Artikkelit: -FI

Lentorahti oli matkalla kauas Tuvan tasavaltaan Itä-Siperiaan.
Valtaosa hyökkääjän maajoukoista on kongressiedustajan mukaan väsyneitä.
Jalkapallokuningas kertoo käyneensä pitkään vain selviytymistaistelua päästä päivät läpi.
Donetskin alueella sijaitseva hotelli tuhoutui venäläisten pommituksessa.
Havaintoja on tehty erityisesti Saaristomeren rannikkoalueilla.
Droneista on tullut keskeinen osa Ukrainan sodankäyntiä.
Länsimaisten asejärjestelmien sanotaan tehneen sodan taisteluista tasaväkisempiä.
Historioitsijan mukaan Yhdysvaltojen ei pitäisi empiä raskaan aseavun myöntämistä Ukrainalle.
Kierrokseen osallistui neljä ilmavoimien Hornet-hävittäjää.
Paikallisia siviilejä kehotetaan poistumaan lähestyvän armeijan tieltä.
Venäjän puolustusministerin mukaan Venäjästä tulee jälleen suuri ja mahtava.
Britannian tiedustelun mukaan Hersonin kaupunki on onnistuttu eristämään.
Ukrainan Olga Diprova ehdottaa venäläisten matkailijoiden viisumeille erillistä maksua.
Kyselyn mukaan pyöriä varastetaan eniten suurissa kaupungeissa.
Venäläisomisteinen yhtiö toimittaa öljyä Tampereen Sähkölaitokselle, joka varautuu talveen.
Eri maiden varautumisen sanotaan lisääntyneen Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Tutkijoiden mukaan pakotteet ovat lamauttaneet maan taloutta.
Ilmiö liittyy tutkijan mukaan kaupungistumiseen ja kotien pienentymiseen.
Mitään tekstiviestillä tai sähköpostilla tullutta kirjautumislinkkiä ei pidä seurata.
Turvallisuuspoliisin mukaan epäilty ehti saada tiedustelutietoa lukuisista kohteista.
1920-luvulla julkiset nöyryytykset olivat osa työmaaterroria.
Kesäkuun loppuun mennessä päivärahaa on saanut yli 226 000 ihmistä.
Vastatoimien pelko rajoittaa Dan Altmanin mielestä aiheettomasti Ukrainalle annettavaa tukea. 
Työvoimatoimistosta työtön mies ei koe saaneensa juurikaan apua.
Dynamic Front 22 -harjoitus pidettiin Saksan Grafenwöhrin alueella.
Ainoastaan kymmenen prosenttia olisi valmis joihinkin myönnytyksiin.
Kielteisten viisumihakemuksien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.
Sähköntoimitus nykyisille asiakkaille jatkuu toistaiseksi normaalisti.
Nordean mukaan nostojen määrä on palautunut normaalille tasolle.
Miehitetylle alueelle on ilmestynyt hyökkääjän propagandaa tukevia mainostauluja.
Kreml koluaa vankiloita saadakseen lisää sotilaita Ukrainan sotaretkelleen.
Puolustajan tavoitteena on estää venäläisen sotakaluston kulkeminen joen yli.
Tutkijan mukaan Suomen on lähetettävä signaali venäläiselle keskiluokalle.
Yhteensä 19 jäsenmaata on ratifioinut liittymispöytäkirjan.
Ostoaikeet ovat heikommat kuin koskaan aikaisemmin.
Johanna Vuorelman mukaan reagoimme usein muita maita myöhemmin.
Kalle Jokinen vaatii ministeriltä kannanottoa tulijoiden ulossulkemiseksi.
Järjestäjän mukaan taiteilija haluaa ilmaista piirroksellaan tasa-arvoa.