Verkkouutiset

Pekka Toveri. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Kenraalimajuri evp Pekka Toveri kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin

Tuusulalainen kenraali uskoo palvelevansa Suomea parhaiten kansanedustajana.

Kenraalimajuri evp Pekka Toveri lähtee ehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleihin. Uudenmaan kokoomuksen piirihallitus on nimennyt Toverin ehdokaslistalleen.

61-vuotias Pekka Toveri on urallaan toiminut muun muassa panssarikoulun johtajana, panssariprikaatin komentajana, Länsi-Suomen sotilasläänin komentajana, Kaartin jääkärirykmentin komentajana ja Suomen puolustusasiamiehenä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Vuosina 2019–2020 hän toimi tiedustelupäällikkönä pääesikunnassa.

Pekka Toverin mukaan sytykkeenä politiikkaan lähtemiselle toimi turvallisuustilanteen muuttuneen viime vuosina merkittävästi aiempaa huonommaksi.

– Esillä olevat uhat ovat laaja-alaisia, Venäjän pitkäaikaisesta uhasta sisäisen turvallisuuden haasteisiin. Uhkiin vastaamiseksi puolustus on oltava kunnossa. Samalla pitää huolehtia yksilön turvallisuudesta takaamalla muun muassa poliisin ja oikeuslaitoksen resurssit, Pekka Toveri toteaa.

Näkyvänä some-keskustelijana tunnetulla Pekka Toverilla on esimerkiksi Twitterissä yli 80 000 seuraajaa.

Uudenmaan kokoomuksen tiedotteessa Toveri uskoo, että hänen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen kokemuksensa ja osaamisensa ovat parhaiten hyödyksi palvelemalla Suomea kansanedustajana.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo turvallisuuden olevan suomalaisten keskeinen huolenaihe. Orpo toivottaa Pekka Toverin tervetulleeksi kokoomukseen.

– Suomen turvallisuus on eduskuntavaalien tärkeimpiä aiheita. Kokoomus on johdonmukaisesti kannattanut Nato-jäsenyyttä, vahvoja omia puolustusvoimia sekä poliisin resurssien turvaamista. Pekka Toverin kaltaisen kovan luokan osaajan saaminen mukaan vaaleihin vankistaa kokoomuksen roolia Suomen johtavana turvallisuuspuolueena, Petteri Orpo sanoo.

Uudenmaan kokoomuksen toiminnanjohtaja Janne Pesosen mukaan Toveri täydentää erinomaisesti vaalipiirin jo ennestään vahvaa kokoomuksen ehdokaslistaa. Pesosen mukaan on erinomainen tilanne, että kokoomus pystyy tarjoamaan tähänkin politiikan sektoriin ehdokkaita, jotka edustavat alallaan maan ehdotonta huippua ja kovinta osaamista.

Tuusulan kokoomuksen puheenjohtaja Sakari Mäkinen iloitsee vahvasta tuusulalaisesta ehdokkaasta. Hänen mukaansa Pekka Toveri on sekä tunnettuudeltaan että osaamiseltaan mainio ehdokas, joka tunnetaan muuallakin vaalipiirin alueella.

– Vahva ehdokas, jonka takana uskon järjestötoimijoidemme laajana rintamana olevan.

Kokoomuksen eduskuntaehdokkaaksi on aiemmin nimetty Helsinkiin entinen puolustusvoimain komentaja kenraali evp Jarmo Lindberg.

Uusimmat
MAINOS