Ukrainaa autetaan nyt 3D-tulostimin

Tutkijan mukaan tulostimet voivat tuottaa jopa panssarivaunujen osia.
Ukrainaa autetaan 3D-tulostimin. LEHTIKUVA / LAURI HEINO
Ukrainaa autetaan 3D-tulostimin. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Euroopan 3D-tulostamisen asiantuntijoita kehotetaan käyttämään taitojaan Ukrainan auttamiseksi, kirjoittaa Dagens Nyheter. Monet niistä varusteista joista Ukrainan armeijalla on pulaa ovat muovisia, ja siten helposti valmistettavissa.

3D-tulostimien avulla varusteiden tuotantoa pystytään sekä kasvattamaan että hajauttamaan, selittää ruotsalainen tutkija Seyed Hosseini. Tarvikkeita voidaan valmistaa missä vain, sillä tulostimet ovat helposti liikutettavissa, hän kertoo.

Esimerkkejä tästä on Dagens Nyheterin mukaan jo olemassa.

Suurin pula ukrainaisilla on kiristyssiteistä, joita tarvitaan etenkin haavottuneiden sotilaiden hoitoon. Yhdysvaltalainen Jakub Kaminski suunnitteli Ukrainan olosuhteisiin soveltuvan siteen, latasi mallin nettiin ja nyt kyseinen side on valmis 3D-tulostettavaksi.

Ukrainaan on myös toimitettu 3D-tulostimia ja raaka-aineita tulostamista varten. Tulostimilla voi käytännössä myös saada esimerkiksi panssarivaunujen varaosia, Hosseini kertoo.

3D-tulostimia on myös aikaisemmin käytetty konflikti- ja kriisitilanteissa, esimerkiksi lääketieteellisten välineiden saamiseksi.

Kun venäläinen päätti antautua ukrainalaisille Pokrovskissa, yritti omat surmata hänet droonilla.
Puolustaja on nyt vahvempi kuin sodan alussa ja Venäjä saa tuntea aloittamansa sodan seuraukset, sanoo Oleksandr Syrskyi.
Miespulan vuoksi kymmeniä droonien lennättäjiä on siirretty taisteluyksiköihin.
Mainos