Tutkija: Suomessa herättiin yllättäen raja-asiaan

Johanna Vuorelman mukaan reagoimme usein muita maita myöhemmin.
Pietarista tulleen linja-auton matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla. LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN
Pietarista tulleen linja-auton matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla. LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Helsingin yliopiston politiikan tutkijan Johanna Vuorelman mukaan ennakointi ei ole “kovin hyvin juurtunut” suomalaiseen hallintokulttuuriin.

– Paljon puhutaan ennakoinnin tärkeydestä, mutta joidenkin havaintojen perusteella se ei ole kovin hyvin juurtunut hallintokulttuuriin.

– Korona-aikana hallinta usein reaktiivista ja muita jäljessä. Nyt herättiin yllättäen raja-asiaan, kun monessa EU-maassa linjattu jo aikaa sitten, Vuorelma toteaa Twitterissä.

Suomessa on viime päivinä keskusteltu siitä, pitäisikö venäläisille matkailijoille myöntää enää viisumeita Ukrainan sodan takia. Esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmä on esittänyt, että Suomen pitäisi keskeyttää turistiviisumien myöntäminen venäläisille.

Muista Euroopan maista esimerkiksi Viro keskeytti turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille maaliskuussa.

 

Pääministeri haluaa muutoksen EU-tasolla siihen, että venäläisille myönnetään yhä satoja tuhansia turistiviisumeja.
Kansanedustaja esittää lakimuutosta, jonka mukaan rakentamista valmistelevia toimia ei voisi aloittaa ennen ympäristövaikutusten arviointia.
Kokoomusedustajan mukaan on harmillista, että epäiltyjä tunkeutumisia on pyritty leimaamaan väärinkäsityksiksi.
Mainos