Verkkouutiset

Alexander Stubb Tukholmassa 23. huhtikuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Alexander Stubb TS:ssa: Meillä on nyt vapaus sanoa asiat niin kuin ne oikeasti ovat

Vakautta ei ajatella enää Venäjän kautta, tasavallan presidentti toteaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Alexander Stubb sanoo Lännen Medialle, että Suomi on uuden aikakauden alussa. Tämän vuoksi vuoksi vanhat toimintatavat tarvitsevat päivitystä.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti tärkeiden selontekojen uudistaminen on presidentin mukaan siitä yksi konkreettinen esimerkki. Natoon liittyneessä Suomessa selontekojen salatiedemäiset kiertoilmaukset menettävät merkityksensä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Kaiken tavoitteena on saada mahdollisimman paljon liikkumatilaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, ettemme jumiudu. Ennen olimme kiinni aika pitkälti vakauspolitiikassa, siinä ajatuksessa, että koko meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme kanavoituu jollakin tavalla Itämeren vakauden tai erityisesti meidän Neuvostoliitto- tai Venäjä-suhteen kautta. Nyt se aikakausi on ohi, Stubb sanoo haastattelussa.

Vakaus on yhä tavoite, mutta suunta on Stubbin mukaan nyt vahvasti Pohjoismaat, Eurooppa ja länsi ylipäätään.

– Olen ollut monessa selontekoprosessissa mukana sekä kirjoittajana että ministerinä. Kyllä muistan millaista luovimista se oli, mitä saa sanoa Venäjästä ja mitä saa sanoa Natosta. Nyt on vähän sellainen tunne, että meillä on vapaus sanoa ihan niin kuin asiat oikeasti ovat. Ja se kyllä näkyy näissä selonteoissa, Stubb sanoo.

Jatkossa ulko- ja turvallisuuspoliittinen, puolustuspoliittinen sekä kauppa- ja kehityspoliittinen selonteko limittyvät keskenään.

Venäjä pakottaa nyt kaikkia Euroopan maita muuttamaan suhtautumistaan. Stubb kehuu Ranskan presidentti Emmanuel Macronin torstaina pitämää linjapuhetta rohkeaksi. Macron vaati Eurooppaa vahvistamaan omaa puolustustaan, muuten Eurooppa voi ”kuolla”.

Stubb vertaa Ranskan asenteen muutosta Saksaan.

– Paljon puhutaan Saksan Zeitenwendestä eli siitä, että he ovat kääntäneet ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa. Mutta ehkä se Saksan käännös on ollut enemmän slalomia, että niin kuin vähän puikkelehditaan edestakaisin, mutta suunta on ihan hyvä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)