Verkkouutiset

Vladimir Putin (vas.) ja Venäjän asevoimien yleisesikuntapäällikkö Valeri Gerasimov. AFP / LEHTIKUVA / SERGEI GUNEYEV

USA:n tiedustelu vihjaa Vladimir Putinin ”suuresta liikkeestä” – Kreml kiistää

Länsimaiden kerrotaan toivovan muutoksia Ukrainan taistelutapaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän diktaattori Vladimir Putin harkitsee lähiviikoille ”suurta liikettä” Ukrainassa, amerikkalaisista tiedustelutiedoista perillä olevat lähteet kertovat CNN:lle. Kremlin tavoitteena olisi tiedustelun mukaan kaapata taas aloite itselleen rintamalla.

Lähteiden mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja William Burns välitti amerikkalaisarvion Putinin aikeista Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyille Kiovan vierailullaan aiemmin tässä kuussa.

Ukrainan läntisten tukijoiden kerrotaan toivovan, että Ukraina luopuisi raskaasta ja miehiä ja ampumatarvikkeita kuluttavasta puolustustaistelusta Bahmutissa ja alkaisi keskittyä keväthyökkäyksen valmisteluun etelässä. Lähiaikoina Ukrainaan saapuvien uusien länsimaisten aseiden toivotaan auttavan puolustajaa muuttamaan taktiikkaansa nykyistä tehokkaammaksi.

Venäjän arvioidaan valmistelevan omaa suuren luokan keväthyökkäystään. Yhdysvaltain tiedustelun mukaan venäläiskomentajat ovat viime aikoina keskustelleet esimerkiksi yrityksistä vallata Ukrainan Harkovan kaupunki.

Putin nimitti hiljattain Venäjän asevoimien yleisesikuntapäällikkö Valeri Gerasimovin hyökkäyssotansa johtoon. Ratkaisu oli asiantuntijoiden mukaan yllätys niin Venäjän valtaeliitille kuin asevoimillekin.

– Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Gerasimov tuntisi, joka solullaan, että hänen on pakko aloittaa hyökkäys keväällä – sellainen on siis tulossa, länsimainen tiedusteluviranomainen kommentoi.

Uusi liikekannallepano?

Tietojen perusteella Moskova harkitsee myös uutta liikekannallepanokierrosta, jossa aseisiin käskettäisiin jopa 200 000 reserviläistä lisää.

Uudesta mobilisaatiosta on kiertänyt huhuja Venäjällä jo pitkään ja itsenäisten venäläismedioiden julkaisemat tiedot tukevat sitä, että toimia valmistellaan jo.

– Emme usko Putinin päättäneen asiasta vielä, etenkin ajoituksen suhteen. Hän on aika varmasti huolissaan yhteiskunnan vastarinnasta ja kielteisistä seurauksista taloudelle, nimettömänä pysyttelevä korkea tiedusteluviranomainen sanoo CNN:lle.

Amerikkalaisarviot on kiistetty Kremlistä. Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov luonnehti CNN:n uutisoimia tietoja tiedotustilaisuudessa ”epäluotettaviksi”.

Putinin viime syksynä antaman liikekannallepanomääräyksen julkisesta versiosta salattu pykälä sisältää tiettävästi mahdollisuuden kutsua tarvittaessa aseisiin jopa miljoona venäläistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)