Artikkelit: Venäjä

Syyrian operaation aikana vuonna 2016 sattunut onnettomuus johtui pysäytyskaapelin pettämisestä.
Hallinto-oikeuden mukaan rakennuksen todellinen käyttötarkoitus jäi epäselväksi.
Ivana Stradner varoittaa Balkanin tarjoavan otolliset olosuhteet Euroopan epävakauttamiselle.
Lisää yhteistyötä halutaan Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa.
Heikko menestys taistelukentällä saattaa Björn Körlofin mukaan ajaa Kremlin yhä epätoivoisempiin tekoihin.
Raportin mukaan Moskova näyttää varautuvan Ruotsin sukellusvenekykyihin.
Opposition mukaan pelkkä rauhanomainen vastarinta ei tunnu enää riittävältä.
Kansanedustajan mukaan Venäjä on "hulluuteen ajettu".
Pystyttämistahti on kiihtynyt vuonna 2014 tapahtuneen Krimin miehityksen jälkeen.
Vladimir Putin on sanonut suoraan pitävänsä Neuvostoliiton hajoamista virheenä.
Listalle on koottu osoitteet, joista ei saa katkaista sähköjä missään tilanteessa.
Tutkijan mukaan pelissä ei simuloitu kollektiivista puolustusta vaan yritettiin välttää eskalaatiota.
Muistomerkin johtajan mukaan neuvostojohtajien patsaiden sijoittamisessa paikalle ei ole mitään ongelmaa.
Ammattilaisille jaettiin Lontoossa järjestetyssä sotapelissä rooleja Venäjän ja Naton johtotehtävissä.
Romahdus on seurausta länsimaiden asettamista pakotteista.
Rajat kulkevat maan eri viranomaisten kartoissa eri paikoissa.
Päätös sulkea maan ydinvoimalat ajoi Saksan riippuvaiseksi Venäjän toimittamasta maakaasusta.
Elokuussa 1999 Vladimir Putinista tuli Venäjän pääministeri ja ensi töikseen hän kiinnitti huomiota Tšetšeniaan.
Ukrainan sota on ajanut Venäjän talouden tilanteeseen, jossa korjausliike on yhä vaikeampaa toteuttaa.
H.R. McMasterin mukaan Suomen tulisi hankkia syvyyttä lisäävää kapasiteettia.
Fortumin mukaan ydinpolttoaineen loppumisesta ei ole huolta.
Olga Dibrovan mukaan vallitsevan maailmanjärjestyksen kohtalo ratkeaa taistelukentällä.
Kiinteistön tuleva käyttö on vielä avoinna.
Kilpailijat eivät saa esiintyä maansa edustajina.
Kallein auto on uutena yli 300000 euron arvoinen.
Andrei Troshevin kerrotaan vuotaneen tietoja FSB:lle Wagnerin juhannuskapinan aikana.
Kremlin mukaan on selvää, että tällainen korotus on ehdottoman välttämätöntä.
Veteraanijärjestö kerää rahaa Krimin iskun uhreille.
Koneen kyydissä olleiden matkustajien lukumäärä ei ole tiedossa.
Pääkonsulaatin mukaan liput on laskettu ja leijonavaakunat poistettu.
Laivaston jalkaväkiyksikkö on kärsinyt suuria tappioita Ukrainan rintamalla.
Kreml tulistui ulkoministeri Elina Valtosen Venäjä-lausunnoista.
Tuleva äänestys nähdään hyökkääjävaltion kansainvälisen aseman keskeisenä testinä.