Verkkouutiset

Äärioikeiston viesti puree Euroopassa. Kuvassa mielenosoitus Itävallassa. Lehtikuva/Verkkouutiset

Oikeat uusnatsit löytyvät Vladimir Putinin virkahuoneen porstuasta

Picture of Pekka Väisänen
Pekka Väisänen
Kirjoittaja väitteli 2022 Ranskan presidentti Emmanuel Macronin poliittisesta ajattelusta. Väisänen tutki Macronin ajattelua muun muassa riskiyhteiskunnan, ranskalaisen liberalismin ja kolmannen tien politiikan teorioiden kautta.
Saksan ja Ranskan äärioikeistot ovat löytäneet toisensa. Seuraukset voivat olla synkkiä Euroopalle ja Ukrainan puolustukselle, Pekka Väisänen arvioi näkökulmassaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tulevan kesän eurovaaleissa piirretään askelmerkit monella tapaa sille, millaiseksi maanosan Euroopan unionin tulevaisuus muodostuu. Jos politiikan äärilaidat menestyvät, EU ottaa varmuudella taka-askeleita niin itse unionin oman kehityksen kannalta kuin erityisesti sen kanssa, miten Ukrainaa kyetään jatkossa auttamaan.

Kaikki viimeaikaiset mielipidetiedustelut ennustavat äärioikeistoon kuuluville puolueille jopa jättimenestystä. Äärioikeistolaiset tai niihin rinnastettavat puolueet keräävät suosiota tällä hetkellä poikkeuksetta kaikkialla ja Euroopan ja EU:n tulevaisuuden kannalta kehitys on monella tapaa huolestuttava.

Erityisesti Ranskan ja Saksan vaalitulos on kiinnostava. Vanhastaan muistetaan, miten unionin ja Euroopan kehitys on ollut riippuvainen kahden vaikutusvaltaisimman EU-maan välisestä suhteesta. Nyt liittokansleri Olaf Scholzin ja presidentti Emmanuel Macronin välit ovat jäässä, mutta kummankin maan äärioikeisto on löytänyt tandemin lailla toisensa.

Saksassa äärioikeistolainen ja hyvin radikaaliksi puolueeksi luokiteltava AfD kerää joissakin osavaltioissa jopa 30 prosentin kannatuksen ja valtakunnallisella tasolla (22 prosentin kannatus) suosio on ohittanut sosialidemokraatit jo kauan aikaa sitten. Euroopan historian tuntien puolueen arvomaailma heijastaa eurooppalaisuuden pimeämpää puolta.

AfD on Vladimir Putinin rintataskussa

Suomessa AfD:stä on puhuttu puolueen painoarvo ja ideologia huomioiden aivan liian vähän. Euroopan ja unionin tulevaisuuden kannalta puolue, joka on maanosan johtava Venäjä-myönteinen puolue, on jo lähtökohtaisesti arveluttava. AfD:n ideologia lähtee liikkeelle autoritaarisesta kansallisesta radikalismista, joka korostaa hierarkioita, hierarkkista johtamista ja etnisesti homogeenistä yhteiskuntaa.

Edellä mainitussa viitekehyksessä puolue suhtautuu hyvin kriittisesti pakolaisiin, ulkomaalaisiin, juutalaisiin, muslimeihin ja seksuaalivähemmistöihin. Saksan historia tuntien puolueen ideologiassa on vahvoja kaikuja 1930-luvun kansallissosialismista.

AfD:n politiikan ytimeen kuuluu myös kansallisen suvereniteetin ensisijaisuus. Koska isänmaa on aina ensin, puolue suhtautuu nykyiseen Euroopan unioniin kriittisesti. Puolueen johtaja Alice Weidel julisti jopa tämän vuoden tammikuussa haluavansa kansanäänestyksen EU:n jäsenyydestä.

Ulkopolitiikassa puolue kuitenkin tavoittelee hyviä ja toimivia suhteita Vladimir Putinin Venäjän lisäksi kaikkien unionin jäsenvaltioiden kanssa. Kuten kaikille muillekin radikaaleille äärioikeistolaisille puolueille myös AfD:lle on tärkeää yhteiskunnallinen järjestys, laki ja oikeus. Poliisin voimavaroista huolehtiminen ja rajaturvallisuus ovat olleet puolueelle aina niin ikään keskeisiä politiikan arvoja ja tavoitteita.

Nykyisen kriisiytyneen Euroopan paradoksi onkin siinä, että Putinin Venäjän puhuessa omaa fiktiivistä narratiivia Ukrainan denatsifikaatiosta, todelliset uusnatsit löytyvät Putinin virkahuoneen porstuasta.

