Kauhu valtasi Venäjän valtionyliopiston historian opettajan mielen perjantaina 16. helmikuuta, jolloin tieto oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin kuolemasta tuli julki.
– Kun Navalnyi tapettiin, äitini ja minä vain itkimme ensimmäiset kaksi päivää. Emme päässeet yli siitä kauhusta. Vaikka emme voi sanoa olleemme hänen suuria kannattajiaan, se tuntui siltä kuin he olisivat tappeneet jonkinlaisen toivon ja valinnan mahdollisuuden. Se iski minuun lujaa, istuin vain tuolillani, sydäntäni särki, hän kertoo riippumattomassa Sirena -verkkojulkaisussa.
Opettajan kirjoitus on julkaistu turvallisuussyistä nimettömänä.
Seuraavana maanantaina hän päätti aloittaa luentonsa kysymällä oppilailta, katsovatko he uutisia.
– Kaikki tapahtui spontaanisti, hän muistelee.
– Halusin ymmärtää heitä: he eivät ole minua paljoakaan nuorempia. Ikäeroa ei ole kokonaista sukupolvea. He ymmärtävät minua paljon paremmin kuin ”isoisät”, meillä on joitain yhteisiä asioita. Päätin tutkia pintaa syvemmältä, ja kun 90 prosenttia vastasi minulle, että ”emme tiedä mitä tapahtuu”, sanoin epäröimättä: ”näettekö, että maassamme tapahtui näin: Vladimir Putin tappoi Navalnyin”.
Opettaja muistelee katsoneensa oppilaitaan silmiin. Reaktio oli hänen mukaansa mielenkiintoinen. Jotkut pysyivät hiljaa, toiset katsoivat myötätuntoisesti. Eräs opiskelija tunnusti myös järkytyksensä.
– Minulle on tärkeää ymmärtää, etten ollut surussani yksin. Kun näin tässä ryhmässä olevan sympaattisia ihmisiä, päätin puhua joka päivä oppitunneilla Navalnyista ja seurata reaktioita, opettaja kertoo.
Hän kertoo selittäneensä opiskelijoille, että kyse ei ole siitä, ketä he tukevat tai eivät tue. Kyse on siitä, että he tappoivat miehen, jolla on vaimo ja lapsia. Sorron alla on pidettävä kiinni ihmisyydestä.
– Ja teidän tehtävänne on pysyä ihmisinä, opettaja kertoo sanoneensa opiskelijoille.
– Olen aina juurruttanut opiskelijoihini halua olla ihmisiä huolimatta siitä, että olemme rikki, pakotettuja osallistumaan sotatoimiin ja niin edelleen, hän jatkaa.
– He ovat valmiita vastustamaan tätä, mutta he ovat erittäin peloissaan. Ja minä sanoin heille heti: ”olen ensimmäinen ja viimeinen yliopistossa, joka voi sanoa teille nämä tarkat sanat. Teillä on jo tarpeeksi isänmaallisia keskusteluja, kyllästytte niihin. Mutta minä puhun teille eri tavalla”, hän siteeraa omia puheitaan luennolla.
Viikon ajan luennot alkoivat keskustelulla Aleksei Navalnyista. Opettaja toteaa, että hän voi joutua vaikeuksiin. Hän kuitenkin ajattelee tehneensä oikein. Se tuo levollisuutta mieleen.
– Olen kyllästynyt pelkäämään. Jos en voi enää edes sanoa mitään, niin mitä seuraavaksi? Lopetetaanko ajatteleminen? Humanistinen koulutus on juurruttanut minuun melko erilaisen elämäntavan. Mitä pelättävää on? Me kaikki kuolemme joka tapauksessa ja uskomuksemme mukaan me kaikki päädymme jonnekin. Mutta täällä, maan päällä, olemme vastuussa sielustamme. Haluan sieluni olevan puhdas, jotta voin nukkua sikeästi, hän toteaa.
– En ole varma, kuinka rohkeita tekoni ovat. Rohkeat ihmiset istuvat vankilassa. En vain voi olla välinpitämätön. Sieluani särkee, on mahdotonta olla hiljaa, ja kysymykseni Navalnyista tuli spontaanisti syvästä tuskastani ja halustani nähdä, etten ole yksin – ja sen näin. Jossain syvällä sielussaan ihmiset ymmärtävät, että heitä huijataan. Ja kukaan ei pidä siitä, että hänelle valehdellaan.