Artikkelit: -FI

Suojausteräksen viennistä päätti puolustusministeri Mikko Savola.
Ulkoministeri kehottaa tarjoamaan mahdollisimman monta vaunua Ukrainalle.
Ville Valkosen mukaan velan kasvu tulee vastaan veronkorotuksina ja leikkauksina.
Keskuskauppakamarin mukaan rajoitusten purkamista on jatkettava.
Lämpötilat jäävät pakkasen puolelle ainoastaan Keski- ja Pohjois-Lapissa.
Tuusulalainen kenraali uskoo palvelevansa Suomea parhaiten kansanedustajana.
Mikko Savolan mukaan Suomen panos ei voi olla kovin iso tai mittava.
Rokotteiden tilaaminen terveysyrityksille ei edelleenkään ole mahdollista.
Suomen tiestöllä on myös paljon korjausvelkaa ja se rapistuu tällä hetkellä ennätysvauhtia.
Ukrainan asevoimille halutaan muodostaa kaksi panssarivaunupataljoonaa kansainvälisen yhteistyön voimin.
Venäjän Yhdysvaltain suurlähettilään mukaan Abramsit tuhotaan, jos ne toimitetaan Ukrainaan.
Ministeriö esittää viiden miljoonan euron tukea Ähtärin eläinpuistolle.
Länsimaiden kerrotaan toivovan muutoksia Ukrainan taistelutapaan.
Miinoista saattaa tulla vuosikymmeniä kestävä ongelma.
Mies toipuu parhaillaan eteläeurooppalaisessa kaupungissa ja haluaa palata taistelukentälle.
Ajatuspajan laskelmissa suurin säästö tulisi ansiosidonnaisen porrastuksesta ja lyhennyksestä.
Luotettavalla tiedolla nähdään olevan suuri merkitys poikkeusoloissa ja kriisitilanteissa.
Nyt esityksessä on yhdistysten mukaan osin voimassa olevan lain kanssa päällekkäistä lisäsääntelyä.
Terhi Koulumies pelkää nopeasti nousevien korkojen ajavan Suomen velkakierteeseen.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan Suomi ja Ruotsi ovat jo lähellä jäsenyyttä.
Nordean ennuste Suomen talouskasvulle on tänä vuonna nolla ja ensi vuodelle 1,0 prosenttia.
Tutkijan mukaan Mustanmeren turvallisuus on yhteydessä Itämeren turvallisuuteen.
Katkoksia havaittiin ainakin Teamsissa ja Outlookissa.
Pankin mukaan Suomen talous supistuu 0,2 prosenttia tänä vuonna.
Nuorten työntekijöiden jaksamisongelmat ovat lisääntyneet.
Perinteisesti kiehuvan veden on peloteltu lyhentävän viemäriputkiston käyttöikää.
Kansanedustaja kertoo keskittyvänsä tulevaisuudessa ympäristötyöhön.
Ville Valkosen mukaan hallitus on täysin epäonnistunut talouspolitiikassa.
Kuluva viikko on ollut jopa seitsemän astetta keskiarvoja lämpimämpi.
SDP:n vaalilupaus ei kansanedustaja Arto Satosen mukaan toteutunut.
Dmitri Peskovin mukaan lännen panssarit eivät estä Venäjää saavuttamasta tavoitteitaan.
Nykyisellä kehityksellä valtion vuosittaiset velkakulut ylittävät puolustusbudjetin.
Inflaatio kääntyy vähitellen laskuun. Korkojen nousun pankki ennustaa taittuvan laskuksi viimeistään ensi vuonna.
Monet keskeiset talousindikaattorit ovat Vladimir Milovin mukaan manipuloituja.
Läntinen aseapu on Lawrence Freedmanin mukaan riittävää vain, jos se johtaa Ukrainan voittoon.
Keskusrikospoliisin tekemien tyrmäystippatutkimusten määrä on kasvussa.
Kirjoittaja antaisi tukipakettien sijaan Ukrainalle valtuudet tilata suoraan maamme teollisuudelta.
Kuukausien keskustelun jälkeen Saksan liittokansleri Olaf Scholz on päättänyt toimittaa Ukrainalle panssarivaunuja.