AfD:n johtohahmot ovat olleet jo vuosien ajan säännöllisiä ja arvostettuja vieraita Venäjällä. Tässä kontekstissa on siten luonnollista, että puolue vastustaa kiivaasti Ukrainalle suunnattua aseapua. Avun sijaan puolue on toistanut julkisuudessa toistuvasti rauhanneuvottelujen aloittamista, joka on samalla synonyymi sille, että Putinin sota, sotarikokset ja kaiken mahdollisen infrastruktuurin ja luonnon tuhoaminen on ollut oikeutettua.

Kuka äänestää äärioikeistoa Saksassa?

AfD:n äänestäjäprofiilissa on ollut pitkään ammattimiehiä ja -naisia, jotka ovat kokeneet jääneensä usein hyvästä asemastaan huolimatta perinteisen poliittisen eliitin ja vanhojen valtavirtapuolueiden ulkopuolelle.

Ammattitaitoinen työväestö ei ole lähtökohtaisesti kiinnostunut esimerkiksi ammattinsa vaihtamisesta. Heidän sosiaalinen liikkuvuutensa on rajallinen tai sitä ei ole lainkaan. Tässä suhteessa on luonnollista, että he uskovat enemmän suojeltuun ja säänneltyyn talouteen kuin vaikkapa perinteiseen avoimeen markkinatalouteen, jonka koetaan uhkaavan jo saavutettua asemaa työmarkkinoilla.

Toinen äänestäjäryhmä puolueen suosion taustalla sijoittuu vähemmän koulutettuun perinteiseen työväenluokkaiseen kansanosaan.

Tämä osa väestöstä kokee jääneensä kroonisesti yhteiskunnalliseen marginaaliin. He muodostavat siten sen kuuluisan unohdetun kansanosan. Edellä mainittu joukko on perinteisesti hyvin taipuvainen äänestämään populistisia puolueita, niin oikealta kuin vasemmalta. Vähemmän koulutettu työväenluokkainen äänestäjäkunta ei usein enää usko esimerkiksi perinteiseen hyvinvointivaltioon ja poliittiseen liturgiaan, jota sosiaalidemokraatit ja CDU ovat vuosikymmeniä viljelleet. He haluavat sen sijaan suoria vastauksia usein monimutkaisiin kysymyksiin – ja niitä AfD:llä on ollut annettavaksi.

Maahanmuuttokeskustelun tyhjiö

Äärioikeistolainen Ranskan kansallinen liittouma on ollut jo vuosikymmeniä omassa maassaan suurin niin sanottu työväenpuolue. Kuten AfD:n kannatus Saksassa, myös kansallisen liittouman kannatus on ollut joissakin eurovaalikannatusmittauksissa jopa 30 prosentin luokkaa ja ennusteet puolueen saamasta jättipotista ovat olleet koko ajan voimistumaan päin.

AfD:n ja kansallisen liittouman syntyhistoriassa on vahva analogia toisiinsa. Puolueita yhdistävät usein myös samat arvot ja politiikan lähestymistavat. Jean Marie Le Penin vuonna 1972 perustama kansallinen rintama oli AfD:n tapaan reilun vuosikymmenen politiikan marginaalissa. Merkittävä käänne kansallisen rintaman kannatuksen kehityksessä tapahtui vuoden 1983 aluevaalissa. Erityinen käännekohta oli kuitenkin vuoden 1988 presidentinvaali. Le Pen keräsi tuolloin vaalin ensimmäisellä kierroksella yli neljä miljoonaa ääntä.

Le Pen oli haistanut alusta asti maahanmuuttokysymyksessä poliittisen tyhjiön, jonka ympärille hän rakensi puolueensa ideologisen perustan.

Ranskassa maltillinen oikeisto ja sosialistit eivät Saksan ja monen muunkin Euroopan maan tapaan ymmärtäneet 1980-luvulle tultaessa maahanmuuttokysymyksen tulevaa merkitystä politiikan uutena jakolinjana.

Tämän virhearvioinnin myötä pelitila jäi äärioikeiston ulottuville. Kummallekin ranskalaiselle valtavirtapuolueelle jäi myös laajemmin ongelmaksi se, että heillä ei ollut uskottavia vastauksia miljoonia ranskalaisia askarruttaviin kysymyksiin, toisin kuin sanavalmiilla ja karismaattisella Le Penillä. Oli kysymys taloudesta tai kansallisesta identiteetistä, Le Pen lausui ääneen asioita, joita äänestäjät halusivat kuulla.

Talouden suuri rakennemuutos toimi lisäksi Ranskassa äärioikeiston politiikan suosion ajurina. Savupiipputeollisuuden näivettyminen vapautti vanhoilta tehdaspaikkakunnilla koko ajan kasvavaa äänestäjäpotentiaalia Le Penin puolueen ulottuville. Sama ilmiö on nähty Saksassakin.

