Verkkouutiset

Helsingin vaakuna kaupungintalon julkisivulla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin palveluissa varaudutaan mahdollisiin sähkökatkoihin

Kriittisten palvelujen sähkönsaanti luvataan turvata kaikissa tilanteissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin kaupungin palveluissa on varauduttu mahdollisten sähkökatkojen aiheuttamiin häiriöihin ja niiden vaikutuksiin.

Talven aikana sähkön tuotanto ja tuonti eivät välttämättä riitä kattamaan kulutusta Euroopassa, ja Suomessakin voi tulla pulaa sähköstä.

– Tällaisessa tilanteessa sähkönkulutusta on rajoitettava, ja myös sähkökatkot saattavat olla mahdollisia. Varautumisvelvoitteen mukaisesti kuntien on varmistettava tehtäviensä mahdollisimman hyvä hoitaminen myös häiriötilanteissa, todetaan Helsingin kaupungin tiedotteessa.

Helsingissä varautumista valmistellaan Fingridin ennakkoarvion valossa koskien lyhyitä, korkeintaan kahden tunnin sähkökatkoja. Katkoihin varaudutaan kaupungin kaikilla toimialoilla sekä kaupunkikonsernin yhtiöissä ja säätiöissä.

– Lyhyiden sähkökatkojen aikana kaupungin palveluissa pyritään pääosin jatkamaan normaalia toimintaa turvallisuusnäkökulmat huomioiden. Osassa palveluista toiminta keskeytyy katkon ajaksi, tiedotteessa kerrotaan.

Esimerkiksi kulttuuri- ja muissa vapaa-ajan tiloissa, kuten kirjastoissa, museoissa, kulttuurikeskuksissa, nuorisotiloissa ja sisäliikuntapaikoissa mukaan lukien uimahalleissa, toiminta keskeytetään ja asiakkaat opastetaan ulos turvallisuuden takaamiseksi.

– Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla tilanteeseen varaudutaan käymällä läpi toimintaohjeet ja -mallit sähkökatkotilanteiden varalle.

Kriittiset palvelut

Kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa varaudutaan turvaamaan kriittisten palvelujen sähkönsaanti kaikissa tilanteissa.

– Esimerkiksi sairaaloissa sähkönsaanti varmistetaan varavoimalla. Niissä sosiaali- ja terveyspalveluissa, joissa ei ole varavoimaa, potilas- ja asiakasturvallisuus varmistetaan muilla toimenpiteillä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla varaudutaan käymällä läpi toimintaohjeet ja -mallit sähkökatkotilanteessa toimimiseksi.

– Perusopetuksessa, varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa toimintaa jatketaan, jos se on tilanteessa turvallisesti toteutettavissa. Perusopetus sekä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimipisteet avataan myös sähkökatkon aikana. Lukiokoulutus ja sekä vapaa sivistystyö pyritään pitämään auki mahdollisuuksien mukaan.

Ammatillinen koulutus keskeytetään sähkökatkon sattuessa.

– Mikäli katko on tiedossa etukäteen, voidaan osa opetuksesta suunnitella toteutettavaksi toisena ajankohtana. Auki olevissa toimipisteissä järjestetään lakisääteinen ruokailu ja huomioidaan erikoisruokavaliot. Toimipisteissä järjestetään tarpeellisiksi katsottuja ja soveltuvia harjoituksia oppijoiden ja henkilöstön kanssa, esimerkiksi harjoitellaan toimintaa kuvitteellisen noin vartin mittaisen sähkökatkon aikana.

– Sähköpulaan ja sähkökatkoihin varautumisesta ja harjoittelemisesta tiedotetaan myös huoltajia, jotta asiasta voi keskustella ennakkoon kotona.

Muut nopeat toimenpiteet

Helsinki on varautunut myös muilla nopeilla ja tarvittaessa tilapäisillä toimenpiteillä, jotta energiankulutusta saadaan alennettua ja palvelut paremmin turvattua.

– Kulutuksen vähentämistä tavoitellaan kaupungin kaikissa soveltuvissa toimitiloissa lämpötiloja sekä ilmanvaihtoa optimoimalla ja liikuntapaikkojen osalta supistamalla energiankulutusta eri keinoin. Lisäksi energiaa säästetään ulkovalaistuksesta ja kulkureittien sulanapitojärjestelmistä.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)