Artikkelit: -FI

Muutoksen mukaan tuomioistuimen on hakemuksesta kumottava avioliitto, jos se on solmittu pakottamalla.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan Suomi on ankarimpia verottajia maailmassa.
Mevlut Cavusoglun mukaan tämä on kuitenkin mahdollista, jos Suomi, Ruotsi ja Nato näin päättävät.
Tutkijan mukaan Venäjän GPS-häirinnästä pitäisi puhua avoimesti.
Suomessa vallitsee tutkijan mielestä myötätunto kärsivää kohtaan ja suuttumus epäoikeudenmukaisuudesta.
Rovaniemellä tammikuu oli 1950-luvun lopusta alkaneen mittaushistorian lauhin.
Antti Häkkäsen mukaan maamme puolustusjärjestelmän uskottavuus on viime kädessä kiinni osaavasta ja koulutetusta reservistä.
Puolue kertoo olevansa valmis noin 1–2 miljardin euron "vastuullisiin" sopeutumistoimiin.
Arviointineuvosto katsoo, että talouden sopeutusta ei voi enää lykätä.
Vauhdikkaalta näyttäneen tilanteen päätteeksi eläimet lähtivät omille teilleen.
Tatjana Stanovajan mukaan Kremlissä ei enää herätellä yhtä pahoja harhakuvitelmia Ukrainan sodasta kuin aiemmin.
Uunilenkki on suosituin makkararuoka, eikä sitä tehdä ilman juustoa.
Myös maailmantilanteen muuttuminen ja ilmastonmuutos näkyvät kuluttajien juomavalinnoissa.
Jatkossa yhden ylioppilaskokeen voisi korvata taide- tai taitoaineen lukiodiplomilla, puolue ehdottaa.
Kulutuksen kasvun taustalla oli ennen kaikkea Venäjän hyökkäyksestä aiheutunut energiakriisi.
Kokoomusedustajan mukaan hallituksen sote-rakennelma ei ole järkevällä pohjalla.
Kokoomusedustajan mielestä vasemmistoliiton jättäytyminen oppositioon olisi Suomen etu.
Yrityksen mukaan ensimmäiset turkkilaishoitajat saapuvat tänä keväänä.
Hinattavaksi joutumisella on selkeä yhteys ajokilometreihin ja auton ikään.
Kreml karkotti monia aiempia kumppanimaitaan hyökkäämällä Ukrainaan.
Sopivaksi hallituskumppaniksi vastaajista 31 prosenttia valitsi kokoomuksen ja yhtä moni vasemmistoliiton.
Länsimaiden aseavun uskotaan olevan ratkaisevan tärkeää keväällä käytävien taistelujen kannalta.
Ilmoitus tulee sähköisenä kaikille niille äänioikeutetuille, joilla on käytössä Suomi.fi-viestit.
Vladimir Putin sotii ranskalaisfilosofin mukaan koko vapaata ja demokraattista Eurooppaa vastaan.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT aloitti ylityökiellon satamissa keskiviikkoaamuna.
Poliisin nopeuskameravalvonnan seuraamusmäärät ovat romahtaneet.
Dmytro Kuleban mukaan tammikuun asepäätökset osoittavat kumppaneiden uutta euroatlanttista yhteisymmärrystä.
KT:n mukaan lääkäreitä tarvittaisiin tuhansia lisää.
Osaavasta työvoimasta on huutava pula eri puolilla Suomea.
Kevan teettämä kuntapäättäjäbarometri kertoo kuntien työvoimasaatavuuden heikentyneen entisestään.
Tuhansia taisteluista selvinneitä rikollisia on palaamassa kevään aikana kotimaahansa.
Taistelut Bahmutin lähialueella voivat viitata Kremlin uuteen strategiaan.
Vakuutusyhtiön mukaan pienenkin vaurion korjaaminen voi maksaa tuhansia euroja.
Teollisuusliitto on myös ilmoittanut kahdesta muusta lakkouhasta kemianteollisuuteen helmikuulle.
Kaupan liitto reagoi PAMin työtaistelutoimiin ja käynnistää vastatoimet.
Oppositiovaikuttajan mukaan taistelut Krimillä voisivat johtaa muutokseen.
Tämän viikon sademäärä on suuressa osassa maata keskimääräistä suurempi.
Wagner-palkkasotilaiden ja armeijan välille on puhjennut väkivaltainen valtakamppailu.
Helsingin pormestarin mukaan Suomi kilpailee nuoristaan myös kansainvälisesti.
Ortodoksisen kirkon mukaan heitä yritettiin huijata tempaukseen.