Artikkelit: Nato

Suomen ja Ruotsin jäsenyydet puolustusliitossa sekä tärkeä GIUK:n kapeikko kasvattavat Pohjolan merkitystä.
Jens Stoltenberg sai helmikuussa 2022 epätoivoisen puhelun Volodymyr Zelenskyiltä.
Mepin mukaan varautuminen takaa rauhaa.
F-16-hävittäjät siirtyvät Romanian valtion omaisuudeksi yhteiseen koulutustuskeskukseen
Aiempi valtionjohto yrittää Tere Sammallahden mielestä kerätä itselleen kunniaa jäsenyydestä.
Luottamus Naton turvatakuisiin on Evan mittauksessa vahvistunut.
Viroon sijoitetun osaston tehtävänä on pidätellä hyökkääjää ennen vahvistusten saapumista.
Itä-Euroopassa pelätään Naton tulevaisuuden puolesta.
Naton toimettomuus nakertaa 5. artiklan uskottavuutta, arvostettu amerikkalaisasiantuntija sanoo.
Christopher Cavolinin mukaan on suuri haaste luoda edellytykset mittaville puolutuspanostuksille.
Aiemmin osallistumisestaan ovat ilmoittaneet Iso-Britannia, Ranska ja Pohjoismaat.
Hybridioperaatiot saattavat muuttua väkivaltaisemmiksi, ranskalaiskomentaja sanoo.
Suomen ja Ruotsin liittyminen puolustusliittoon avasi uusia mahdollisuuksia Itämeren alueen puolustukselle.
Vladimir Putinin ja Kim Jong-unin liitto on konkreettinen osa Euroopan sotaa, kansanedustaja arvioi.
Eversti Petteri Kajanmaa jalkauttaa ”Nato-oppia” Puolustusvoimissa. Operaatioihin merkittyjen suomalaisten joukkojen määrä selviää lähitulevaisuudessa.
Laajan varautumisen vuoksi kriisitilanteet eivät yllätä suomalaisia, eurooppalaismediassa kerrotaan.
Puolustusministerin mukaan Suomi kantaa osansa vastuusta ja odottaa muilta Euroopan mailta samaa.
Emeritusprofessori kehottaa länttä ja Ukrainaa muodostamaan halukkaiden koalition Venäjää vastaan.
Arvion mukaan hyökkääjä valmistautuu konfliktiin Nato-maiden kanssa.
Venäjän viimeaikaiset hybriditoimet ovat Peter Dickinsonin mukaan laajemman strategian osa.
Latvian pääministerin turvallisuusneuvonantaja maksimoisi ennalta ehkäisevän pelotevaikutuksen.
Professorin mukaan Nato-maiden pitää parantaa suuren mittakaavan pitkän kantaman iskukykyään.
Harjoituksessa ei ole mukana eikä siinä liikutella oikeita ydinaseita.
Henri Vanhasen mukaan valheellinen narratiivi on luotu Vladimir Putinin aikana.
Mantereen Nato-maiden puolustusbudjetit voivat pian ylittää 600 miljardin dollarin rajan.
Arktisen alueen osaamisen kehutaan olevan Suomessa korkealla tasolla.
Turkin päätös venäläiskoneen alasampumisesta lopetti ilmatilaloukkaukset kuin seinään.
Onnittelemme itseämme eskalaation välttämisestä samalla kun naapuri pitää meitä heikkoina.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan uusi johtoporras vahvistaa liittouman pohjoisen alueen puolustusta.
Pääministerin mukaan yhteinen puolustus on otettava vakavasti.
Europarlamentaarikko nostaa esiin yhden vaihtoehdon.
Jukka Savolainen korostaa isojen iskukykyjen merkitystä Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi Nato-maahan.
Europarlamentaarikko kehottaa neutraloimaan mahdolliset droonialukset, ennen kuin ne ehtivät iskeä.
Norjalainen Jens Stoltenberg kertoo uutuuskirjassaan hiuksianostattavasta huippukokouksesta.
Kehotukset taivaan sulkemisesta ovat jälleen esillä.
Henri Vanhasen mukaan Venäjä testaa provosoinneillaan, miten länsi reagoi.
Ivo Daalderin mukaan Venäjä testaa Naton rajoja entistä avoimemmin.