Verkkouutiset

Aleksanteri Nevskin katedraali. YOUTUBE

Kreml-mieliset rukoilijat yrittivät provokaatiota Viron parlamentin edessä

Ortodoksisen kirkon mukaan heitä yritettiin huijata tempaukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moskovan patriarkaatin alainen Viron ortodoksinen kirkko on kertonut joutuneensa ”rauhanliikkeen” harhaanjohtamaksi, kertoo Postimees.

Kansalaisjärjestö Yhdessä rauhaa Viroon jakoi maanantaina sosiaalisessa mediassa videon, jossa Viron metropoliitta Eugeni esitti kutsun tulla 22. helmikuuta kaikille avoimeen rukoushetkeen. Tilaisuus oli määrä järjestää ”rauhan puolesta ja veljessodan lopettamisen nimessä”.

Aleksanteri Nevskin katedraali sijaitsee Tallinnan Toompean mäellä Viron parlamentin edessä.

Sosiaalisessa mediassa luvattiin, että rukoushetken osallistujille tarjotaan kirkon ulkopuolella soppaa sekä lämpimiä juomia. Tilaisuuteen oli tarkoitus pystyttää myös esiintymislava puheita varten.

Asiasta nousi kohu, koska Viron sisäministeriön mukaan rukoushetkeä kirkon kanssa järjestänyt kansalaisjärjestö on antanut toistuvasti Kremliä tukevia lausuntoja. Arvioiden mukaan myös rukoushetken perimmäisenä tavoitteena olisi ollut levittää ja tukea Venäjän propagandaa.

Ortodoksinen kirkko väittää, ettei se tiennyt mitään liikkeen ja tapahtuman järjestäjien taustoista. Kirkon mukaan he olivat myös siinä uskossa, että kyseessä on tavanomainen rukoushetki kirkkorakennuksen sisällä eikä ulkona parlamenttitalon edessä.

– Ajattelimme, että meitä lähestyneet aktiiviset kansalaiset halusivat parhain aikein välittää kutsua tulla rukoilemaan rauhan puolesta. Kirkko ei osallistu politiikkaan eikä aina pysty arvioimaan joidenkin vastuuttomien hahmojen poliittista toimintaa ja poliittisia taka-ajatuksia, kirkko tiedottaa.

– Valitettavasti Yhdessä rauhaa Viroon-liikkeen henkilöt eivät koordinoineet toimintaansa kanssamme. Emme tienneet mitään heidän suunnitelmastaan järjestää toimintaa myös parlamentin edessä, eikä meillä ole sen kanssa mitään tekemistä. On todennäköistä, että tämä oli harkittu poliittinen provokaatio, lausunnossa jatketaan.

Kirkko on ilmoittanut peruneensa rukoushetken.

Virossa ortodoksinen kirkko on ERR:n mukaan ollut aiemminkin tilanteessa, jossa sitä epäillään Venäjä-sympatioista ja yhteistyöstä Kremlin kanssa. Viron viranomaiset odottavat yhä kirkolta selkeää viestiä, jossa se tuomitsee Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa.

Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu itsehallinnollisena kirkkona Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen, ja se on tuominnut Venäjän hyökkäyksen.

Viron sisäministeri Lauri Läänemets kertoo ERR:lle, että rukousprovokaation järjestäminen olisi voinut olla peruste karkottaa metropoliitta Eugeni Virosta.

Ministeri on tyytyväinen, että tapahtumaa ei järjestetä.

– Tästä voidaan tietysti vetää johtopäätöksiä, että viesti on mennyt perille ja kirkko on tehnyt johtopäätökset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)