Saksan itäiset osat ja vanhat teollisuuspaikkakunnat ovat jääneet kroonisesti köyhimmiksi kuin läntiset osat. Täällä AfD:n kannatus on ollut jo pitkään myös suurinta.

”Me vastaan muut”

Historiallisessa mielessä kiinnostavaa kansallisen liittouman ja AfD:n välillä on ollut myös politiikan lähestyminen niin sanotun toiseuden käsitteen kautta. Se konkretisoituu erityisesti ”me vastaan muut” -asetelmana. Politiikan lähestymistavassa on siten vahva heijastuma saksalaisen pitkän linjan oikeustieteilijän Carl Schmittin ajatukseen, jossa ystävät vastaan viholliset -asetelma luovat perustaa politiikalle.

Tästä on helppo johtaa kumpaakin puoluetta yhdistävä lähes historiallinen vastakkainasettelun tendenssi, jossa etninen, uskonnollinen sosiaalinen ja taloudellinen homogeenisuus ovat olleet politiikan ja maailmankuvan peruslähtökohtia.

Tarkemmin sanottuna kansallinen liittouma, kuten AfD Saksassa, on asettanut itsensä taisteluasemaan, jossa hyvä ja paha, järjestys ja epäjärjestys, kansallinen identiteetti ja ylikansallisuus, sekä sivistys ja barbarismi ovat olleet vastakkain.

Kummankin puolueen toiminnassa on siten piirteitä siitä, miten he viestivät olevansa ”hyvän puolella pahaa vastaan”. Kumpikin puolue edustaa omasta mielestään samalla järjestystä, lakia ja oikeutta sekä ranskalaisen tai saksalaisen kansallisen identiteetin puolustamista barbarismia ja yhteiskunnallista epäjärjestystä vastaan.

Venäjä ja kansallisen suvereniteetin korostus yhdistävät

Kansallisen liittouman Marine Le Pen ilmoitti vuoden 2022 presidentinvaalikampanjassaan kannattavansa kahdenvälisten suhteiden Eurooppaa, jossa kansallisvaltioiden suvereniteetti olisi peruslähtökohta toisin kuin nykyisessä Bryssel-vetoisessa Euroopassa.

Isänmurhastaan huolimatta Marine Le Pen lähestyi Eurooppaa samanlaisella otteella kuin mitä hänen isänsä Jean Marie Le Pen edusti aikoinaan. Edellä mainittuun kaksi vuotta sitten kuvattuun asetelmaan liittyi myös Ranskan erkaantuminen Naton komentojärjestelmästä, josta maa oli poissa vuodet 1966-2009 ja jota Le Pen puolueineen siis edelleen haluaa.

Jo käynnistyneestä Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta Le Pen näki tärkeänä Venäjän ja Euroopan välisen yhteyden palauttamisen. Sen avulla Venäjä voitaisiin pitää irti Kiinasta ja strategisesta kumppanuudesta, jonka nämä kaksi valtiota saattaisivat yhdessä luoda.

Kansallisen liittouman ja AfD:n välille voidaan kiinnostavalla tavalla vetää yhtäläisyysmerkit lähes kaikkien edellä mainittujen politiikan keskeisten linjausten kanssa.

Vaikka kansallisen liittouman retoriikka onkin pehmentänyt retoriikkaansa ja lähtenyt pyrkimään kohti poliittista keskustaa,  on harhaluulo, että puolue olisi jotenkin lieventänyt poliittisia tavoitteitaan.

Puolueessa on myös jo kasvanut puolueen nykyisen johtajan Jordan Bardellan johdolla osaava, taitava ja erityisesti suosittu uusi vaikuttajasukupolvi, joka hallitsee oikeistopopulismin pelisäännöt ja osaa lyödä kiilaa keskustaoikeistolaisten puolueiden väliin.

Euroopan kannalta erityisen huolestuttavaa on se, miten kahden unionin suurimman valtion sisäinen koherenttius on rapautumassa koko ajan syvenevän polarisaation seurauksena.

Sekä kansallisen liittouman että AfD:n ongelma on jatkossakin se, että niiden tarjoamat poliittiset vaihtoehdot jäävät usein hyvin vaillinaisiksi ja epärealistisiksi.

Kahdenvälisten suhteiden Eurooppa, Venäjän peesailu ja ymmärtäminen, eurosta eroaminen, sekä Ukrainan jättäminen yksin palvelevat niin pitkällä, kuin lyhyelläkin aikajänteellä vain ja ainoastaan Kremlin ja Kiinan intressejä.

Saksalaisen ja ranskalaisen äänestäjän olisi hyvä muistaa myös maailmanpolitiikan peruslähtökohta: Suurinkin eurooppalainen valtio on liian pieni maailmalle. Tämä koskee niin politiikkaa, taloutta kuin erityisesti turvallisuuspoliittista ulottuvuutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)