Virolainen Postimees -lehti on haastatellut latvialaista kansanedustaja Juris Jurašsia, joka jätti maaliskuussa vanhan elämänsä taakseen ja lähti sotimaan Ukrainan puolelle.
– Sota Ukrainassa on kammottava epäoikeudenmukaisuus ukrainalaisia kohtaan. Mielestäni jokaisella normaalilla ihmisellä pitäisi olla halu auttaa Ukrainaa. Jo sodan alussa monet Latviassa etsivät keinoja auttaa. Kokeilin myös kaikkia tarjolla olevia vaihtoehtoja, mutta jossain vaiheessa tajusin, ettei se riitä. Ymmärsin, että minun oli tehtävä enemmän, joten päätin mennä Ukrainaan, kansanedustaja perustelee rintamalle lähtöään.
Työ kansanedustajana ei sodan alettua tuntunut enää yhtä tärkeältä kuin ennen.
– Tiedätkö, täysimittaisen hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä kaikki näytti minusta jotenkin pieneltä, merkityksettömältä. Riitelemme jostain siellä (parlamentissa), tappelemme, ja yhtäkkiä ymmärsin kaikista tärkeimpien asioiden tapahtuvan Ukrainassa, hän kuvailee tuntemuksiaan.
– Jos onnistumme voittamaan Ukrainan sodan, on mahdollista ettei meille tule sellaista sotaa. Se on minun sisäinen motivaationi. Minusta tuntuu, että teen tärkeää ja tarpeellista työtä.
Yhdeksän kuukautta rintamalla
Kansanedustaja Juris Jurašs kertoo taistelleensa yhdeksän rintamalla vietetyn kuukauden aikana Irpinin, Izjumin ja Lymanin alueilla.
– Armottomia taisteluita käydään. Vihollinen keskitti tähän suuntaan erittäin suuret reservit. Tämä koskee miehistövoimaa ja tekniikkaa. On jo kylmempää, ja tilanne voi pian muuttua erittäin dynaamiseksi. Ainakin molemmat osapuolet valmistautuvat siihen, hän kertoo.
Jurašs sanoo, että tilanne rintamalla on nyt hyvin erilainen kuin sodan alussa. Hänen mukaansa lännen aseapu ja puolustajan korkea taistelumoraali tuovat aikanaan Ukrainalle voiton sodassa.
– Minulla on mahdollisuus verrata maaliskuun ja tämän hetken tapahtumia keskenään. Kerron sen (eron) olevan kuin taivas ja maa. Keväällä meistä näytti siltä, että vihollisen resurssit ovat ehtymättömät. Vastasimme vihollisen 10–20 tykistölaukaukseen yhdellä tai kahdella. Silloin olimme varmoja, että tätä sotaa olisi hyvin vaikea voittaa. Ukrainan armeijan korkean taisteluhengen ansiosta tietynlainen voimatasapaino vakiintui nopeasti, hän kertoo.
– Kyllä, länsimaiset aseet ovat erittäin tärkeitä, mutta minusta useimmat ihmiset aliarvioivat sitä, kuinka tärkeää tavallisten ihmisten apu on. Kaikki nämä lennokit, lava-autot, lämpimät vaatteet, kynttilät juoksuhautoihin ja pelkät kirjeet lapsilta eturintamalle. Ette tiedä, kuinka motivoivaa se on.
Rintamalla sotivan kansanedustajan mukaan Ukrainalla on tällä hetkellä hyvin aseita puolustusta ja hidasta etenemistä varten.
– Aseita annetaan niin paljon, että Ukraina voi vähitellen palata vuoden 2014 rajoille, hän toteaa.
– Vaikka ehkä nämä ovat vain minun ajatuksiani, minusta näyttää siltä, että olemme todistamassa suurta peliä, jossa Venäjän sotilaallinen potentiaali yksinkertaisesti tuhoutuu Ukrainan taistelukentällä, verta vuodatetaan.
Venäjä ei välitä sotilaistaan
Juris Jurašsin mukaan rintamalla ”länsimaailma kohtaa villit”. Tämän hänen mukaansa osoittaa jo se, kuinka Venäjä kohtelee omia sotilaitaan. Varsinkaan yksityisen palkka-armeija Wagnerin riveihin värvätyillä vangeilla ei näytä olevan mitään ihmisarvoa.
– Ukrainan armeijassa ihmishenki on suurin arvo, kun taas venäläiset kenraalit tekevät ihmisistä eläviä esteitä hidastaakseen Ukrainan armeijan hyökkäystä.
– Kyllä, nämä ihmiset saattavat osoittaa jotakin vastustusta. Toisinaan näemme siellä epätoivoisia sotilaita, joilla on minimaaliset mahdollisuudet selviytyä taistelusta, vaikka heillä olisi kaikki tarvittava sitä varten. He ovat kuitenkin (venäläisille) vain lihaa, elävä este. Ja voin kuvitella, kuinka he kohtelevat vieraita, jos he kohtelevat omiaan tällä tavalla.
LUE MYÖS:
Komentaja rintamalta: Ruumiita niin paljon, etteivät koiratkaan halua niitä
