Verkkouutiset

Terhi Koulumiehen mukaan tämän päivän velka on huomisen veronkorotus tai menoleikkaus. Kuvituskuva. PIXABAY

Kansanedustaja velkaantumisesta: Hallitus on pettänyt tulevat sukupolvet

Terhi Koulumies pelkää nopeasti nousevien korkojen ajavan Suomen velkakierteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajan Terhi Koulumiehen mukaan valtion kiihtyvässä velkaantumisessa on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta.

– Tämän päivän velka on huomisen veronkorotus tai menoleikkaus. Nyt korkomenojen nopea nousu voi suistaa Suomen velkakierteeseen. (Sanna Marinin) hallitus on velkaantumisellaan vaarantanut talouden kestävyyden ja pettänyt tulevat sukupolvet, Koulumies kirjoittaa Twitterissä.

Valtion kiihtyvän velkaantumisen lisäksi myös lainojen korkomenot ovat nousemassa merkittävästi. Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan korkomenot nousevat tänä vuonna noin 800 miljoonasta eurosta 2,6 miljardiin euroon.

– Se on kuin poliisin, suojelupoliisin, rajavartiolaitoksen, maahanmuuttoviraston, tuomioistuinlaitoksen, syyttäjien, oikeusavun ja vankiloiden menot yhteensä, Koulumies huomauttaa.

Kokoomus jätti eilen tiistaina välikysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)