Artikkelit: Energia

Vähimmäisetäisyyden asutukseen olisi oltava vähintään 1,25 kilometriä.
Tuulivoimalla tuotetun sähkön määrä nousi 40 prosenttia.
Laitetta ei kannata ostaa pelkän energiamerkinnän perusteella.
Ero viime päivien hintoihin on merkittävä.
Suuri enemmistö on tyytyväisiä nykyiseen sopimukseensa.
Suomalaisten kuluttajien sähkö on kolmanneksi edullisinta Euroopassa.
Energiayhtiö Helen suunnittelee pienydinvoimalan rakentamista.
Kansainvälinen energiajärjestö esitti tuoreen arvionsa fossiilisista polttoaineista.
Tuuli- ja aurinkovoima kasvavat rajusti, mutta niiden aiheuttama sesonkivaihtelu on merkittävä.
Yhdysvallat antoi Unkarille vapautuksen Venäjään kohdistetuista energiapakotteista.
Ministerin mukaan datakeskukset voivat nostaa sähkön hintaa.
Yhtiön rahaliikenne mahdollisesti jäädytetään.
Osa datakeskuksista pystyy tuottamaan oman energiantarpeensa.
Kaksi kolmesta odottaa sähkölaskun olevan ennakoitavissa.
Vastausten perusteella muut syyt motivoivat eniten.
Yleinen syy saa monet valitsemaan kalliimman vaihtoehdon.
Kun vahingot kasaantuvat ja pakotteet painavat, jalostamoiden korjaaminen vaikeutuu.
Asiantuntija laski, miten veden ja energian kulutusta saa pienennettyä.
Varttihinnoittelu voi tehdä hintojen seuraamisesta työlästä.
Kalleimmillaan sähkö maksaa 36,60 senttiä kilowattitunnilta.
Kyselyn mukaan suomalaisille tärkein asia sähkösopimuksissa on hinta.
Pelkästään maaliskuussa 2025 Venäjä käytti noin tuhat shahedia Ukrainan tuhoksi joka viikko.
Polttoaineiden hinnat ovat nousseet Venäjällä hurjasti, ja osa laaduista on loppu.
Presidentin mukaan Vladimir Putin haluaa hyökätä Ukrainan energiasektoria vastaan.
Yksittäisiä hankkeita on eri puolilla Suomea vireillä yli 1100.
Yksi maan suurimmista energiayhtiöistä nostaa sähkön siirtomaksuja.
Toimia perustellaan kotimaisen polttoainemarkkinan vakauden säilyttämisellä.
Unkari ostaa jo runsaasti venäläistä kaasua Serbian kautta.
Toistaiseksi voimassa olevien sopimusten osuus on pienentynyt huomattavasti.
Jakeluverkonhaltijan on julkaistava tietoja käytettävissä olevasta kapasiteetista.
Joustokapasiteetin tarve voi olla jopa 2 000 megawatin suuruinen vuoteen 2035 mennessä.
Toiminta auttaa tasapainottamaan energiajärjestelmää ja sähkön hinnanvaihteluita.
Moni uskoo tehomaksun olevan vain tapa laskuttaa lisää. Energiateollisuuden mukaan näin ei ole.
Fingridin asiantuntijan mukaan sähkön hinnan nousu on mahdollista lähivuosina, mutta futuurit lupaavat tällä hetkellä sähkön hinnan laskua.