Artikkelit: Venäjä

TIetojen mukaan Yhdysvallat olisi ostanut yli 81 neuvostoaikaista hävittäjäkonetta Kazakstanista välikäsien kautta.
Asiantuntijan mukaan Venäjällä on edessään kimurantti vallan uudelleenasettelu.
Peruutusten epäiltyinä syinä ovat turvallisuushuolet ja mahdolliset mielenosoitukset.
Kostamuksen sotilasmuseossa esiteltiin samalla puna-armeijan taistelua suomalaisia vastaan.
Asiantuntija ei usko joukon olevan varsinainen sotilaallinen uhka.
Maalla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa 284 kilometriä.
Myös USA:n ulkoministeri Anthony Blinken on uhannut Kiinaa pakotteilla, jos se jatkaa Venäjän tukemista.
Sotatutkijan mukaan kummallisissa suojausratkaisuissa onkin järkeä.
Virossa GPS-häiriöt ovat yleistyneet ja niiden laajuus on kasvanut vuoden 2022 jälkeen.
Pekka Toverin mukaan Venäjällä laajoja alueita on muuttunut asutuskelvottomaksi.
Vakautta ei ajatella enää Venäjän kautta, tasavallan presidentti toteaa.
Todellisten motiivien sivuuttaminen voisi Aleksandar Matovskin mielestä johtaa katastrofiin.
Tehtävään värvätyt miehet sytyttivät tulipalon, mutta suunnitelma meni mönkään.
Asiantuntijat eivät usko Venäjän kykenevän povattuun uuteen suurhyökkäykseen.
Oppilaitoksille hankitaan yli 17000 droonia koulutusta varten.
Tyytymättömällä kansalla on professori Nikolai Petrovin mukaan huomattavan pitkä muisti.
Ex-tiedustelujohtajan mukaan apulaispuolustusministerin pidätyksen todellinen syy voi olla muu kuin korruptio.
Tiedustelupalvelut käyttävät säännöllisesti kohdemaista värvättyjä ihmisiä.
Palloseuran johtaja on Viktor Orbánin puolueen varapuheenjohtaja.
Asiakirjapaljastuksen perusteella Moskova on suunnitellut lähetystöjen palveluiden kieltämistä ulkomailla olevilta kansalaisilta.
Apulaispuolustusministerin pidätys on johtanut kovaan korruptioryöpytykseen.
Hyökkääjä näyttää käyttävän kevyitä kiinalaisajoneuvoja laajasti myös etulinjassa.
Moskova säilyttää arvioiden mukaan tykistöylivoiman USA:n apupaketista huolimatta.
Venäjän johtaja on ollut Elliot Ackermanin mukaan kompastumaisillaan omaan oveluuteensa.
Asiantuntijan mukaan Venäjän eliitillä on paljon kysymyksiä apulaispuolustusministerin pidätyksen jälkeen.
Kansanedustaja kuvailee tiedottajan lausunnon olevan vain yksi Venäjän vaikutusyrityksistä.
Viranomaisten sanotaan vaikenevan asiasta, koska kyseessä on suuri skandaali.
Nikolai Arefjev väittää Suomen saavan kaikki ohjeensa Yhdysvalloilta.
Itsenäisen venäläismedian selvityksen mukaan vahinkoja on sattunut viime aikoina tiuhaan.
Saksan ja Ranskan äärioikeistot ovat löytäneet toisensa. Seuraukset voivat olla synkkiä Euroopalle ja Ukrainan puolustukselle, Pekka Väisänen arvioi näkökulmassaan.
Apulaispuolustusministeri Timur Ivanovin elämäntyyli on ollut jopa Moskovan mittapuulla harvinaisen pröystäilevää.
BBC:n Moskovan-kirjeenvaihtaja muistuttaa kirjoittelun osoittavan, kuinka paljon uusi Ukraina-paketti harmittaa Venäjää.
Länsioluiden vienti maahan on massiivisessa kasvussa.
Tilanteen kärjistymisen katsotaan olevan seurausta Vladimir Putinin omista toimista.
Andrei Kolesnikov uskoo Kremlin keskittyvän nyt kaikin voimin lännen kukistamiseen.
Puolassa ja Saksassa on huhtikuussa paljastettu useita Moskovan tiedustelulta toimeksiantoja saaneita ihmisiä.
Aluksia saatetaan arvioiden mukaan käyttää myös tiedusteluun.
Kansanedustajan mukaan ohjusten sijoittelussa ei ole mitään uutta.
Asiantuntijan mukaan Kreml haluaa tehdä pieniä toimia, joiden vaikutukset kasautuvat.