Verkkouutiset

Tuhoutunut venäläinen panssarivaunu Itä-Ukrainan Luhanskissa. AFP / LEHTIKUVA / STRINGER

Ukrainassa haavoittunut suomalainen IS:lle: Tällaista on taistelu venäläisiä vastaan

Mies toipuu parhaillaan eteläeurooppalaisessa kaupungissa ja haluaa palata taistelukentälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan rintamalla haavoittunut suomalaismies kertoo Ilta-Sanomille taistelukosketuksesta venäläisjoukkojen kanssa Petropavlivkan asutuskeskuksessa Harkovassa.

Sosiaalisessa mediassa leviää video, joka näyttää suomalaisten vierastaistelijoiden toimintaa etulinjassa. Taistelun sanotaan tapahtuneen 27. syyskuuta. IS on nähnyt haavoittuneen miehen henkilöllisyystodistuksena Ukrainassa toimivan väliaikaisen palveluskortin. Leimojen mukaan asiakirjan on myöntänyt Ukrainan puolustusministeriö.

Kansainvälisten vierastaistelijoiden osastot olivat olleet mukana Ukrainan vastahyökkäyksessä jo useamman viikon ajan siinä vaiheessa. Saatujen tietojen mukaan alueella oli vihollisia.

Kaksi suomalaistaistelijaa oli asemissa kaksisuuntaisen risteyksen läheisessä pusikossa, josta oli näkymä aukealle ja läheiseen kylään. Tilannetta kuvannut suomalaistaistelija oli asettautunut taistelupariaan edemmäs tarkkuuskiväärin kanssa. IS:n haastattelema suomalaistaistelija oli hänen takanaan. Yhtäkkiä suomalaisten eteen noin 300 metrin päähän ilmestyi venäläisten BMP-2-rynnäkköpanssarivaunu.

– Toinen ryhmä oli sillä hetkellä toisen talon takana ja toinen vielä kauempana. Me oltiin käytännössä siinä näkyvillä, eikä siinä ei ollut ketään, joka voisi RPG:llä [singolla] ampua vaunua. Käytännössä siinä tilanteessa tiesin, että mun pitää alkaa ampua sitä vaunua päin. Mietin, että kun ne keskittyy mun tuhoamiseen, niin toivottavasti joku juoksee sillä välin paikalle RPG:n kanssa ja tuhoaa sen, nimettömänä esiintyvä suomalaismies sanoo Telegram-viestisovelluksen videopuhelussa.

– Kävin sen ajatusketjun nopeasti mielessä ja totesin, että voi paska. Ei kai tässä muu auta. Laitoin ekan vyön siihen konekivääriin kiinni ja aloin ampumaan. Sain yksi tai kaksi luotia siitä ylös ja sitten konekivääri löi jumiin. Vihollinen alkoi ampua takaisin.

Suomalaismies sai poistettua poikittain jumiin jääneen luodin patruunapesästä ja jatkoi vaunun tulittamista. Hän kertoo luotien napsuneen ympärillään patruunavöiden vaihtamisen välillä.

– Tuntui, että yritin siinä vaihdon yhteydessä tehdä sellaisia Matrix-väistöliikkeitä. Tokan vyön kun sain kiinni, niin vaunua ei enää näkynyt. Mutta talon takana näkyi jonkin verran venäläistä jalkaväkeä. Tyhjensin toisen vyön sinne. En tiedä osuinko, mutta ei niitä ainakaan enää näkynyt.

Vaunu palasi näkökenttään pian tämän jälkeen.

– Laskettelin vyön sitä kohti ja jossain kohtaa siinä tuntui, kuinka jalka alkoi huutaa. Se oli kuin sellainen kova lyönti jalkaan ja alkoi vaan polttaa. En muista, sattuiko se. Kun ei ollut enää mitään mitä ampua, niin aloin huutamaan kuin kana, mies sanoo.

Hän sai osuman jalkaansa. Mies evakuoitiin Kupianskissa sijainneen kenttäsairaalan kautta Harkovan sotilassairaalaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)