Suomi on mielenkiintoisella tavalla muutaman vuoden jäljessä eurooppalaisesta keskustelusta liittyen työperäiseen maahanmuuttoon. Esimerkiksi tuore hollantilainen tutkimus (Cities for Talents, eds. Marian Counihan & Willem Van Winden) korostaa työperäisten maahanmuuttajien houkuttelua pienempien kaupunkien yhtenä tärkeimpänä menestystekijänä.
Suomessa on kyllä tehty vuonna 2021 valtioneuvoston toimesta koulutus- ja työperäisen maahanmuuton tiekartta vuodelle 2035 saakka. Tiekartan tavoitteena on työperäisen maahanmuuton vähintään kaksinkertaistaminen vuoteen 2030 mennessä ja uusien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän kolminkertaistaminen.
Kuntatasolle tavoitellut maahanmuuttajat kuitenkin muuttavat ja siinä ei paljon kansallinen tavoiteohjelma auta, mikäli kunta ei ole valmis vastaanottamaan uusia tulijoita. Vaikka yhdelle vanhemmista on löytynyt töitä, löytääkö puoliso työpaikan ja löytävätkö lapset koulupaikan? Ja miten ihmiset ottavat vastaan eli löytyykö sosiaalisia kontakteja, vai ollaanko täysin yksin pimeässä talvessa?
Olen nyt kiertänyt yrityksissä joka puolella Suomea. Kun olen kysynyt kasvun esteitä, vastaus on joka puolella sama: ei löydy osaavaa työvoimaa. Samanaikaisesti monet kunnat eivät ole edes ajatelleet, pitäisikö heidän olla houkutteleva paikka myös ulkomaiselle osaajalle. Paljon puhutaan uusista elinvoimakunnista, mutta yhtä elinvoiman lähdettä eli osaavia maahanmuuttajia ei ole tosissaan edes mietitty, saati sitten tehty jotain asian eteen.
Timo Karkolan Kuntaliitolle tekemän selvitys (Edellekävijöillä ei ole esikuvia, Karkola 2023) osoittaa, että useimmat kunnat ovat hyvinkin reaktiivisia. Brändäyksestä ei ole tietoakaan. Kuntien palveluja tuottavat odottavat, että ihmiset tulevat niitä hakemaan. Kotoutumisen edistämiseen odotetaan valtionosuuksia eikä aktiivisesti mietitä sitä elinvoiman näkökulmasta. Englanninkielisiä palveluja on saatavilla hyvin rajallisesti.
Toki poikkeuskuntiakin löytyy. Esimerkiksi Espoo on tehnyt kaupungin kotouttamisohjelman vuosille 2022–2025. Vieraskielisiä Espoolaisia on jo yli 20 prosenttia kaupungin asukkaista. Vaikka Espoo on varmaan tehnyt parhaansa kotouttamisesta, sielläkään asiat eivät ole vielä kaikilta osaltaan edenneet mallikelpoisesti. Kuten yksi Espoolaisista johtavista poliitikoista sanoi, tyypillinen espoolainen työtön on intialaisen insinöörin puoliso.
Uskon, että voittajia tulevat olemaan ne kunnat, jossa myös työperäinen maahanmuutto nähdään suurena mahdollisuutena. Yrittäjäjärjestön näkökulmasta mielenkiintoisena yksityiskohtana on tullut esille myös se, että maahanmuuttajat toimivat usein yrittäjinä ja perustavat uusia yrityksiä, joilla on positiivinen vaikutus paikalliseen talouteen. Esimerkiksi Vantaalla 47 prosenttia uusista yrityksistä on jo maahanmuuttajien perustamia.
Toki ulkomaisen työvoiman ja maahanmuuton lisääntyminen Suomeen ei ole ilman haasteita ja ongelmia. Yhteiskunnan on varmistettava, että ulkomaiset työntekijät ja maahanmuuttajat saavat tarvittavat resurssit ja tukea integroituakseen suomalaiseen yhteiskuntaa. Erittäin tärkeää on, että lähiyhteisö hyväksyy uudet osaajat ja heidän perheenjäsenensä. Siinä jokaisen meidän pitää katsoa peiliin. Montako maahanmuuttajatuttua on itse kunkin lähipiirissä?
