevaisuudessa. Menopaineita on toki jatkossakin, koska jokainen hallitus haluaa varmasti kehittää yhteiskuntaa ja tehdä investointeja.
Suomessa väestön ikääntyminen tarkoittaa sitä, sote-palvelujen tarve kasvaa huomattavasti. On esitetty näkemyksiä, että rahaa isompi ongelma on työvoimapula. Yhdytkö tähän?
– Ensimmäinen ongelma on työvoimapula. Sen poistaminen on keskeisessä roolissa tämän yhdeksän miljardin tavoitteen saavuttamisen kanssa. Työperäinen maahanmuutto tulisi kaksin- tai oikeastaan kolminkertaistaa nykyisestä. Tätä kautta meidän on mahdollista saada talouskasvua ja verotuloja liittyen tähän yhdeksän miljardin tavoitteeseen. Sehän ei ole vain säästöjä ja veronkorotuksia, vaan merkittävä osa tästä voidaan kattaa uskottavalla talouskasvulla.
– Erilaisia talouskasvuideoita tulee tällä hetkellä ovista ja ikkunoista – puolueilta, järjestöiltä ja muilta – ja näistä pitäisi kyetä tunnistamaan ne, joilla on oikeasti vaikutusta. Useinhan ongelmana on se, että näihin pitäisi käyttää ensin julkista rahaa. Jos on epäselvää, maksaako kasvutoimi koskaan itseään takaisin, silloin se ei ole houkutteleva verrattuna sellaiseen toimeen, joka saa talouteen vauhtia, lisää työllisyyttä tai tuottavuutta niin, että se vahvistaa samalla julkista taloutta.
– Toinen iso asia on tuottavuuden lisääminen. Jos uusilla hyvinvointialueilla voidaan ottaa yhä enemmän käyttöön etävastaanottoja, kotiin vietäviä palveluja tai hyödyntää digitaalista tekniikkaa, hoitohenkilöstöä tarvitaan vähemmän ja he voisivat keskittyä enemmän itse hoitotyöhön. Sote-puolella on varmasti tehtäviä, joissa kaikissa ei tarvitse olla korkeasti koulutettu terveydenhuollon ammattilainen. Sääntelyä tulisi purkaa ja sote-johtamisjärjestelmät ovat myös varsin jäykkiä. Näkisin, että sote-puolella olisi paljon tehtävissä ja mahdollisuuksia kehittää toimintaa niin, että saisimme samalla hillittyä kustannusten kasvua.
Olette valiovarainministeriössä arvioineet, että jos sote-sektorilla kyettäisiin lisäämään tuottavuutta 0,5 prosenttiyksiköllä vuosittain, tämä voisi pienentää kestävyysvajetta noin neljällä miljardilla eurolla. Miten realistisena pidät tällaista tuottavuusloikkaa?
– Tavoite on hyvin kunnianhimoinen, mutta samalla osoittaa sen, kuinka suuri merkitys sote-sektorin tuottavuudella on julkiselle taloudelle. Sote-sektorilla on kyllä paljon hyödyntämättömiä tuottavuuden lisäämismahdollisuuksia, mutta olennaista on keksiä, millä keinoin hyvinvointialueet saadaan työhön mukaan.
Miten iso pelastusrengas työperäinen maahanmuutto on Suomelle?
– Sillä on merkitystä, koska syntyvyyteen julkinen valta ei perinteisen ajattelun mukaan kovin paljon pysty vaikuttamaan. Ongelmana on se, että kun meille tulee vuodessa nettona keskimäärin 15 000 maahanmuuttajaa, joista 10 000 on työperäistä maahanmuuttajaa, tämä määrä pitäisi kolminkertaistaa, ennen kuin sillä olisi todella merkitystä.
Työperäinen maahanmuutto on tärkeä keino, mutta siinä on toistaiseksi niin paljon työsarkaa, että sen tarjoama apu ei ole ainakaan ensi alkuun kovin iso.
Lisäksi tarvitaan siis tuottavuuden kasvua?
– Kyllä. Nämä ovat ne kaksi keskeisintä. Lisäksi meidän pitäisi saada yksityisen sektorin investoimaan meille nykyistä enemmän. Ja tässä tarvitaan tietysti osaavaa pääomaa eli rahoitusta sekä työvoimaa. Ja sitten tullaan toimintaympäristökysymyksiin, kuten luvitukset, infra ja logistiikka. Näissä pystytään paljon tekemään, mutta työvoiman saanti on helposti pullonkaula tässäkin.
Sote-uudistuksen keskeisinä tavoitteina on turvata laadukkaat palvelut ja hillitä menojen kasvua väestön ikääntyessä. Miten iso riski on, että nämä tavoitteet eivät käytännössä toteudu?
– Uudistus on siinä mielessä hyvä, että sote-palvelujen järjestämisvastuu on nyt harvemmilla tahoilla eli kuntapohjaisesta järjestelmästä on pyritty aika rajattuun määrään toimijoita. Tämä mahdollistaa integraation, kun perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ovat nyt samoissa käsissä.
Hyviä uutisia on kuultu, miten useammalla hyvinvointialueella jo mietitään, miten toimintaa kyettäisiin kehittämään – nykyistä fiksummaksi ja kustannusten kasvua hillitsemään. Jos itsehallinto haluaa ottaa sellaisen roolin, jossa toimintoja kehitetään, modernisoidaan ja huolehditaan kustannusten kasvun hillinnästä, tähän on olemassa kaikki eväät. Avainasemassa ovat hyvinvointialueiden virkamiesjohto ja valtuutetut.
–Toki riskejä on olemassa. Tätä uudistustahan on kritisoitu siitä, että se on liian avokätinen, kun rahoitusmallissa ei ole sellaista kustannusten kasvu rajoitinta. Ainakin tässä alkuvaiheessa on huomattu, että se rahoitusmalli ei ole kuitenkaan kovin avokätinen. Hyvinvointialueet ovat ilmoittaneet, että niillä on aika tiukkaa. Moni hyvinvointialue onkin joutunut tekemään tehostamis- ja tuottavuusohjelmaa, jotta ne välttäisivät sen, etteivät joudu tekemään kovin montaa vuotta alijäämää.
Tämä haastattelu on julkaistu kokonaisuudessaan myös viime viikolla ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä (nro 1/2023). Haastattelu tehtiin tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin valtiovarainministeriössä oli vielä valmisteilla tarkempi meno- ja rakennekartoitus poliitikkojen käyttöön julkisten menojen tasapainottamiseksi.
Juha Majanen
Valtiovarainministeriön ylin virkamies. Nimitettiin valtiovarainministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä -virkaan keväällä 2021. Toimikausi kestää maaliskuun loppuun 2026.
Syntynyt 11.2.1969 Halikossa.
Koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti.
Toiminut vuodesta 2002 lähtien useissa eri tehtävissä valtiovarainministeriössä, kuten hallinto- ja kehitysjohtajana, apulaisbudjettipäällikkönä ja yksikön päällikkönä. Työskennellyt aiemmin myös maa- ja metsätalousministeriössä.
Perhe: Asuu puolison ja kahden lapsen kanssa Espoossa.
Harrastukset: Kävely, hyötyliikunta.