Artikkelit: Venäjän hyökkäys

Asiantuntijan mukaan Moskova arvioi taloudellisen tilanteen heikentymisen vaikuttavan lännen halukkuuteen tukea Ukrainaa.
Vapaaehtoiset saavat neuvostoaikaiset varusteet ja lupaukset hyvästä palkasta.
Venäjä painaa päälle Donbassissa, mutta puolustaja ei anna periksi.
Puolustaja on vaurioittanut tai tuhonnut useita venäläisaluksia.
Mielipidetiedustelun mukaan Venäjän hyökkäys on lisännyt kehitysyhteistyön tarvetta.
Kansainvälistä yhteisöä vaaditaan tuomitsemaan Moskovan retoriikka.
Liettua ei enää pakotteiden mukaisesti salli venäläisen teräksen ja rautamalmin kauttakulkua Kaliningradin alueelle.
Krematoriot mahdollistavat venäläisten tekemien sotarikosten peittelyn.
Venäjän sanotaan käyttävän Ukrainassa aseita, jotka tappavat, vammauttavat ja aiheuttavat tuhoa umpimähkäisesti.
Työntekijöiden etsintä- ja pelastusoperaatiot jatkuvat.
Tiedustelupalvelun salakuuntelema venäläissotilas puhui varkauksistaan Ukrainassa.
Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjältä on odotettavissa suurempia hyökkäyksiä.
Asiantuntijan mukaan Severodonetskin merkitys sodan kokonaistilanteelle on jokseenkin vähäinen.
Vahvimmin konflikti on vaikuttanut teollisuuden ja rakennusalan yrityksiin.
Puolustajalla on Aleksei Kolupovin mukaan vakava pula aseistuksesta.
Vladimir Putin johtaa Klaus Wittmannin mukaan imperialistista ja häiriköivää roistovaltiota.
Presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä yrittää iskeä puolustajan polttoainetuotantoon.
Tutkijan mukaan tulostimet voivat tuottaa jopa panssarivaunujen osia.
Poliitikkojen mukaan he joutuivat tekemään päätöksiä vajavaisilla tiedoilla.
Panssarivaunuja kerrotaan tuhotun 1 468.
Tuore maavoimien komentaja painottaa taisteluvalmiuden ylläpitämistä.
Lännen on valmistauduttava jatkamaan Ukrainan tukemista jopa vuosia kestävässä sodassa, varoittaa Naton pääsihteeri.
Vitali Klitškon mukaan rauhasta voidaan neuvotella, kun venäläiset ovat poistuneet Ukrainasta.
Tiedustelutietojen mukaan jopa kokonaiset venäläisyksiköt ovat kieltäytyneet tottelemasta käskyjä.
Ukraina saa haupitsien lisäksi HIMARS-järjestelmiä, jotka toimitetaan yhdessä Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa.
Mihail Hodorkovskin mukaan valta vaihtuu vielä Venäjällä.
Iso-Britannian pääministerin mukaan kukaan ei ole turvassa, jos Venäjälle luovutetaan alueita.
Ukrainan presidentti puhui ukrainalaisille varhain aamulla palatessaan vierailulta maan eteläosista.
Venäjän presidentin mukaan länsimaat syyttävät perusteetta Venäjää ongelmistaan.
Tutkijan mukaan Saksaan kohdistuu paljon ennakkoluuloja mutta myös odotuksia.
Tykistö on kenraalin mukaan noussut keskeiseen rooliin sodassa.
Amerikkalaisprofessori vaatii länttä tekemään uudelleenjärjestelyjä tuotantoonsa.
Venäjän osumatarkkuus on sodan aikana heikentynyt.
Venäjän on vaikea paikata aloittamassaan sodassa kärsimiään tappioita.
Britannian pääministerin mukaan Ukrainaa ei pidä painostaa huonoihin rauhanehtoihin.
Suuruutta tavoitteleva presidentti on tutkijan mukaan tuhonnut ihannoimansa ”venäläisen maailman”.
Ulkomaiset vapaaehtoistaistelijat ovat torjuneet Venäjän hyökkäystä Sjevjerodonetskiin.
Keskisen sotilaspiirin esikuntapäällikkö nimettiin lähteiden mukaan uudeksi komentajaksi.