Verkkouutiset

Liikennettä Kehä III:lla Vantaan Vantaankoskella 11. tammikuuta 2018. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI

Liikennevahinkojen määrä nousi koronavuoden ennätysmatalista lukemista

Eniten vahinkoja tapahtuu pysäköintialueilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2021 liikennevahinkojen määrä nousi koronavuoden 2020 ennätysmatalista lukemista, mutta ei palannut koronaa edeltävälle tasolle, ilmenee Onnettomuustietoinstituutin julkaisemasta liikennevahinkotilastosta.

Vakuutusyhtiöiden Liikennevakuutuskeskukselle ilmoittamien tietojen mukaan liikennevahinkojen kokonaismäärä vuonna 2021 oli 91 419 vahinkoa. Kasvua vuoteen 2020 eli ensimmäiseen koronavuoteen verrattuna oli noin 11 prosenttia. Määrä jää edelleen koronaa edeltäneiden vuosien alle, jolloin liikennevahinkojen määrät olivat lähempänä sataa tuhatta, tai sen ylikin.

– Tämä liikennevahinkotilasto on maan laajin yhtenäinen onnettomuustietokanta. Aineisto on kansainvälisestikin ainutlaatuinen, sillä en tiedä muita maita, missä kaikki liikennevakuutusyhtiöt toimittavat tiedot korvaamistaan liikennevahingoista samaan tietokantaan. Tilasto reagoi herkästi erilaisiin liikenteessä tapahtuviin muutoksiin, ja niinpä esimerkiksi koronaviruksen aikainen liikennemäärien lasku tai yksittäiset lumipyrypäivät näkyvät tilastossa, toteaa Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty tiedotteessa.

Joka kuudes liikennevahinko johti henkilövahingon johdosta maksettuihin korvauksiin. Kaikkiaan henkilövahinkokorvauksia maksettiin lähes 20 000 henkilölle. Henkilövahinkojen määrä kasvoi vuodesta 2020 noin viisi prosenttia, mutta määrä oli kuitenkin 12 prosenttia kymmenvuotiskeskiarvon alapuolella.

Henkilövahingon johdosta korvauksia saaneista valtaosa vammautui lievästi tai selvisi vammojen tarkistuksella. Vaikeasti vammautuneita oli 362, mikä on tässä aineistossa toiseksi eniten kymmeneen vuoteen. Liikennevahingoissa kuolleista ja loukkaantuneista 22 prosenttia oli alle 18-vuotiaita.

– Liikennevakuutuksesta korvattujen vahinkojen lisäksi liikenteessä aiheutuu paljon vakavia vammautumisia esimerkiksi polkupyörillä ja sähköpotkulaudoilla kaatumisista. Liikenneturvallisuustoimenpiteiden tukemiseksi on tärkeätä saada muodostettua kokonaiskuva vakavista vammautumisista, muistuttaa Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.

Vuonna 2021 tapahtuneista liikennevahingoista arvioidaan maksettavan korvauksia yhteensä 388 miljoonaa euroa eli keskimäärin 4 000 euroa vahinkoa kohden. Kaikista liikennevahingoista 71 prosenttia tapahtui taajamissa, ja viidennes tapahtui pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen).

Kaduilla peräänajoja, parkkialueilla peruutusvahinkoja

Lähes puolet (46 prosenttia) kaikista liikennevahingoista tapahtui pysäköintialueilla, huoltoasemilla, pihoilla ja vastaavilla alueilla. Yli puolet (54 prosenttia) pysäköintialueilla tapahtuneista vahingoista oli peruutusvahinkoja. Pysäköintialueilla tapahtuu eniten vahinkoja perjantaisin ja vähiten sunnuntaisin.

Varsinaisella tie- ja katuverkolla tapahtui 41 274 liikennevakuutuksesta korvattua liikennevahinkoa. Tie- ja katuverkolla yleisin vahinkotyyppi oli peräänajot, joita oli 31 prosenttia vahingoista. Eniten liikennevahinkoja tie- ja katuverkolla tapahtui talvella (31 prosenttia vahingoista) ja vähiten keväällä (20 prosenttia). Syksyllä tapahtui 24 prosenttia vahingoista ja kesällä 25 prosenttia.

Mopojen ja moottoripyörien liikennevahingoista merkittävä osa oli yksittäisvahinkoja, kuten tieltä suistumisia. Joka kolmas liikennevahingoissa vaikeasti vammautuneista oli mopoilija tai moottoripyöräilijä.

Joulun ja juhannuksen menoliikenteessä rytisi

Keskimäärin liikennevakuutuksesta korvattuja vahinkoja tapahtui 250 kpl vuorokaudessa. Eniten vahinkoja tapahtui viikonpäivistä perjantaisin (keskimäärin 296 vahinkoa/vrk) ja vähiten sunnuntaisin (keskimäärin 165 vahinkoa/vrk). Päiviä, jolloin tapahtui vähintään 350 liikennevahinkoa, oli vuonna 2021 yhteensä 26 ja 400 vahingon ylittäneitä päiviä oli 11.

Vahinkomäärällä mitattuna vuoden 2021 pahin päivä oli tiistai, 12. tammikuuta, jolloin tapahtui 489 vahinkoa.

Loma- ja pyhäpäiviin sekä niiden meno- ja paluuliikenteen päiviin liittyviä liikennevahinkoja tapahtui eniten helatorstaita edeltävänä keskiviikkona 12.5. (365 kpl), jouluaaton aattona 23.12. (343 kpl) ja juhannusta edeltävänä keskiviikkona 23.6. (339 kpl).

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)