Verkkouutiset

Häiriöitä on havaittu kahdella alueella Itämerellä. gpsjam.org

Kartta näyttää massiivisen GPS-häirinnän Itämerellä, iski Suomessakin

Laajaa häirintää on havaittu aiemmin Kaliningradissa järjestettyjen harjoitusten yhteydessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itämeren alueella on jälleen havaittu voimakasta GPS-häirintää.

Häirinnän laajuus ilmenee yllä olevasta kuvasta. Paikannusjärjestelmän häiriöitä seuraavan gpsjam-sivuston mukaan häiriötä on havaittu Suomen etelärannikosta Latvian eteläosiin ulottuvalla alueella sekä laajalla, Ruotsin eteläosista aina Puolan eteläisiin osiin yltävällä alueella.

Suomessa häiriötä on kartan mukaan havaittu lauantaina Suomen etelärannikon lisäksi myös Kaakkois-Suomessa.

Häirintä ulottuu kartan mukaan myös Saksan itäisiin osiin.

Laajaa häirintää on ilmennyt maaliskuun ensimmäisenä ja toisena päivänä. Häirinnän aiheuttajaa ei avointen lähteiden perusteella ole kyetty paikantamaan.

Satelliittitietoihin perustuvaa häiriötilannetta voi tarkastella tämän linkin takaa.

Kartan perusteella häirintä näyttää kiertävän Venäjälle kuuluvan Kaliningradin alueen sekä merialueen sen länsipuolella.

Verkkouutisten aiemman selvityksen perusteella vastaava aiemmin havaittu häirintä on ollut peräisin Venäjän Kaliningradista ja osunut yksiin siellä järjestettyjen harjoitusten kanssa.

Venäjä on harjoitellut alueella lennokkien torjuntaa ja viestiyhteyksien häirintää.

LUE MYÖS:

”Venäjä härnää Itämerellä lentävällä valetukiasemalla – Tämä on Leer-3”

””Varautukaa katastrofiin” – Tämä tiedetään Suomeenkin iskeneestä GPS-häiriöstä”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Katso koko video TÄSTÄ
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)