Siitä lähtien, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan, on Saksaa kritisoitu vähäisestä tuesta Ukrainalle.
Näin siitäkin huolimatta, että Saksa on tehnyt täydellisen poliittisen U-käännöksen, josta voi puhua jopa historiallisena.
Verkkouutisten haastatteleman Ulkopoliittisen instituutin Saksa-tutkijan Tuomas Iso-Markun mukaan keskustelu on ollut tietyllä tapaa Saksalle jopa epäreilu. Se lähti moniin muihin Euroopan maihin nähden tilanteessa takamatkalta, sillä maan rooliin kohdistuu pitkäaikaisia ja osin hyvin perusteltuja ennakko- ja epäluuloja, mutta myös valtavia odotuksia. Näistä johtuen Saksan jokaista askelta arvioidaan erityisen tarkasti.
Sodan alkumetreillä Saksa epäröi toimiaan. Pitkällisen harkinnan ja sisä- ja ulkopoliittisen painostuksen jälkeen se päätyi lähettämään aseapua Ukrainaan. Saksan vahvan taloudellinen integroituminen Venäjään on arveltu olevan eräs syy siihen, miksi Saksa ei ole näyttäytynyt vahvana eurooppalaisena johtajana.
Syitä on monia.
Paljon Saksa-kritiikistä henkilöityy Saksan liittokansleri Olaf Scholziin. Vaaliväittelyissä Shcolz vältti virheitä ja osasi luovia ohi vaikeista paikoista. Tuomas Iso-Markun huomion mukaan Ukrainan sodan alettua mediassa on nähty aivan erilainen Scholz. Nyt hän on päätynyt harkitsemattomiin lausuntoihin ja viestinnästä on puuttunut johdonmukaisuus.
– Scholzin hyvin epäjohdonmukainen viestintäpolitiikka on vaikuttanut siihen, mikä kuva Saksasta on muodostunut. On näyttänyt, että Saksalla ei ole asetoimitusten suhteen johdonmukaista ja lisäksi Scholzin tapa viestiä asiasta on entisestään korostanut vaikutelmaa, Iso-Markku sanoo.
Esimerkkejä Saksan poukkoilevasta viestintälinjasta on, että Saksa on Scholzin johdolla esittänyt neljä hyvin erilaista syytä, miksi se on suhtautunut varauksellisesti raskaiden aseiden viemiseen Ukrainaan.
Ensimmäiseksi Saksa vetosi, että sen pitää aseillaan pitää huolta Nato-alueen puolustamisesta. Toiseksi ukrainalaisten kouluttamisen saksalaisten asejärjestelmien käyttöön on sanottu kestävän liian pitkään, kolmantena Saksan mukaan on tärkeää, että aseviennit on koordinoitu Nato-maiden kesken ja neljäntenä väitteet sodan eskaloitumisen riskistä.
Kun Saksa sitten ilmoitti toimittavansa Ukrainalle Gepard-ilmatorjuntapanssareita, Scholz ei lainkaan avannut, mikä Saksan arvioissa oli muuttunut.
Yhtenä räikeimpänä esimerkkinä Scholzin epäonnistuneesta viestinnästä voidaan nostaa se, kuinka vieraillessaan Liettuassa Scholz väitti Saksan olevan yksi Ukrainan suurimmista sotilaallisista tukijoista.
– Hän väitti, että mikään muu maa ei toimita aseita samassa mittakaavassa Ukrainalle kuin Saksa. Ainakaan minkään julkisesti saatavan tiedon perusteella tämä ei pidä paikkaansa. Tuntuu, että aseiden toimittamisesta ja Ukrainan tukemisesta on tullut Scholzille henkilökohtaisesti arka paikka, Tuomas Iso-Markku sanoo.
– Näyttää siltä, että puuttuu johdonmukainen ja ennakoiva strategia ja politiikka Ukrainan tukemisen taustalta ja varsinkin Scholzin taholta siitä on viestitty todella huonosti, hän jatkaa.
Angela Merkelin perinnöstä keskustellaan
Saksa ei ole tehnyt ratkaisuja ennakkoon. Tutkija Tuomas Iso-Markun mukaan Saksan toiminta näyttää enemmän reagoimiselta muuttuviin tilanteisiin. Hän ei usko, että riippuvuus maakaasusta on ollut syynä Saksan jarruttelulle.
Toiset syyt löytyvät Saksan turvallisuuspolitiikasta ja Venäjä-politiikasta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti Saksan turvallisuuspoliittista keskustelua. Ennen hyökkäystä Saksa piti tiukasti kiinni asevientinsä johtotähdestä, ettei aseita viedä konfliktialueille.
– Sotilaallisen pidättyvyyden kulttuuri on ollut Saksassa voimissaan Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alkamiseen asti eikä se tule Saksasta mihinkään katoamaan. Vaikka he tekivät juuri 100 miljardin erityispäätöksen Saksan asevoimien tukemiseksi, Iso-Markku sanoo.
Hänen mukaansa Saksan Venäjä-politiikka koki sodan myötä haaksirikon. Saksa on pyrkinyt taloudellisesti integroimaan Venäjän Eurooppaan ja on ollut ajattelun yksi lipunkantajista. Saksan politiikkaa on ohjannut ostpolitik-perinne, joka lähti siitä, että läheinen kanssakäyminen Neuvostoliiton ja Venäjän kanssa johtaa positiivisiin muutoksiin. Näistä esimerkkeinä voi nostaa Nord Stream 2-hankkeen.
Saksan pitkäaikainen Venäjä-politiikka on johtanut myös siihen, että miksi Baltian maat, Puola, Ukraina ja Yhdysvallat suhtautuvat sen toimiin nyt kriittisesti ja kritisoiden. Saksassa ollaan vielä heräämässä siihen, että maan Venäjä-politiikka on tulossa tiensä päähän.
– Angela Merkelin perinnöstä käydään tällä hetkellä Saksassa keskustelua, millaisen Venäjä-politiikan perinteen hän jättikään.
