Artikkelit: Ulkomaat

Ulkoministerin mukaan Venäjä ei neuvottele Volodymyr Zelenskyin rauhansuunnitelman ehdoilla.
Hyökkääjä ei ole onnistunut saamaan aikaan läpimurtoa raskaista tappioista huolimatta.
Syyttäjäviranomaiset ovat aloittaneet tapauksesta tutkinnan.
Ukrainan presidentin mukaan sota on vahvistanut Euroopan yhtenäisyyttä ja maanosa suojelee itseään.
Kremlin tulkinnat kansainvälisestä merioikeudesta ontuvat amerikkalaistutkijan mukaan pahasti.
Professori vertaa nykyistä sotaa Neuvostoliiton päätökseen hyökätä Afganistaniin 1970-luvulla.
Sota tulee jatkumaan, kunnes uusien venäläisjoukkojen kohtalo ratkaistaan taistelukentällä.
Poikkeuksellinen tilanne tallentui valvontakameraan.
Keskusteluohjelmassa vihjaillaan, ettei iskun tekijästä olisi tietoa.
Ukrainalaisten sanotaan lyöneen hyökkääjät takaisin.
Kongressiedustajia vaaditaan poistamaan sovellus kaikilta työlaitteiltaan.
Valtapuolueen edustajia kehotetaan välttämään vaikutelmaa "etuoikeutetusta luokasta".
Venäjän vastustaa Ukrainan esitystä Venäjän erottamisesta YK:n turvaneuvostosta.
Väkivaltainen yhteenotto sattui ennen joulua junavaunussa.
Luhanskin alueella venäläiset ovat aloittaneet prosessin pakottaakseen lapset hankkimaan Venäjän passin.
Panssariajoneuvon väitetään tuhoutuneen Donetskin alueella.
Venäjän läntisen sotilaspiirin komentaja vaihtui jo neljättä kertaa tänä vuonna.
Venäjä on rakentanut mittavia uusia puolustusasemia Kreminnan alueelle.
Venäjän sotateollisuus ei ole pystynyt korvaamaan sodassa käytettyjä asejärjestelmiä.
Ulkoministerin mukaan Yhdysvallat pyrkii aiheuttamaan Venäjälle strategisen tappion.
Juris Jurašsin mukaan Venäjä kohtelee omia sotilaitaan kammottavalla tavalla.
Tutkimusten toivotaan tuovan uusia lääkkeitä ja muita hoitomuotoja pitkäaikaisoireiden hoitoon.
Oleksiy Danilovin mukaan syynä ovat Ukrainan onnistuneet iskut.
Miljooonat venäläiset tukevat nykyhallinnon hyökkäyssotaa, tutkija huomauttaa.
Propaganda maalaa synkän kuvan tulevasta joulusta.
Ukrainan rintamalle komennettujen venäläisjoukkojen kerrotaan kärsivän alhaisesta moraalista ja taisteluhaluttomuudesta.
Venäjä on kärsinyt rintamalle komennettujen joukkojen alhaisesta moraalista ja taisteluhaluttomuudesta.
Vahva valtiontalous auttaa keskuspankin mukaan maata selviämään mahdollisista tulevista kriiseistä.
Vain Valko-Venäjän diktaattorin on nähty käyttävän sormusta julkisesti.
Ukrainassa Lysytšanskista luoteeseen käydään raskaita taisteluja.
Asiantuntijan mukaan ilmatorjunta ei pysty pysäyttämään lennokkien tunkeutumista Venäjälle.
Ex-upseerin mukaan Zaporižžjan alue sekä Svatoven, Kreminnan ja Bahmutin kaupungit ovat sodan polttopisteitä Ukrainassa.
Tutkijan mukaan lännen on varauduttava pitkään konfliktiin.
Ulkoministeri toisteli Venäjän natsisyytöksiä.
Vladimir Putin sai mahdollisuuden toteuttaa pitkäaikainen suunnitelmansa, Margarita Simonjan arvioi.