Verkkouutiset

Tammikuun aikana on ollut mediassakin esillä useampia tapauksia pääteiltä, joissa muun muassa liukkauden takia on raskaalta liikenteeltä ollut käytännössä tie poikki. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Kuljetusyrittäjät käärmeissään talvihoidosta: Käytännössä pääteitäkin poikki

Suomen tiestöllä on myös paljon korjausvelkaa ja se rapistuu tällä hetkellä ennätysvauhtia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin mukaan tammikuu on koetellut raskasta liikennettä.

– On ollut useita tilanteita, joissa tiestön talvihoito ei ole vastannut tarpeita. Tilanne ei ole hyväksyttävä, toteaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala. Samaa viestiä kertoo myös kuljetusyrityksille tehty kysely maanteiden talvihoidosta.

Tammikuun aikana on ollut mediassakin esillä useampia tapauksia pääteiltä, joissa muun muassa liukkauden takia on raskaalta liikenteeltä ollut käytännössä tie poikki. Kyse on ollut keskeisistä pääteistä.

– Kun päätie ei ole tienhoidollisista syistä ammattiliikenteen käytettävissä, on talvihoito katsottava epäonnistuneeksi, toteaa Kujala.

Tuoreessa Kuljetusbarometrissä kuljetusalan yrittäjän näkemys pääteiden osalta on selvä, sillä yli puolet 641 vastanneesta pitää talvihoidon tasoa riittämättömänä.

Tyytymättömyys talvihoidon laatuun korostuu erityisesti muilla maanteillä, päätieverkon ulkopuolella. Talvihoidon tason riittämättömyyttä moitti jopa neljä viidestä vastaajasta (79 %).

Tiestön kunto ja sääolot haastavat sekä ammattikuljettajia tien päällä että talvikunnossapitoa tekeviä tienpitäjiä ja urakoitsijoita. Kuljetusten aikataulupaineet ovat kovat, eikä ammattiliikennettä säätelevä joustamaton ajo- ja lepoaikalainsäädäntö tunne haastavia kelioloja.

– Poikkeukselliset sääolot ovat haaste, mutta talvi ei saa yllättää tässä maassa, vaan kunnossapitoa pitää kehittää vastaamaan vallitsevia oloja. Kysymys on myös huomattavasti kustannuksista, muistuttaa Kujala.

Hänen mukaansa huonokuntoinen tiestö aiheuttaa ongelmia raskaalle liikenteelle ja lisää kuljetusyritysten kustannuksia. Sohjoinen tie lisää polttoaineen kulutusta raskaalla kalustolla merkittävästi ja samassa suhteessa kasvavat ilmastopäästöt.

Tämä näkyy myös barometrin tuloksissa. Jopa kolmannes vastaajista kertoo polttoaineen kulutuksen kasvaneen huonokuntoisen tiestön seurauksena. Myös ajoaikojen pidentyminen, josta seuraa vaikeuksia noudattaa ajo- ja lepoaikalainsäädäntöä, ovat barometrissä kärkeen nousseita vaikutuksia. Kalustoon liittyen vauriot ovat lisääntyneet erityisesti renkaisiin liittyen.

Kyselyn perusteella tiestön talvihoito ei vastaa viranomaisen määrittelemää ja tilaamaa vähimmäislaatutasoa.

– Tienhoidon laadunvalvontaa on parannettava, ja siinä on hyödynnettävä erilaisia digitaalisia välineitä ja ennakoinnin on oltava kunnossa kautta Suomen, vaatii SKALin edunvalvontajohtaja Ari Herrala.

Kuljetusbarometrin tulosten pohjalta ero tyytyväisyydessä pääteiden talvihoitoon yön ja päivän välillä on suuri. SKALin mielestä näin ei pitäisi olla.

– Tiestön talvihoitoon tarvitaan lisää ja parempaa ennakointia. Tienpinnan jäätyminen tulee harvoin täysin yllätyksenä, kosteus ja lämpötilan lasku pakkasen puolelle on nähtävissä ennusteissa ja näihin ennusmerkkeihin on uskallettava rohkeammin reagoida riittävän ajoissa.

– Yksittäisiä tekijöitä kysyttäessä lumesta johtuva epätasaisuus nousi keskeiseksi tyytymättömyyttä aiheuttavaksi tekijäksi. Kertooko se myöhästyneestä lumenauraukseen lähdöstä, Herrala kysyy.

Suomen tiestöllä on myös paljon korjausvelkaa ja se rapistuu tällä hetkellä ennätysvauhtia. Päällystysmäärät jäivät jo viime kesänä hyvin alhaiselle tasolle ja tulevasta kesästä ennustaa Väylävirasto vielä heikompaa.

– Päällystämisen kustannukset ovat nousseet rajusti ja talvella ilmaston muuttumisen myötä sääolot vaihtelevat paljon ja rapistuttavat tiestöä yhä kiihtyvämmällä tahdilla, SKAL sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)