Verkkouutiset

Ulkoilijoita Hietaniemen uimarannalla Helsingissä tiistaina 31. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Helmikuu tavanomaista lämpimämpi – “edessä myös kylmempiä hetkiä”

Tämän viikon sademäärä on suuressa osassa maata keskimääräistä suurempi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) uuden kuukausiennusteen mukaan helmikuun viikkojen keskilämpötilat ovat Suomessa tavanomaista korkeampia, kertoo Foreca.

– Helmikuu on tuoreen kuukausiennusteen mukaan koko Suomessa keskimääräistä lämpimämpi ja osan kuukaudesta myös vähän keskimääräistä sateisempi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Tiistaina 31. tammikuuta tehty kymmenen vuorokauden päivittäisennuste kuitenkin vihjaa korkeapainetta Pohjois-Euroopan ylle sekä kuluvalle että ensi viikolle. Edessä voi siis olla myös kylmempiä hetkiä, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela.

Ennusteen mukaan kuluvan viikon keskilämpötila on Suomessa tavanomaista korkeampi. Maan länsiosassa on 2–3 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Idässä ja pohjoisessa 3–4 astetta sekä  itäisimmässä kolkassa Suomea jopa viisi astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Lisäksi viikon sademäärä on suuressa osassa maata vähän keskimääräistä suurempi.

Viikko jakaantuu lauhempaan alkuviikkoon ja kylmempään jatkoon, tosin pohjoisessa Lapissa on ollut alkuviikolla paikoin 20–29 asteen pakkasia. Maanantaina plussan puolella oltiin Oulussa asti, mutta sää on laajalti viilenemässä.

– Lämpötila on viikon mittaan pakkasella koko maassa. Enimmäkseen pakkasta on 5–10 astetta, mutta jos pilvipeite rakoilee, voi pakkanen kiristyä etelässäkin yli 10 asteen, paikoin ehkä yli 15 asteenkin lukemiin.

– Tämän hetken ennusteen mukaan etelässä olisi kylmintä lauantaina, kun korkeapaine liikkuu maan yli kaakkoon ennen mahdollisen matalapaineen saapumista ja etelätuulen voimistumista.

– Pohjois-Lapissa kireät pakkaset heikkenevät hetkeksi, mutta jälleen torstaista eteenpäin lämpötilat riippuvat pilvisyydestä ja voivat olla −10 asteen lukemista mahdollisesti paikoin jopa lähelle −30 asteen lukemia, Joonas Koskela ennustaa.

Maanantaina ja tiistaina matalapaine toi osaan maata reippaita lumisateita ja tuulta.

– Tälle viikolle voi sattua vielä toinen voimakkaampi matalapaine. Sunnuntaille ennusteissa näkyvä matalapaine on kuitenkin vielä epävarma. Yleiskuvaltaan viikko on alkuviikon jälkeen heikkotuulinen ja monin paikoin pilvipoutainen.

– Eniten lunta satelee Lapissa, mutta joitakin lumikuuroja voi silloin tällöin tulla etelämpänäkin, Koskela ennustaa.

Kuukausiennusteen perusteella Pohjois-Euroopan lisäksi myös suuressa osassa Euroopan mannerta viikon sää olisi vähän keskimääräistä lämpimämpää, lähinnä kaakkoisessa Euroopassa ollaan lähellä tavanomaisia lämpötiloja.

Sateita tulee ennusteen mukaan tavanomaista enemmän Pohjois-Euroopassa, eteläisessä Euroopassa on keskimääräistä kuivempaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)