Artikkelit: USA

Komentokeskus ei tarkemmin avaa siirron syitä.
EU voi tiivistää kauppasuhteitaan muihin maihin Yhdysvaltain toimien vuoksi.
Suomen presidentti ja Norjan pääministeri lähettivät sovittelevan viestin Washingtoniin. Vastaus oli kaikkea muuta.
Valkoinen talo lykkäsi, mutta ei välttämättä perunut sotilaallista väliintuloa Iranissa.
Yhdysvaltojen käyttämä Kiina-uhka on tekosyy, sanoi ulkoministeriön edustaja.
Francis Fukuyaman mukaan Euroopan ei pidä perääntyä vastakkainasettelussa.
Yhdysvaltojen esittämät tullimaksut astuisivat voimaan helmikuun alussa.
Donald Trump on uhannut ottaa käyttöön vuoden 1807 kapinalain.
Grönlanti-puheet paljastavat asiantuntijan mukaan presidentin suhtautumisen 5. artiklaan.
Tanska-suhdetta vaalivat poliitikot aikovat olla yhteydessä ulkoministeri Marco Rubioon.
USA:n korkein oikeus ei ole vieläkään antanut linjausta presidentin IEEPA-hätätilatullien laillisuudesta.
USA:n presidentti haluaa Grönlantiin liittyvillä puheillaan todennäköisesti patistaa Eurooppaa entisestään ottamaan vastuuta omasta puolustuksestaan.
Venezuelaan iskettiin tehokkaasti mutta rajatusti, sillä sähköt palautuivat muutamassa minuutissa.
Mielenosoitukset ovat jatkuneet Yhdysvaltain Minneapolisissa.
Dmitri Peskov kuvaili saaren ympärillä noussutta hässäkkää poikkeukselliseksi.
Kyselyssä kaksi kolmesta on huolissaan siitä, että Yhdysvaltain Grönlanti-pyrkimykset ovat haitaksi Natolle.
Oppositiojohtaja María Corina Machado sanoo Yhdysvaltain presidentin tukeneen maansa vapautta.
Maan talousromahduksesta syytetty ex-presidentti oli äärimmäisen epäsuosittu.
Lindsey Graham ei usko, että Iranin hallinto olisi lopettanut mielenosoittajien ampumisen.
Yhdysvaltain presidentti kertoo saaneensa tiedon korkea-arvoisilta lähteiltä.
Moskovan toimittama kalusto oli rapautunut toimintakelvottomaksi vuosien varrella.
Teheran on tehnyt Valkoiselle talolle viime hetken tarjouksen ydinohjelmaa koskevista neuvotteluista.
Kremlillä on suuria ongelmia sekä kansainvälisellä areenalla että kotimaassa.
Unelma tuottavien kaivosten avaamisesta Grönlantiin ei asiantuntijan mukaan perustu faktoihin.
Taustalla on keskuspankin pääkonttoriin tehty 2,5 miljardin dollarin remontti.
Ulf Kristersson puolusti aluevaatimusten kohteeksi joutunutta naapurimaata.
Ilmaiskut olivat jatkoa joulukuussa toteutetulle hyökkäykselle.
Vladimir Putinilla ei ole John Herbstin mukaan enää voimia uusiin ulkomaisiin seikkailuihin.
Koko kiista sai asiantuntijan mukaan alkunsa Tanskalle esitetystä vaatimuksesta.
Pääministeri ei usko, että Donald Trump vaarantaisi Naton olemassaolon.
Säiliöalus pysäytettiin Venezuelan lähistöllä.
Ali Khamenein kerrotaan pelästyneen viimeaikaisia levottomuuksia.
Suomessa pitää muistaa, ettei transatlanttinen turvallisuus ole automaatio, Jarno Limnell sanoo.
Osa sotabloggaajista katsoo tankkerin takavarikoinnin osoittavan Kremlin kyvyttömyyttä suojella omia etujaan.
Vähälle huomiolle jääneillä EA-18G Growler -hävittäjillä oli merkittävä rooli yllätysoperaatiossa.
Donald Trumpin Grönlanti-suunnitelma herättää huolta Tanskassa ja Natossa.
Kremlin öljyä ostaville valtioille voi olla tiedossa ankaria vastatoimia.
Venäjän mukaan sillä ei ole tällä hetkellä yhteyttä alukseen.