Hallitukselle moitteita koulutuksesta – ”aloituspaikkoja lisättävä”

Helsingin pormestarin mukaan Suomi kilpailee nuoristaan myös kansainvälisesti.
Metropolia-ammattikorkeakoulun Myllypuron kampus Helsingissä 4. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Metropolia-ammattikorkeakoulun Myllypuron kampus Helsingissä 4. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin kaupungin pormestarin Juhana Vartiaisen mukaan seuraavan hallituksen tehtäväksi jää lukuisia suurten kaupunkien kannalta kriittisiä uudistuksia ja ratkaisuja.

– Yksi keskeisimmistä on nykyisen hallituksen koulutuspolitiikan alisuorittamisen lopettaminen. Ensi hallituskaudella metropolialueen koulutusmahdollisuudet on nostettava uudelle tasolle, Vartiainen toteaa Facebookissa.

Juhana Vartiaisen mukaan korkeakoulujen aloituspaikat eivät vastaa läheskään sitä tasoa, jota kasvu edellyttää. Uudenmaan ja metropolialueen osuus korkeakoulujen aloituspaikoista on päinvastoin vähentynyt vuosien 2016–2021 aikana.

– Jos katsomme pelkästään pääkaupunkiseudun tarvetta esimerkiksi varhaiskasvatuksen osalta, vuoteen 2030 mennessä tarvitsemme alalle 6000 uutta korkeakoulutettua. On selvää, että koulutuksen aloituspaikkoja on välttämätöntä kiireellisesti lisätä.

– Kilpailemme suomalaisnuorista myös kansainvälisesti. Korkeakoulupaikkojen merkittävä aliresursointi on erityisesti Uudellamaalla johtanut siihen, että menetämme nuoria entistä enemmän ulkomaille opiskelemaan, Vartiainen kirjoittaa.

Ekonomistit ennakoivat joitain kasvutoimia ja menosopeutuksia sekä peräävät malttia Iranin sodan talousseurauksiin vastaamisessa.
Tere Sammallahden mukaan asioiden käsittelyä pitkitetään tahallaan.
Pienituloisten määrä kasvoi jo Sanna Marinin hallituksen aikana.
Mainos