Artikkelit: -FI

Nimike voi johtaa käyttämään lääkettä väärin.
Riskiryhmäläisille voidaan antaa Paxlovid-lääkettä vakavan taudinkuvan torjumiseksi.
Venäjä yrittää pitää kiinni miehitetyistä alueista passittamalla rintamalle tuhansia uusia sotilaita.
Liikekannallepanon myötä rintamalle komennettujen joukkojen sanotaan kärsivän alhaisesta moraalista ja taisteluhaluttomuudesta.
Eduskunnan täysistunnossa selviteltiin maatalouden kriisiä ja loukkaantumisia.
Venäjän ulkoministeri pitää käsittämättömänä, ettei kokoustilojen vessoja ollut jaettu erikseen miehille ja naisille.
Kansanedustajan mukaan öljyn hintakattoa voi jatkossa tarkastaa nykyistäkin alemmalle tasolle.
Kriittisten palvelujen sähkönsaanti luvataan turvata kaikissa tilanteissa.
Maa- ja metsätalousministeri pitää kotimaisen maatalouden tilannetta haastavana.
Meteorologin mukaan sateet heikkenevät perjantain aikana.
Kansanedustajan mukaan kotimaisen ruoantuotannon jatkuminen ja elintarvikehuoltovarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan kotimaisen maatalouden tilanne on tällä hetkellä hälyttävän huono.
Mikko Savolan mukaan kustannusten nousu on mennyt kuluttajahintoihin, mutta ei tuottajille.
Välikysymyksen tekijän mukaan maatalousyrittäjät ovat saaneet odottaa turhaan hallitukselta apua kustannuskriisiin.
Kremlin propagandassa Ukrainan väitetään valmistelevan hyökkäystä rajan yli.
Hallituksen rivit hajosivat. Oppositio sai koko keskustalta tuen muutoksilleen luonnonsuojeluun.
Suojelupoliisi on nimennyt miehen Venäjän vaikuttaja-agentiksi.
Jens Stoltenbergin mukaan edellytyksiä diplomaattiseen ratkaisuun ei ole nyt olemassa.
Ulkopuolisen tahon käyttöä lakiesityksen jatkovalmistelussa pidetään ongelmallisena.
Britannian tiedusteluviranomaisten mukaan Moskovan huoli Ukrainan hyökkäyksistä rajan yli on perusteeton.
Suomi pitää häntäsijaa ekonomistin julkaisemassa kuvassa.
Osa joulun kukista ja kasveista voi aiheuttaa kissalle myrkytyksen oireita.
Ulkoministerin mukaan veripaketteja on lähetetty suurlähetystöihin Tanskassa ja Romaniassa.
Ministeriön mukaan meneillään on "Iso virhe. Iso. Valtava.".
Ammattiliitto aloittaa tänään tes-neuvottelut.
Presidenttiparin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla palattiin kahden poikkeusvuoden jälkeen perinteiseen.
Asiakkaalla on oikeus tietää, mistä yrityksestä palveluksia tarjotaan.
Metsänhoito kiinnostaa etenkin nuoria.
HybridiTV-palvelut toimivat Digitan mukaan uudehkoissa televisioissa.
Iskuja Ukraina saattaisi kohdistaa Venäjän alueelle.
Viime vuonna ennätyksellisen moni maksoi jäännösveroja eli mätkyjä, vaikka niiltä olisi voinut välttyä.
Uusien ohjusten käyttö voi selvityksen mukaan olla merkki varastojen hupenemisesta.
Tutkija ei usko edes Xi Jinpingin kykenevän pelastamaan Vladimir Putinia.
Joulukuussa sattuu ylivoimaisesti eniten kynttiläpaloja.
Ukraina ilmavoimien mukaan kohteet ovat Ukrainan johdon tiedossa.